sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Petexpo 2015!

Todella mukava messuviikonloppu takana! :) Olin Petexpossa vain lauantaina, sillä tänään, sunnuntaina, olin Hevosmessuilla Tampereella. Mun piti kuvata videopostaus PetExpo- päivästä, mutta en loppujen lopuksi ehtinyt kuvata paljoa, joten kirjoittelen teille nyt. Lopussa on silti videokooste päivästä ja Mellan rata erikseen videolla.


Lähdettiin ajamaan kotoa puoli 7 aikoihin kohti Helsinkiä ainoastaan Mella mukana. Ennen puoli yhdeksää päästiin jo messukeskukselle. Mellan luokka eli keskivaikea suora oli jo heti ensimmäisenä.

Mella oli ekaa kv suoralla (mutkalla ollaan oltu kerran). Ensimmäisellä kierroksella Mella oli aika hidas ja jouduin korjaamaan sitä kolme kertaa. Loppua kohden tuli vähän vauhtia lisää. Mel kuitenkin hyppi upeilla loikilla, eikä tiputtanut yhtään estettä, joten ekalta kierrokselta tuli 1 virhe korjauksista. :)
Toisen kierroksen alussa Mel olisi halunnut jäädä nuuhkimaan aluksi muiden kanien hajuja. Ekat esteet hypittiin taas ilmavilla loikilla, mutta joka esteen eteen piti jäädä arvioimaan sen korkeutta. Puolessa välissä Mella kiihdytti vauhtia ja juoksi reippaasti maaliin. Puhdas rata tuli ja kolmas sija! On se mahtava jänö.♥

Palkinnoksi Meltsu sai ruusukkeen lisäksi hienon mitalin ja pussin Rabbit Royalia!



 Kuvat © Karoliina L.




Kiertelin välissä messuilla ympäriinsä ja myös muilla messuilla oli paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää. Ostoksia ei tarttunut taaskaan paljoa mukaan, mutta ostin roikkuvan lelun kaneille, pari meikkiä ja arvan.



Mella ja Nelli nuuhkii

Estekisojen loputtua oli vielä vapaata hypytystä ja hypytin Mellaa eliitin kokoisilla lämmittelyesteillä ja kerran myös helpolla suoralla. Eliittiä tyttö loikki tosi hienosti ja kovaa! :) Siitä näkyy pätkiä tossa alla olevassa videokoosteessa.


Oli ihan mahtava päivä, toivottavasti muillakin oli kivaa! Syksyllä sitten seuraavan kerran messuilemaan. :)

8 kommenttia: