Pieniä ilon asioita

En tiedä muista kaneista, mutta Mella on kyllä niin pienestä ilahtuva eläin. Herään ensimmäisenä aamulla siihen, kun se jyrsii kaltereitaan aamuruuan ja vapaaksi pääsyn toivossa. Eihän sille mahda muuta kuin avata häkin ovi. Mella pinkaisee joka aamu innoissaan mun huoneesta muualle taloon. Se tutkii talon läpikotaisin niin kun ei olisi juuri eilisillalla sitä viimeksi tehnyt. Joka kerta se on aina vaan uusi seikkailu sille. Jos Mel oikein innostuu, se saattaa juosta edestakaisin olkkarin ja eteisen mattojen välillä tehden aina mattojen kohdalla iloloikkia. Lopulta se väsyy ja pötkähtää johonkin matonreunaan pitkälleen. :')

Yhtenä päivänä tein taas läksyjä huoneeni lattialla ja päästin Mellan pomppimaan mun huoneeseen. Se oli jälleen ihan mahdottoman ihanalla päällä. Mel tuli hetken tutkittuaan mun luokse kerjäämään silityksiä. Siinä sitten tein toisella kädellä läksyjä ja toisella silttelin Mellaa koko ajan. Aina, kun pidin tauon, Mella joko nuoli mun housuja vastineeksi tai pian näykkäsi mua huomauttaakseen, ettei otsarapsutuksia noin vain lopeteta. Tarpeeksi silityksiä saatuaan se taas pyrähteli huonetta ympäri iloisesti.

Mellan mielestä jokainen tavara on kuin uusi ulottuvuus, jossa riittää tutkittavaa. Penaalia pitää haistella, kännykkä on ihan hassu, sängyn päälle loikkiminen on parasta ikinä ja koulukirjoja on kiva jyrsiä... eikun siinä kohdassa mami tulee aina väliin. Höh.

Lopulta Mella lötkähti mun jalkojen juureen, kun istuin tuolilla ja loikoili siinä tyytyväisenä. On se vaan niin ihana nähdä kun kani on iloinen. ♥