perjantai 4. joulukuuta 2015

Mellan kertomaa


"Jaa, että miks mamma postailee nykyään niin harvoin? En mäkään tiedä. Joulukalenteriakaan se ei tänä vuonna päättänyt tehdä, vaikka kahtena edellisenä vuonna on tehnyt. No mutta ei se ole ainakaan multa pois, ehtiipähän rapsutella mua enemmän!


Mulle kuuluu hyvää. Asustelen edelleen koko ajan vapaana. Joskus mut vaan laitetaan päiväunien ajaksi häkkiin, kun Saara on koulussa. Mä oon päivisin muutenkin aika uninen ja tykkään vaan makoilla maton reunalla ja hiippailla välillä ympäri taloa.


 Ai, että millon mä sitten ehin urheilla? No joka ilta mulle tulee hirmuinen into juosta ja spurttailla. Ihan parasta on, jos joku seisoo keskellä mattoa paikallaan! Niimpä, ihan huippukivaa! Alan aina vetää ilorallia sen ympäri! Mamma sanoo aina, että mulla on iltavilli. Pöh.



Yks päivä olkkariin oli ilmestynyt esterata. Sit mamma ohjas mut esteille ja ihan kivaa se oli hyppiä. Näytin mammalle, ettei sisällä hyppiminen enää pelota. Lensin. Ihan sika korkeelle.


Yöllä Saara kutsuu mut joskus sänkyyn sen tyynyn viereen. Viihdyn siinä hetken, mutta heti, kun rapsutuspalvelu ei enää pelaa, loikkaan vaivihkaa alas mun lempipaikalle. Se on matolla peilin edessä. Siinä on tosi hyvä olla.


 Ainii, mun piti sanoa teille jotain. DIY-postaus ei tullut marraskuussakaan... Saara ei saa kyllä mitään aikaseks. No mut se pyysi mua kertoon teille, että tässä kuussa tulee sitten toivottavasti kaks sellasta. Saas nähä, miten käy."


-Mella-

8 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus Mella! :'D

    VastaaPoista
  2. Oii, tää on niin ihana! Saa minut hymyilemään! Saanko minäkin tehdä tälläisen :3

    VastaaPoista
  3. Ainiin, voitko kertoa mistä olet hankkinut esteet?

    http://bunnyatmosphere.blogspot.fi/
    - Blogissa arvonta, vielä ehdit osallistua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt kaikki itse/iskän avulla :'D ja käyn kurkkaamassa ainakin!

      Poista
  4. Oih ihana♥ saanko kans tehä tämmöse jos saan aikasekshttp://pikkukaniinienelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista