lauantai 23. tammikuuta 2016

Luminaamoja ja purkanjauhajia



Varoitan heti alkuun, että tässä postauksessa tulee olemaan paljon tekstiä. En olekaan vähään aikaan kertonut ihan vaan kuulumisia meidän poppoolta. Niin kuin olette varmaan huomanneet, postaustahti on ollut jo pitkään tosi huono. Postauksia on tullut vain 1-2 viikon välein. Ideoita on, mutta aikaa ja vaivautumista ei tarpeeksi. En nyt jaksa kuitenkaan pälättää tästä sen enempää. Omapahan on blogini ja harrastukseni, mitä siitä teille jauhamaan.


Kanit pääsivät tänään pitkästä aikaa ulos, sillä aamulla mittari näytti -4 astetta -25 asteen sijasta! Kovia pakkasia onkin ollut jo ihan tarpeeksi ja vihdoin päästään ulkoilemaan enemmän. Kaikki kanit olivat ulkona kuitenkin vaan vartin, koska sisäkaneina niille tuli tälläkin kelillä nopeasti vilu. Napsin jokaisesta kanista muutamia kuvia, joilla tämä postaus on pääosin kuvitettu.



Aloitetaan kuulumiset vaikka Minnistä. Minni on kyllä semmonen touhutäti että. Noin viikko sitten Minni päätti säikäyttää meidät ihan kunnolla nappaamalla syödyn purkan lattialla olleen sanomalehden päältä. Siinä se sitä sitten jauhoi ja me yritettiin vetää sitä kaikilla keinoilla pois sen suusta. Neiti on yleensäkin tosi huono näyttämään hampaitaan ja niin se tälläkin kertaa puristi pieniä talttojaan yhteen niin kovaa kuin pystyi... Lopputulos oli se, että sain ihan vähän purkkaa pois sen suusta, mutta suurimman osan se nieli.


Illalla annettiin Minnille paljon heinää ja vettä. Onneksi sillä oli ruokahalu säilynyt ja se puputti heinää reippaasti Hessun kanssa. Kauhulla odotettiin aamua, että onko neiti vielä kunnossa vai onko se saanut suolitukoksen. Minni oli onneksi ihan normaalin oloinen aamulla ja on ollut edelleen! Toivottavasti selvittiin säikähdyksellä, vaikka mistä sitä tietää, kuinka kauan se (oikeastaan ne kaksi purkkaa) siellä elimistössä kiertää...



Minnin ja Hessun häkkiin on tullut pieni laajennus. Oltiin mietitty jo pidempään, että Elsan huoneeseen mahtuisi isompikin alue niiden käyttöön, kun sillä on melko iso huone. Siirrettiin sitten vähän pöytää ja kasattiin muutamasta kompparista ja aidasta lupille pieni aitaus häkin ympärille. Minni ja Hessu ovat kyllä varmaan tykänneet, kun saavat liikkua vähän vapaammin ja tulla häkin ulkopuolle milloin haluavat. Minnin lempipuuhaa on myös ryömiä häkin alla varsinkin silloin, kun joku yrittää ottaa sen kiinni... :'D


Uusi alue on vielä aika tyhjä, mutta koitetaan hommata sinne joku tunneli tai piilopaikka, kun löydetään hyvä.




Hessulle kuuluu perus hyvää. Marraskuussa kerroin, että poika ontui etujalkaansa. Hessu pääsi sitten kunnon hyppylomalle Lemmikkimessujen jälkeen ja hyppi esteitä seuraavan kerran vasta kahden kuukauden päästä, silloinkin ihan pieniä. Jalka on jo ihan normaali ja niin on herrakin.

Kunnon lurppa vauhdissa xd


Torstaina kokeilin hyppiä sen kanssa sisällä pitkästä aikaa kunnon esteitä. Pystytin olkkariin minipystyn ja uudemman pitkän femman tyylisen esteen. Hese pomppi hienoja loikkia melkein paikaltaan niin kuin yleensä, mutta ei jaksanut hyppiä kauaa. Muutama Hessun pompuista tuli videolle, joten kokosin niistä ja Mellan loikista pikkukoosteen.


