lauantai 30. huhtikuuta 2016

Salo 23.4.2016

Viikko sitten oli meidän vuoden ensimmäiset kunnon ulkokisat. Voi että olen jo odottanut ulkokauden alkua! Kisailtiin ekaa kertaa Salossa, vähän kauempana siis meiltä. Kisat oli tosi mukavat ja pienet osallistujamäärältään.

Mella kisasi eliitti suoraa ja pituutta. Oli jännä nähdä, hyppiikö neiti paremmin ulkokisoissa, kun sisällä on ollut nyt vähän epävarmuutta ja yrittämisen puutetta.

Ekan kierroksen alussa Mel juoksi ja ojenteli jalkojaan nätisti. Lopummassa se alkoi kuitenkin jumittelemaan ja alas tuli yhteensä 5 estettä.
 Hyppykuvat ©Maija S.!

Toisella kierroksella Mella yllätti toden teolla ja päätti pinkaista radan alusta loppuun! Huomatkaa Mella päätti, itse päätin sotkea hihnan toiseksi viimeiseen esteeseen, joka kaatui. Tämän takkia Mel säikähti, eikä halunnut enää yrittää kunnolla vikaa estettä. Arghh, että voikin sitten omat virheet ärsyttää! 2 virhettä siis tuli, omia mokiani kummatkin. Mutta toisaalta olen todella iloinen siitä, miten hienosti Mel loikki ja yritti pitkästä aikaa juosta radan täysillä päästä päähän.♥

Harmi kun tätä rataa ei saatu videolle, mutta tässä kuvia.



Pituudessa mulla oli siis Mella ja myös ekaa kertaa Hessu! :D
Mel ei tainnut olla ihan parhaassa pituushyppyvireessään ja loikkasi vain 140cm. Hessun osalta odotukset oli tosi matalalla, tollanen luppa kun se oli niiden kaikkien estejänöjen keskellä. Kyllä sillä vaan ponnu silti riitti hienosti, ja selvittiin muistaakseni 150cm asti! Pidempi ei enää mennyt, mutta ainakin poika voitti Mellan ja itsensä! :')




Tällä kertaa vähän tiivistetympi kisapostaus. Tykkäättekö enemmän pitkistä sepostuksista vai tällaisista?

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Onnea Jummi!

Tänään on siis Jummin ensimmäiset synttärit! :3 Poitsu on ollut meillä nyt reilun kuukauden ja ajattelin kertoa vähän millaisia luonteenpiirtietä siitä on paljastunut.


Ensinnäkin olen ennen luullut, että Mella on energinen, mutta ei. Se ei ole mitään verrattuna Jummiin. Jumps on aina liikkessä, kaivaa, pomppii pöydälle eikä pysähdy hetkeksikään! Itse asiassa Mella on nykyään tosi rauhallinen verrattuna Jummiin ja se on hiukan järkevämpi ja varovaisempikin. Jummin mielestä nimittäin joka paikkaan pitää päästä eikä mikään pelota. Poika hyppiikin Siljan huoneessa ollessaan sängylle, hyllylle, tuolille ja siitä pöydälle. Välillä se tipahtelee sängyltä, mutta meno vaan jatkuu.




Jos mun pitäisi kuvailla Jummia yhdellä sanalla, se olisi vintiö. Tämä poika on tosi paljon ruuan ja nykyään myös rapsutuksien perään. Jos niitä ei tule, Jummilta tulee heti kommenttia ja se alkaa ihan kunnolla näykkiä jalkoja tai muita. Välillä se ottaa sukasta kiinni ja vetää sen melkein pois, kun ei palvelu pelaa! Myös Silja, jonka huoneessa Jumps majailee, on saanut osansa tästä häirinnästä. Yöllä poika ei nimittäin anna nukkua sitten millään. Jos se on häkissä, se rynkyttää kaltereita ja karkaa useimmiten aidan alta. Jos sen annetaan olla vapaana, se hyppii koko ajan sänkyyn ja näykkii Siljaa, kun huomiota ei kuulu. Voi voi. :'D


Onhan Jummi ollut myös todella urosmainen. Ruikkinut joka puolelle, kaivanut joka paikkaa ja juossut häntä pystyssä. Nyt tämä on kuitenkin selkeästi vähenemässä, sillä tiedättekös mitä, poitsu kastroitiin keskiviikkona!

Saatiin siis aika mukavan nopeasti ja Jummikin oli jo kotiutunut mainiosti. Vähän jännitin leikkausta, sillä se tehtiin Hasseli-eläinlääkärissä, jossa ei olla ennen käyty. Tietysti vähän riski mennä paikkaan, jossa ei ole ennestään käynyt, vaikka olin mä siitä joltain tutuilta vähän kuullut. 

Hasseli vaikutti tosi mukavalta paikalta ja lääkärit osaavilta. Jummia jännitti ihan kamalasti ell:ille mentäessä ja se oli lääkärin pöydälläkin niin jähmettynyt, ettei hievahtanut edes rauhoitepiikistä. Pian poitsu olikin jo unessa ja leikkaus alkoi.


Leikkaus meni hyvin ja haettiin Jummi, kun se oli vähän heräillyt. Melkein heti se möngersi aaivan humppelissa boksistaan ulos ja väsähtikin heti puolimatkaan. Sitten se jatkoi matkaa hoiperrellen, mutta ohjattiin se takaisin boksiin lepäämään.


Sitten alkoikin se mulle stressaavin osuus, sillä Jum ei näyttänyt tämän jälkeen millään heräävän. Aluksi odottelin rauhassa, ja katsoin, että poika pystyy varmasti hengittämään. Sitten oli kulunut tunti. Ja toinen. Ja kolmas. Ja melkein jo neljäs! Istuin tämän koko ajan pojan vieressä ja odotin. Kyllä se kohta herää! Jummi vaan makasi velttona boksissa ja nenä juuri ja juuri liikkui. Se ei reagoinut melkein mihinkään ja jouduin itse kääntämään sitä vähän väliä, että se saisi henkeä.


Sitten päätettiin siskon kanssa, että nyt kokeillaan ottaa se boksista pihalle, jos se siitä heräisi todellisuuteen. Nostettiin se pehmeän alustan päälle. Jummi katsoi hitaasti ympärilleen ja alkoi heti liikkua! Se ei edes hoiperrellut vaan pomppi ihan niin kuin normaalistikin, huh! Luulen, että se ei ollut jaksanut nousta pelkästään kipeän pyllyn takia eikä ollutkaan ollut koko ajan jossain omissa maailmoissaan. Onneksi saatiin mukaan kipulääkettä, jota annettiin illalla ja aamulla, ja poika oli jo pian ihan normaali! :)

Nyt jo muutaman päivän leikkauksen jälkeen Jummissa huomaa selkeitä eroja. Se ei enää juokse niin paljon häntä pystyssä tai näyki ja ruiki ympäriinsä. Toki vielä voi vähän hormoonit jyllätä, mutta parempaan ollaan menossa, jes!


Jummin synttäripostaus taisi nyt muuttua kertomukseksi sen leikkauksesta, mutta jooh. Poika on kaikesta hölmöydestään huolimatta tosi suloinen ja hauska touhottaja, kunnon menevä kaveri. Nyt vaan kaikki sormet ja tassut ristiin, että Jummin ja Mellan yhteiselosta tulisi joskus totta! :)

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Keväiset estetreenit kotona

Kivojen säiden ansiosta ollaan ulkoiltu kanien kanssa viime aikoina tosi paljon ja esteitäkin ollaan treenailtu melkein joka viikonloppu. Kevät on kaikin puolin musta ihana vuodenaika, kun sain siitepölyallergiankin hätyytettyä ainakin toistaiseksi.

Viikko sitten sain Elsan kuvaamaan kanien hyppyjä, joten tällä kertaa näette kuvia niistä! Elsa sai myös hypyttää vähän kaikkia kaneja, joten osa on mun ottamia.

Hessu
Hessu oli pitkästä aikaa superinnoissaan esteistä! Se juoksi rataa reippaasti ja pomppi hienoja omantyylisiään loikkia.



Hessun viime kisoista on jo kaksi kuukautta, mikä on hyvä. Hessu on kuitenkin jo kesällä 5-vuotias ja olen miettinyt nyt ihan tarkoituksella alkaa vähentää sen kisailua. Vuoden loppuun mennessä lopetetaan luultavasti kokonaan kisaaminen tämän pojan kanssa, ja se pääsee nauttimaan eläkepäivistä. Vaikeaa pitää kyllä silti käydä koittamassa ennen sitä. Edes kerran, kun siihen ollaan jo melkein puoli vuotta sitten klassauduttu! :D


Mella

Mella meni tuttuun tapaan tosi nätisti ja innokkaasti. Kotona sillä on ollut nyt paljon enemmän intoa kuin kisoissa. Toivotaan, että nyt kun ulkokisakausi alkaa kunnolla, neiti alkaisi nauttia taas enemmän kisaamisestakin!







Jummi
Jummi on kyllä kehittynyt ihan huimasti esteillä! Tolla kerralla, jolta kuvat on, se meni jo tosi reippaasti ja nätisti. Siitä viikon päästä eli toissapäivänä poika hyppi vielä hienommin! Harmi, etten saanut siltä kerralta mitään materiaalia, sillä poika ampaisi radan joka kerta reippaasti päästä päähän ja päästiin jo vähän isontamaankin esteitä.






Jummi on kyllä kovin kani kaivamaan, jonka olen tavannut. Varsinkin pihan multaisimmassa kohdassa on superkiva kaivaa!





Minni
Minni-mummo pääsi myös pitkästä aikaa hyppimään rataa! Se on aina niin hauska ilmestys hyppiessään ja tällä kertaa hyppi myös oikein kivasti omalla tasollaan.

Minnillä oli tosiaan pari kuukautta sitten jo 5v-synttärit, joista en loppujen lopuksi blogissa maininnut. Voi että, se alkaa olla jo vanhus, mutta siltikin niin luonteikas ja pirteä! :'D


























Lauantaina suunnataan Saloon kisailemaan Mellan kanssa eliitti suoraa ja pituutta. Päätin myös ottaa Hessun koittamaan pituutta. Saa nähdä, miten poika pomppaa!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Masku 2.4.

