torstai 21. elokuuta 2014

Trampalla me pompotetaan

Olen pitänyt pupuja nyt jonkun verran trampalla pomppimassa. Aluksi ajattelin ottaa ne vaan yhtenä päivänä kuvattavaksi vuorotellen, mutta sitten tulikin idea kokeilla ottaa lupat vuorotellen Mellan kanssa tekemään tuttavuutta. Hessu + Mella oli ihan ok pari, ei suurempiä jahtaamisia, mutta vähän yrittivät näykkiä toisiaan. Tänään päätettiin sitten kokeilla Mellaa ja Minniä, mutta eihän siitä mitään tullut... Minni suuttui yhdessä vaiheessa niin, että roikkui siskoni kädessä kiinni hampaillaan, eikä päästänyt hetkeen irti. Auts. No, se kokeilu jäi siihen. Ainakin tuli muutama ihan kiva kuva, vai mitä mieltä ootte? :D

Luppien tassut näyttää jo paljon paremmilta, varsinkaan Minnillä ei ole enää mitään ongelmaa. Hessun tassun olen nähnyt välillä ihan pieniä hetkiä ilmassa kannateltuna, kun se seisoo. Mutta juoksiessa se on ihan normaali. Jos Hessu kannattelee sitä edes vähän jonkun ajan päästä, niin käydään kyllä lääkärissä ihan varmuuden vuoksi näyttämässä, kun se on sitten ollut jo aika kauan tollanen.



"Mä näytän teille kaikille nyt kieltä!"



"Kyllähän mä melkein oon tän pallon kokonen, kun vähän kurotan!"


"Mami, mä taidan tyytyä sun sylissä istumiseen, kun toi tramppa on niin hurja."




Vähän huono kuva, mutta nuuhkimista... :)

"Kukas sä niinku oot?"   Ja Hessun koon liian suuri turkki :'D


"Hei mä tuun tähän sun viekkuun, kun pelottaa"♥

Viiksivallu :3





Tui♥

P.S. Lisäsin viime postauksen muutaman estekuvan :)

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Mella pikkujänö ja Hessu on tosi suloinen! :'3

    VastaaPoista
  2. Trampoliinilla saa kyllä yleensä kivoja kuvia :). Kerran kuvailin hieman Pipsaa, mutta täytyisikin ottaa itseä niskasta kiinni ja käydä kuvilemassa muistakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siellä kyllä saa, kun kanitkin on niin ihmeissään että tulee söpöjä kuvia! :D

      Poista