keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Toivepostaus- Miten Hessu ja Minni tuli meille

Moikka! Toivepostaukseen saa vieläkin laittaa toiveita, mutta teen nyt yhden toiveista, eli kuinka Hessu ja Minni tuli meille.

Kerran pikkusiskoni alkoi suostutella vanhempia ottamaan kanin. Meillä ei ollut silloin mitään eläimiä. Aluksi en ollut oikein jutussa mukana, mutta sitten mäkin aloin kinuta sitä. Sitten kerran vanhemmat suostuivat kanin hankintaan. Etsimme netistä hyvää kasvattajaa. Lähetimme viestiä Petkelkannan kanilaan. Kasvattaja sanoi, että heillä olisi vapaana ainakin yksi urospoikanen. Varasimme sitten sen, mutta pian meille ilmoitettiin, että sitä ei myydä, koska sillä on purentavika. Kasvattaja sanoi, että heillä olisi kuitenkin kaksi naaraspoikasta ja se kävi meille hyvin.
Kävimme katsomassa Minniä ennen kuin haimme sen kotiin. Saimme valita kahdesta naaraasta. Valitsimme hörökorvaisemman, eli Petkelkannan Unen, koska toinen oli vähän ujompi. Matkalla kotiin nimesimme pienen palleron Minniksi.
Haimme Minnin pääsiäisen aikoihin kotiin.
(Minni on kuvassa oikealla)
 Kun Minni oli ollut meillä jonkun aikaa, oli tietenkin pakko saada sille kaveri! :D Silloin mä aloin suostutella vanhempia hankkimaan toisen kanin. Vanhemmat ymmärsivät, että Minni tarvitsi kaverin, joten he suostuivat nopeasti.
Elokuussa menimme katsomaan kaninpoikasia Pirttikallion kotieläinpihalle. Siellä näimme pienen mustan uroskanin. Ostimme sen ja nimesimme sen Hessuksi. Hessu ei tietenkään voinut olla Minnin kanssa, ennen kuin se leikattiin, ettei niille olisi tullut poikasia.

 Ylhäällä on huono kuva, mutta siitä näkee vähän, kuinka pieni Hessu oli, kun saimme sen.



Näin Minni ja Hessu tulivat meille. Postauksesta tuli ehkä vähän tylsä, mutta laittakaa kommenttia, mitä te piditte.

Moikka!

4 kommenttia: