tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013!

Teen nyt tälläisen koostepostauksen kuluneesta vuodesta. Ja vaikka aloitinkin tämän blogin vasta kesäkuussa, niin kerron koko vuodesta.

 Kuvat on tekstejen yläpuolella.



 
Tammikuu:  

Tammikuussa siskoni sai synttärilahjaksi syyrialaisen hamsterin, jonka nimesimme Manuksi.



Helmikuu:
Minni vietti 2-vuotis synttäreitä. Ulkoiltiin myös pari kertaa pupujen kanssa lumessa.


 Maaliskuu: Puput saivat juoksennella terassilla pari kertaa.


 Huhtikuu: Kanit hyppi esteitä sisällä. Oltiin perheen kanssa hevosmessuilla Tampereella.



Toukokuu: Ulkoilutin pupuja paljon ulkona ja kuvasin niitä terassipöydällä, kun oli hyvät ilmat. Olin ensimmäisissä ratsastuskisoissani.



Kesäkuu: Aloitin tämän blogin. Huomasimme Hessun törröttävän varpaan. Siitä voit lukea täältä ja täältä. Kun Hessu oli saikulla, Minniä ulkoilutettiin ja hypytettiin esteillä sitäkin enemmän.



Heinäkuu: Lähdimme Saksan reissulle ja puput lähtivät hoitoon Petkelkannan kanilaan. Minnin kasvattaja sanoi, että Hessun varvas kyllä luutuu paikoilleen, eikä sitä tarvitse todellakaan amputoida. :) Heinäkuussa tein ensimmäiset itsetekemät valjaat. Sen jälkeen olen tehnyt niitä muutamat lisääkin. Heinäkuussa myös ulkoiltiin paljon ja puput asustelivat useina päivinä ulkohäkissä.



Elokuu: Manu täytti 1  ja pupujen kanssa jatkettiin runsasta ulkoilua.



Syyskuu: Tein puolipyramidi esteen kaneille, joka kylläkin homehtui myöhemmin, koska en maalannut sitä ja jätin sen ulos sateeseen. Tein blogiini temppuvideon. Blogissa oli muuten syyskuussa aika hiljaista.


Lokakuu: Otin pupuista syyskuvia, jotka onnistuivat ihan hyvin pokkarilla otetuiksi, koska löysin netistä hyviä ohjeita kameran säätämiseen.

Marraskuu: Manu nukkui pois äkillisesti :(. Kanit saivat uuden esteen ja pedin.



Joulukuu: Blogissani oli joulukalenteri, joka toi blogiini myös jonkun verran lisää lukijoita. Puput saivat joulahjaksi uuden häkin.




Tälläinen oli meidän vuosi. Toivottavasti tykkäsitte! :)

4 kommenttia:

  1. Oikein hauska ja erilainen postaus😊

    VastaaPoista
  2. Voitko linkata sen sivun josta löysit niitä ohjeita kuvaamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti muista sivua, jolta niitä löysin, mutta luin muistaakseni ne joltain keskustelupaltalta. Googlettamalla löytyy varmasti jotain. :)

      Poista