Mummot lumessa

Huhhuh, mikä tammikuu. Mulla on ollut lukiossa rankin jakso koskaan, pitkät päivät, vanhojentanssitreenit ja autokoulun teoriatunteja vielä iltaisin. Jakso päättyi vielä rankkaan koeviikkoon, mutta nyt se on onneksi ohi, vihdoin! Päätinkin heti alkaa kirjoittaa tätä postausta, kun ehdin pitkästä aikaa tehdä jotain muutakin kun istua nenä kirjassa.






 Niin valitettavaa kuin se onkin, kanien kanssa en ole siis toihuillut nyt hirveästi mitään ylimääräistä. Kanit tietenkin hoidetaan päivittäin, juoksevat lähes koko ajan vapaana ja näin, mutta tosi vähän olen ehtinyt esimerkiksi temppuilla tai vaan hengailla niiden kanssa, puhumattakaan blogin päivittelystä. Onneksi en ole kuitenkaan meidän talossa ainoa, joka kaneja hoitaa. Nyt kuitenkin on vihdoinkin aikaa taas panostaa kanien kanssa touhuiluun.

Tässä postauksessa on muutamia otoksia pitkästä aikaa lupista! Tämä parivaljakko osaa kyllä olla niin rauhallinen, mutta myös niin villi. Itse asiassa viime aikoina Minni ja Hessu on ollut melko kilttejä, papanat on mennyt vapaana ollessa oikeaan paikkaan ja kaveria ei olla jahdattu liikaa. Minnillä oli nimittäin vähän aikaa sitten joku ihme pomotuskausi, että sen piti koko ajan alistaa Hessua päähän, mutta ehkä se on nyt vähän helpottanut, ehkä...?

Minnin ja Hessun kanssa ei ole tullut niin paljoa touhuiltua, kun noiden toisten kakaroiden, koska nehän on nykyään oikeastaan mun siskon kaneja. Tai no Elsa tekee niille kaiken tarpeellisen, mä sitten kaiken kivan, esim. temppuilen, vien ulos ja pidän vapaana... :'D

Olen taas viime aikoina tajunnut, kuinka ihana Hessu oikeesti on. Tai siis onhan se aina ollut, mutta jotenkin joskus tulee sellaisia kausia, että tajuaa sen taas kunnolla. Siis se on vaan niin sympaattinen ja jotenkin säälittävä, en mä tiedä. Sen ajatusmaailma on melkeinpä koominen, sillä se ei oikeasti ajattele varmaan mitään muuta kun ruokaa. Hessun mielentila muuttuu sekunnin sadassosassa, kun se kuulee makoillessaan, että joku on jääkaapilla.

 Myös silloin kun joku vaan kutsuu sitä nimeltä, se usein ryntää etsimään ääntä. Joskus ollaankin mietitty, että onkohan sillä ihan kaikki aistit tallella, kun se juoksee täysin päinvastaiseen suuntaan ja törmää vähintään yhteen huonekaluun ennen kuin löytää perille...

 Minni täyttääkin huomenna jo huimat 6 vuotta! Ihan hullua, vuodet vaan vierii niin nopeasti. Tuntuu jotenkin hassulta, että Minni oli meillä jo silloin, kun olin vasta 12-vuotias... Paljon on ehtinyt Minnin ja muiden kanien avulla oppia ja ainakin toivottavasti kaninhoito on hiiukan eri tasoa nykyään.

Vaikka Minni on meidän vanhin kani, sillä on silti kaikista temperamenttisin ja menevin luonne. On se kyllä sellainen teräsmummo! En tee nyt mitään synttäripostausta erikseen, joten onnea meidän pikku veteraanille! :3

Se kanien päivän julkaisu on nyt taaas vaan venynyt ja venynyt. Olen kyllä muokkaillut sitä, mutta osaan olla oikeasti vaan niin saamaton, jos joku asia jää kesken. Olisi kiva taas saada jonkunlainen buusti tähän blogin pitämiseen, mutta toisaalta miksi pitäisi. Tämähän on mun mukava harrastus, ja en halua ottaa siitä stressiä. Mietin välillä, lukeeko näitä tekstejä enää edes kukaan. Toisaalta se ei haittaa, sillä omaksi ilokseni tänne kuitenkin pääosin kirjoittelen.