Mellakin pääsi siis myös pomppimaan torstaina. Päivällä hypytin sitä valjailla, jolloin se oli aika laiska ja jännittynyt. Päätin kokeilla illalla lisää, kun Mel oli jo virkeämpi ja kyllä loikka lensi! Otin myös valjaat kokonaan pois, koska ne tuntui vaan häiritsevän sisällä.



Estekisoja on jo parit tiedossa, enkä malta odottaa niitä! Vuoden ekat kisat tulee olemaan meidän osalta Liedon ystävänpäiväkisat 13.2., jossa kisaillaan mutkia Mellan ja Hessun kanssa. Myös Maskuun 2.4. olisi suunnitteilla lähteä samaisen kaksikon kanssa. Suuria odotuksia ei ole varsinkaan Mellan kohdalla, sillä viimeaikoina sisällä eliitin hyppiminen ei ole oikein napannut ja messuillakin meni miten meni.


Mella vähän sukelteli hangessa...
Joulukuun toinen DIY ei yllätys yllätys ehtinyt ajallaan valmiiksi. Päätinkin nyt, että tänä vuonna en enää yritä tehdä DIY-postauksia joka kuukausi. Eihän siitä mitään tule, kun projekteissani menee aina enemmän kuin se kuukausi. Jatkan silti näiden tee-se-itse- postausten tekoa aina silloin, kun tulee innostusta. Se joulukuun toinen ohje sitten tulee kun tulee, sillä en ole pystynyt tekemään sitä hirveiden pakkasten takia. Onneksi pakkaset lauhtuu nyt ja pääsen tekemään vihdoin yhden ulkona tehtävän osan siitä.



 Tässä olikin kunnon kasa kuulumisia, toivottavasti joku jaksoi lukea! Mulla on nyt muuten hirmuinen innostus kuvata joku video tai ehkä parikin. Äänestä toki sivupalkista, jos haluat nähdä jonkun videon. Kommentteihin saa myös ehdottaa, jos tulee muita mieleen!

lauantai 16. tammikuuta 2016

Puhelimen tyhjennys

Päätin tyhjentää kännykkäni kuvat pitkästä aikaa koneelle. Tein tällaisen postauksen viimeksi vuosi sitten ja siihen pääset tästä. Kyllä niitä kuvia olikin tullut vuoden ajalta melkoinen kasa ja puhelinkin on jo ihan sekoamassa, kun kuvia ja videita kerääntyy varsinkin whatsapp-ryhmistä kasapäin poistamisesta huolimatta. Tällä kertaa näytän kuitenkin mun kännykällä otettuja kuvia viime vuodelta ja tähän postaukseen tulee siis muitakin kuvia kun kaneja.

Kokosin kuvat aiheittain kollaaseihin, jotta on sitten helppo skipata aiheet, jotka ei kiinnosta.

 Ensimmäisenä Minni&Hessu -kollaasi. Noi kaksi on aina yhdessä ja seuraa toisiaan joka paikkaan, joten suurimmassa osassa mun puhelimen kuvista ne makaavat kaksin. Ja nimenomaan makaavat, ehkä niistä on tulossa jo vähän vanhuksia. :'D Hessu on varsinkin nykyään tosi rento kaveri, niin kuin oikean reunan kuvista voi huomata. Sen voi bongata makoilemasta vaikka keskeltä keittiön lattiaa.

Seuraavaksi tämä mun rakas vauva (jonka nimeksi on vaan jäänyt vauva, vaikka neiti täyttää jo pian 2v...), joka on mukana ihan kaikessa, mitä kotona tehdään. Kerron tähän muutamasta kuvasta:

Ylärivin keskimmäinen: Luulin aluksi, että tämä kuva on ihan tavallinen, kunnes huomasin miten Mella istuu...
Keskirivin eka: Olihan se pakko ostaa, kun bongattiin tollanen suklaarasia meidän neidin nimellä! En oo kyllä ennen nähnyt tollasta!
Alarivin eka: Petexpossa keväällä 2015 Meltsin kanssa.

Seuraavaksi kaneihin liittymättömiä kollaaseja.
 Tykkään tosiaan letitellä, ei siitä sen enempää :'D

 Sitten muutama panoraama. Kuvat ovat otettu ylhäältä alas...
1. ...Kotipihalta, kun lumi tuli.
2. Elokuisesta Yyteristä.
3. Ratsastukoulun pihalta.
4. SM-kisoista.
5. Kesällä muistaakseni Oslosta.

En tosiaankaan oo mikään hyvä piirtämään/värittelemään, ja piirrän tosi harvoin, mutta tykkään kuitenkin siitä! Varsinkin, jos on tylsää fysiikantunnilla, niin kuin oikeassa yläkulmassa... Vasemmassa yläkulmassa on taas yläkoulun käsityössä tekemäni tyyny, johon otin mallia Mellan yhdestä kuvasta.

 Tässä sitten, mitäs muitakaan, kun heppoja!

1. Ekassa kuvassa ihana UP:stakin tuttu Leo-papparainen. Sillä en oo vähään aikaan mennyt, mutta se on kyllä aina semmonen ratsastuskoulun luottoheppa! :3
2. ja 3. Maailman paras poni ja entinen hoitsuni, Arttu. Jouduin vaihtamaan reilun parin vuoden hoitamisen jälkeen jo vähän isompaan heppaan, mutta edelleen Arttu on tärkein.♥
4. Syyskuussa saamani uusi hoitohevonen, Violet G eli "Viivi". Aluksi tuntui, että se ei oikein pidä musta, joten en heti tykännyt siitäkään mitenkään erityisesti. Nyt ollaan kuitenkin tutustuttu paremmin ja Viivistä on tullut yksi lemppari!

 Sitten pari ihan sekalaista kollaasia. Paria kuvaa voisin vähän avata. Numerot menee vasemmalta oikealle, ylhäältä alas. Toivottavasti tajuatte, vaikka kuvat onkin vähän sekaisin:

1. Nean kanssa särkänniemessä kesällä. Kuvassa aurinkoon väsähtänyt possu. :3
4. Kanien jouluateriat. Kyllä maistui (ja mahat pömpötti).
5. Meidän hieno pituusesteviritelmä, kun ei kunnollista omisteta.
7. Kesäloman ekana päivänä serkuilla yritys tehdä joku pyramidi. xd
9. Halloweenkisoihin väsäilemäni kyltti, jossa oleva hämähäkki tosin katosi jo ennen kisoja.

Näistä on vielä vaikeampi kertoa numeroiden mukaan, joten yritetään sitten jotenkin muuten.
-Ekassa kuvassa Niilo-heppa kauniina. Hevonen, jolla en vaan ole ikinä tykännyt ratsastaa.
-Oikeessa yläkulmassa ihana päivä, kun peruskoulu loppui ja loma alkoi!
-Alhaalla keskellä olevasta kuvasta ei puhuta sen enempää, kun että se on KT-tallin leiriltä viime kesältä...
-Vikassa kuvassa mun upeeta snapchat-taidetta...:'D

Vähän erilainen postaus tällä kertaa, mutta toivottavasti tykkäsitte!

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vuoden kisat 2015!

 Postauksen kuvat ja videot © Maija S.,Venla S., Karoliina L., Ada L., Suvi V., Elsa K., Emma S., Vera L., Emma L., Juulia W. ja Katriona A. (Sano jos puutut! :D)
 2015 oli vasta ensimmäinen aktiivinen kisavuoteni. Kanit ovat kehittyivät paljon ja etenivät korkeampiin luokkiin. Olen myös saanut viettää kivoja päiviä kisoissa ja tutustua uusiin ihmisiin!

Teinkin aiemmin jo katsauksen vuoden tavoitteisiin, joiden yhteydessä kerroin myös pupujen kisamenestyksestä. Nyt kerron kuitenkin vähän lisää tämän vuoden kisailuista sekä meidän poppoon Vuoden Hyppykani -tulokset. Lopussa on vielä videokooste vuoden kisoista!

Mella
 16 kisat
15 sijoitusta, 
joista 9 voittoja
Mel aloitti vuoden helposta luokasta ja lopetti eliittiin. Tyttö kehittyi huimasti ja teki upeita suorituksia. Vuoden aikana Mellan kanssa käytiin 16 kisoissa, mikä on ihan hyvin siihen nähden, että sekä Helsingin että Turun seudulle on meiltä aina se parin tunnin matka. VH-pisteitä Mel keräsi 145 ja pääsi hienosti sijalle 17. parinsadan kanin joukosta!



