sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Koirakuvista kisasuunnitelmiin

Olen kuvannut tässä parina päivänä vähän muutakin kuin kaneja, joten ajattelin laittaa niitä tännekin vaihtelun vuoksi. Ulkona on ihana ruska, josta saa kivoja kuvia, vaikka pimeä alkaakin tulla jo nopeasti. Tässä joitain kuvia ja samalla kerron vähän kuulumisia ja suunnitelmia.



Meillä oli syysloman lopulla hoitokoira, Pepe. Siitä onkin ollut joskus muullonkin täällä juttua ja kuvia. Pepen ollessa meillä kanit eivät voineet olla niin paljon vapaana, koska Pepe on tosi innoissaan kaneista ja kanit taas pelkäävät sitä.





Usein, kun Pepe oli lenkillä, otettiin kanit vapaaksi. Hessu tuttuun tapaan oli ihan kauhuissaan pelkistä hajuista ja säntäili sinne tänne. Lopulta se jäi kököttämään sohvan alle. Minni taas ei sitten osaa pelätä nykyään yhtään mitään! Se katsoo vaan hölmistyneenä Hessun säntäilyä ja itse on ihan kun mitään outoa ei olisikaan. Mella myös jännittyy paljon, kun haistaa koirien hajuja, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin Hessu.




Pepe sai kokeilla pupujen korkeushyppyestettä. Ei se tainnut kaneja korkeudessa voittaa :'D
 
Vuoden vikat kisat on kanien osalta nyt selvillä. Ollaan menossa Humppilan halloweenkisoihin 31.10., jonne tulee Mella vaikeaan mutkaan ja Hessu kv suoraan. Molemmilla on mahdollisuus klassautua pois noista luokista. Ei haittaa kuitenkaan yhtään, jos eivät klassaudu, sillä nämä ovat ekat sisäkisat pitkiin aikoihin.

Niiden lisäksi mennään tietysti Lemmikkimessuille, tällä kertaa sunnuntaina. Messukisat on musta aina tosi kivoja, joten odotan niitä jo innolla! :) Messuilemaan tulee Mella vaikeaan tai eliitti mutkaan, riippuen klassautuuko sinne Humppilassa ja Hessu kv mutkaan.




Hypytimme kaneja tänään myös piitkästä aikaa sisällä. Noh, tilaa ei ollut todellakaan paljoa ja esteet tippuilivat sekä kanien että ihmisten vahinkojen takia. Hessu oli varsinkin tosi ihmeissään, ja teki tyhmiä virheitä. Minni hyppi omalla tasollaan ihan hyvin. Mella oli myös aluksi jännittynyt ja tiputti "radallaan" jokaisen n. helpon-keskivaikean kokoisen esteen. Lopuksi se kuitenkin rauhoittui ja teki tosi hienoja loikkia takajalkojaan ojennellen.




Lokakuun DIY on vähän venynyt, mutta se kyllä tulee! :D Sen rakentaminen ei ole vaan oikein edistynyt erinäisistä syistä. Tavoitteena olisi kuitenkin julkaista se tulevan viikon aikana.

6 kommenttia:

  1. 31.10 tarkoitat varmaan;) mäkin olen tulossa humppilaan molempien kanieni kanssa:) vihdoin pääsen sinne etelämpään kisoihin useammin ja nään uusi kani-ihmisiä! Ja hei aivan ihania koirakuvia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, väärä kuukausi päässyt! :D Ja kiva kun pääset useemmin, mäkään en kyllä ihan joka viikko voi matkustaa Etelä-Suomeen, kun täällä Tampereen suunnilla asustelen :( Ja kiitos paljon! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! On kyllä kiva ottaa syksyisin paljon kuvia, kun on niin värikästä. :')

    VastaaPoista
  3. Mäkin oon tulos humppilaan, mut vaan pettiin. Ajattelin kyl kattoo sun kanien radat. :)

    VastaaPoista