Ohhoh, kaksi viikkoa on jo vierähtänyt näistä kisoista! No nyt sain vihdoin aikaiseksi kirjoittaa tämän postauksen. Yritän kirjoittaa tämän postauksen nyt melko tiivistetysti. Oltiin siis Maskun maneesikisoissa Mellan ja ekaa kertaa myös Jummin kanssa.


Mella
Mella kisasi toista kertaa elämässään eliitti suoraa. Lämmittelyssä neiti loikki upesti kaikki esteet ongelmitta. Eka kierros meni tosi kivasti, tosin korjaamaton este aiheutti vähän hämmennystä ja varoin vähän, ettei Mel juokse loppuun, kun estettä korjattiin. Maaliin selvittiin siispä kolmella hölmöllä huolimattomuusvirheellä, joka oli siis ihan kelpo suoritus!

Toisella kierroksella Mella oli jotenkin outo, varmaan vähän väsynyt jo, ja vauhdit tyssäsivät kokonaan. Maalieste ylitettiin viimeisellä sekunnilla, 4 virheen radalla. Tyttö ei juuri tiputellut mitään, mutta nostin sen pari kertaa esteen yli huonojen vauhtien takia. B-arvostelun ansioista tulokseksi tuli siis 7 virhettä, jolla ei pitkälle pötkitty. Ei se mitään, ensi kerralla ehkä paremmin! :)

Videoita ei ole tällä kertaa, sillä ne olisi olleet tosi tylsiä. Estekuvat ©Karkki L. ja Suvi V.!



Jummi

Jummi-poitsu oli siis ensimmäistä kertaa kisoissa! Odotukset eivät todellakaan olleet korkealla, sillä tämä koko estejuttu oli sille niin uusi vielä tuolloin.

Annoin Jummin ensin tutustua maneesin hiekkapohjaan, jossa oli kiva kaivella ja haistella ihania hajuja. Boksien lähettyvillä Jummi sekosi pienimuotoisesti räpiköiden joka suuntaan ja oli vähällä etten saanut hampaista ja pupu juossut vapaana ympäri maneesia. Onneksi tältä säästyttiin ja voitiin jatkaa tutkiskelua muualla.

Pian meninkin kuuntelemaan, kuka kani siellä menee seuraavaksi. Hups, seuraavaksi olikin jo Jummin vuoro! Noh, voitte varmaan arvata miten eka kierros meni ilman minkäänlaista lämmittelyä epävarman kanin kanssa. Jummin ei hypännyt yhtäkään estettä itse ennen kuin aika jo loppui.


Seuraavalle kierrokselle kerittiin sentään vähän lämppäämään. Jummi oli taas tosi varuillaan radalla. Rata oli suurimmaksi osaksi haistelua ja ihmettelyä. Nyt poika kuitenkin ylitti jopa 4 estettä puhtaasti ja maaliesteellekin päästiin, kunnes ennen sen ylitystä aika loppui viime hetkellä. Hah, tulos jäi siis juuri ja juuri saamatta! Olen kuitenkin ylpeä pojasta, sillä päästiinhän me jo melkein maaliin 4 virheen radalla! :D


Koitin vielä myöhemmin pari kertaa sivussa pystyä Jummin kanssa. Jumpsi meni jo paljon paremmin, jopa jalkojaan ojennellen ja innokkaasti! :) Nyt Jummille tuleekin kisoista tauko, sillä keskiviikkona se menee leikattavaksi. Saa nähdä innostaako hyppiminen enää tauon jälkeen. Tärkeintä on kuitenkin, että poika rauhoittuisi leikkauksen avulla edes vähän, että mahdollisuudet tulla toimeen Mellan kanssa kasvaisivat. Hyppykaniksi tätä ei ole kuitenkaan hankittu.


Otin kisoissa myös jonkin verran kuvia, mutten tällä kertaa jaksanut ladata niitä minnekään. Jos olet kuitenkin kuvia vailla omasta kanistasi, laitappa vaikka sähköpostia, niin katson, onko niitä juuri sun kanista! :) 
(saara.kuusijarvi@gmail.com)
 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kanien ja mun päivä -video

Kyselyssä suosituin video oli Kanien päivä, joten miksipäs en voinut sitä toteuttaa. Kuvasin siispä viime viikon perjantaina eli aprillipäivänä meidän päivästä videon. Mukana on kanien lisäksi myös joitain pätkiä mun päivästä esim. ratsastuksesta. Tallivideot voi kuitenkin hypätä yli, jos ne ei kiinnosta. Videosta tuli vähän pitempi kuin yleensä, mutta toivottavasti sen jaksaa katsoa.

Mennäänpä pidemmittä puheitta videoon!



Kisoista, joista puhun videolla (Masku 2.4.), kerron myöhemmin. Nyt en ole jotenkin jaksanut innostua kirjoittelusta, mutta ehkä mä tästä kohta ryhdistäydyn, kun koeviikkokin on nyt ohi!