Hessu
 11 kisat
 5 sijoitusta, 
joista 2 voittoja 
Hessun kisavuosi alkoi helpoilla luokilla, mutta jo helmikuussa se klassautui kv suoralle. Ekalla keskivaikella suorallaan Turussa 16.5. poika hyppi järjettömän kokoisia loikkia, mutta rymäytteli silti monta estettä alas. Seuraava keskivaikea koitti vasta heinäkuussa, josta eteenpäin Hessu kehittyi paljon, löysi paremman hyppytyylin ja klassautui myös kv mutkalle. Halloweenkisoissa Hese klassautui vaikealle suoralle, jota ei vielä tänä vuonna keritty koittaa. Hessu yllätti kyllä taidoillaan tämän vuoden aikana! ♥ VH-listoilla Hessu oli sijalla 64, mikä oli kelpo suoritus pojalle, kun ei niin monia kisoja sen kanssa käyty!


Minnistä en kerro sen enempää, mitä kerroin tässä postauksessa. Tiivistetysti se käväisi kuusissa kisoissa alkuvuotisen innostuksensa takia, joka sitten laantui loppukesään mennessä. Vikat kisat oli elokuussa ja sen jälkeen Minni on hyppinyt vaan vähän kotona. Nyt sille on taas tullut joku hirveä innostus hyppimiseen, joten se saa edelleen pomppia täällä kotosalla aina välillä. :'D VH-listalla tyttö pääsi parin sijoituksensa avulla 126. sijalle.

Tässä siis lupaamani kisakooste. Videota en nyt hirveästi muokkaillut, mikä johtuu osittain siitä, että elokuvatyökaluni toimii erittäin huonosti omalla koneellani. Mutta toivottavasti tykkäätte silti!
  

(Mellan eka eliitti oli  muuten 3.10. eikä 3.9. niin kuin videolla lukee)

Odotan jo hirveästi kisatauon päättymistä meidän osalta!

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua kaikille!♥

Jee, se olisi sitten jouluaatto! Sen kunniaksi saatte katsella meidän pörröisiä poseeraajia ja heidän mielipiteitään näistä tonttuiluista. Saatoitte myös huomata uuden ulkoasun, joka on ehkä nopeiten tehty ikinä. Oli vaan pakko päästä eroon kesäisestä ulkoasusta ja tehdä sitten banneri vaikka vaan yhdestä kuvasta.

"Ohhoh, nyt on elämäni viides jouluaatto!"


"Just, senkö takia mut pakotettiin taas seisomaan näiden hörhöjen keskellä!"
"Koitetaas nyt vähän söpöillä, että täältä pääsee joskus poiskin."

"Anna pusu."


"Hessu sä oot ihan tylsä, ota mallia näistä mun muuvseista!"



"Saara sä et ees huomaa kun mun päässä on joku roska. Ota se pois!"


"Noni, vihdoin palkkaa"




"Noniin, nyt en enää jaksa söpöillä. Viekää mut sisälle!"

"Mami älä ees yritä huijata, ei täällä mitään lunta oo!"

"Joulu maistuu piparilta tai namuselta tai mantelilta... Hei mikä tää maku nyt on?"

"No eksmäny ookki tarpeeks söpspöpstuitui? Hyvä, voin siis lähteä jo, kiitos."
Mikä kuva oli lempparisi? Ihanaa joulua vielä kaikille! ♥

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukuun DIY osa 1: Sisustusjuttuja

Tässä tulee vähän nopeampia ja helpompia DIY-juttuja. Eli siis tällä kertaa näytän teille muutaman pupu-/jouluaiheisen sisustusjutun. Nyt on jo vähän myöhäistä julkaista tämä, mutta voihan joulukoristeita vieläkin tehdä, säästää sitten vaikka ensi vuodelle! ;D Näistä kaikista voi myös tehdä ei-niin-jouluisen
version.
Kimallepupukoristeet

Nämä ovat kivoja vaikka joulukuuseen tai muuten vaan koristamaan huonetta/kanilaa. Näihin saattaa mennä ehkä vähän enemmän aikaa, kun muihin tämän postauksen juttuihin.

Puput ja muut ukkelit on siis tehty taikataikinasta. Sitä on helppo ja nopea tehdä ja siitä saa kivasti muotoiltua kaikenlaista.

Taikataikinaan tarvitset:
-3 dl vehnäjauhoja
-1,5 dl suolaa
-1,5 dl vettä
- 2 rkl öljyä

1. Sekoita jauhot ja suola keskenään.
2. Lisää joukkoon vesi
3. Vaivaa taikina tasaiseksi
4. Laita joukkoon vielä pari ruokalusikallista öljyä ja sekoita.
(Taikinan voi myös käsittääkseni värjätä tässä kohtaa esim. elintarvike- tai vesivärillä, mutta minä en tehnyt sitä)

 1. Muotoile koristeet esim. piparimuottien tai veitsen avulla
2. Jos haluat ripustaa ne narusta, voit tehdä niihin vaikka pillillä tai hammastikulla reiät
3. Paista uunissa 150-180 asteessa noin tunnin.


Koristeluun tarvitset:
-Askartelumaalia
-Liimaa
-Glitteriä
-Helmiä, timantteja, mitä vaan

 1. ja 2. Kun puput ovat kuivuneet ja kovettuneet kunnolla, voit aloittaa koristelun. Maalaa ensin koristeet mieluiten samalla värillä, kun niihin tuleva glitteri.
3. Kun taas maali on kuivunut, peitä koriste kokonaan liimalla ja sirottele päälle reilusti glitteriä. Ravistele irtonaiset glitterit pois ja liimaa uudestaan niihin kohtiin, joista näkyy maalia. Tästä vaiheesta mulla ei ollut kuvaa, mutta tämän ymmärtää varmaan muutenkin.
4. Voit koristella puput myös muulla tavalla. Voit käyttää vaikka helmiä, nauhoja, pitsiä, askartelutimantteja tai kankaanpaloja, vain mielikuvitus on rajana!

Pujota vielä rei'istä kivat narut ja sitten nämä onkin valmiita!
Mellan häkin reunalla keikkuva pieni joulukuusi sai myös pari pupua. Tämä kuusi on tehty vaan kahdesta tekokuusesta irronneesta oksasta.

Kanityyny
 Seuraavaksi tein tällaisen helpon ja söpön puputyynyn. Tästä voi tietysti myös tehdä ihan oman näköisensä ja huoneeseen sopivan. Itse käytin kankaana vanhaa päiväpeittoa.

Tarvitset: 
-Ison kankaan tyynyä sekä korvia varten
-Palan toista kangasta korviin
-Huopaa
-Ompelukoneen ja/tai neulan ja lankaa
-Lisäksi ainakin kynän ja sakset

 1. Leikkaa neljä samanlaista palasta korvia varten.
2. Leikkaa myös kaksi pienempää palasta eri kankaasta korvien "sisuksia" varten. (mulla toi raidallinen kangas) Ja tietysti kaksi suunnilleen neliön mallista palasta itse tyynyyn. Muista, että valmis tyyny tulee olemaan jonkin verran pienempi kuin alkuperäinen kangas.
3. Ompele ensin raitakangas siksakilla kiinni yhteen neljästä valkoisesta palasta. Tee toiselle raitakankaalle sama.

 1. Laita korvien ulkopuolet vastakkain...
2. ...ja ompele ne läheltä reunoja kiinni toisiinsa. Jätä alareuna auki.
3. Käännä korva oikein päin ja täytä vanulla esim saksien avulla.

 1. Leikkaa huovasta haluamasilaiset silmät ja nenä. Mittaa, että silmät tulevat suunnilleen yhtä kauas tyynyn reunoilta.
2. Liimaa silmät ja nenä tyynyyn.
2., 3., ja 4. Ompele esim. villalangalla pupulle suu ja ripset, jos haluat.

 1. Katso sopiva kohta korville ja piirrä lyijykynällä merkit.
2. Käännä tyynyn kankaat ulkopuolet vastakkain ja korvat tyynyn sisälle niin, että niiden reunat tulee samalle tasolle tyynyn reunan kanssa. Kiinnitä hyvin nuppineuloilla.
3. Sisältä se näyttää siis tältä. Katso, että korvat menevät oikein päin!
4. Ompele tyyny n. sentin päästä reunoja niin, että korvatkin kiinnittyvät siihen. Jätä alas aukko täyttämistä varten ja käännä tyyny oikein päin. Sitten vaan täytä vanulla.

 1. Lopuksi käännä aukon reunat siististi tyynyn sisälle.
2. Ompele aukko kiinni käsin. En tiedä näitä pistojen nimiä, mutta tosta ehkä näkee vähän, miten ompelin sen. Eli ulkopuolelta aina tohon keskelle ja sitten toisen reunan ulkopuolelta keskelle jne.

Valmis!
Tossa alhalla on myös kuvaa piirrustuksista, jotka tein aika nopeasti kaikista kaneista kultatussilla.

Kanitavararasia
 Lopuksi vielä kaikista helpoin ja jouluisin juttu, eli tommonen kippo kanien pikkutavaroille. Tämän voi tehdä myös muilla väreillä ja koristeilla niin, että se käy kaikkiin vuodenaikoihin.

Tarvitset:
-Muovisen purkin (mahdollisimman suuren)
-Sakset
-Liimaa
-Nitojan
-Esim. silkkinauhaa
-Paperia ja kynän
-Mitä vaan muuta kortisteluun (mulla pakettiruusuke ja pitsitarraa)

 1. Leikkaa purkin kansi noin puoliksi
2. Mittaa sopiva pätkä nauhaa, josta purkki tulee roikkumaan
3. Liimaa nauha ensin purkin ympärille
4. Nido vielä muutamasta kohdasta, jotta se pysyy paremmin

 1. Leikkaa paperista kannen kokoinen pala.
2. Liimaa palaset kiinni esim. paperiliimalla
3. Sitten vaan koristelemaan!
4. Itse kirjoitin tuon tekstin hopeatussilla ja liimasin lapun sopivaan kohtaan. Viereen laitoin vielä tollasen pakettiruusukkeen.

Sitten on viimeinenkin juttu valmis! Tein vielä vähän samalla tyylillä peltipurkin kannesta nimikyltin Mellan häkkiin, mutta siitä ei tullut kovin hieno. :D

Tässä kuussa tulee (toivottavasti) siis myös toinen DIY-postaus, joka mun piti alunperin julkaista jo aikoja sitten... Mutta se onkin sitten vähän enemmän vaivalla tehty kuin nämä pienet askartelut.

En voi uskoa, että ylihuomenna  itse asiassa jo huomenna on jouluaatto! Mulla alkoi loma jo perjantaisen joulukirkon jälkeen ja kiva loma on ollut jo tähänkin asti! Kanit ovat saaneet myös paljon huomiota ja ulkoilleet jonkun verran. Mutta palaillaan ehkä jo aattona! :)

maanantai 14. joulukuuta 2015

Videopostaus estetreeneistä kotona

Kuvailin tässä Elsan kanssa oikeastaan muutamanakin päivänä tällaista videota meidän melko tavallisista estetreeneistä kotona. Videolla näkyy loppujen lopuksi melkein pelkästään Mellaa, koska ei ehdittykään hypyttää Minniä, kun Elsan piti lähteä. Myöskään Hessu ei ole saanut hyppiä pitkään aikaan varmuuden vuoksi, kun sillä oli viime kuussa vähän sitä tassuvaivaa. Enää se ei ole kipeä, mutta en nyt turhaan viitsi ottaa mitään riskejä. En usko, että hypitään sen kanssa enää tämän vuoden puolella.

Mutta nyt pidemmittä puheitta videoon! Tässä linkki, jos video ei toimi laitteellasi.


Mitä tykkäsit videosta?
p.s. Pahoittelen blogin erittäin kesäistä banneria! Mulla ei nyt ole ollut oikein innostusta bannerin tekoon, mutta katsotaan, jos jonkun väliaikaisen vähän talvisemman saisin vaikka väkerrettyä.