Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläinlääkärissä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläinlääkärissä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. syyskuuta 2014

Voi Minniä :(

Kerroin aijemmassa postauksessa, että Minnille tuli haava korvaan sen riehuessa Hessun kanssa ja se alkoi märkiä. Käytiin eläinlääkärissä varmuuden vuoksi näyttämässä sitä ja saatiin Vetramil- hunajavoidetta haavaan. Jos se ei tehoiaisi, niin täytyisi antaa antibiottikuuri.
No, aluksi haava näytti paranevan hyvin, eikä edes märkinyt enää niin paljoa. Mutta vähän ajan päästä haavan viereen ilmeistyi iso paise ja haava märki taas...
Toissapäivänä mentiin näyttämään sitä lääkärille ja paise piti tyhjentää ja huuhdella. Minni siis rauhoitettiin toimenpiteen ajaksi. Paiseesta oli tullut pari milliä mätää (yäk) ja sen jälkeen ei enää muuta kuin verta. Eli oli siis tulehtunut... Minnille annettiin pistoksena ensimmäinen antibiotti lääkärissä ja kotona jatkuu nyt viiden päivän kuuri.

Raihoitettu Minni

 
Ja tässä heräilyä. Tyttö kupsahteli koko ajan, ja oli koko illan väsynyt, mutta alkoi onneksi syömään heti herättyään.



 Minni on nyt eri häkissä kun Hessu, koska Hessu yrittää välillä nuolla haavaa. Ja sillonhan haava voi tulehtua, jos sinne menee bakteereita. Ne saa olla kuitenkin valvotusti yhtä aikaa vapaana, etteivät ihan unohtaisi toisiaan.


Tänään, kun katsoin korvaa, haava oli taas hiukan märkinyt... :( Toivotaan nyt, että kuuri lopettaisi sen tulehduksen ja Minni paranisi pian! Minni on ollut vähän väsyneempi kuin yleensä, mutta muuten ihan normaali.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Minnin eläinlääkärireissu

Varoitan jo etukäteen, että tästä voi tulla aika pitkä postaus! :D

Mutta siis aamulla huomattiin, että Minni on tosi outo. Se ei syönyt mitään, ei edes lempiherkkujaan, banaania, pellettiä tai hapankorppua ja se makoili koko ajan.

Kun olin kävelemässä koulusta kotiin, pikkusiskoni soitti mulle ja sanoi, että Minni on maannut tosi kauan, eikä välitä, vaikka siskoni tuuppii sitä. Minni ei myöskään edelleenkään syönyt mitään. Tulin nopeasti kotiin ja huomasin myös, että Minni ei todellakaan ole normaali. Se makasi koko ajan ja vaihteli asentoa useasti ja ei ollut kiinnostunut mistään.
Äiti soitti sitten eläinlääkärille ja lääkäri oli sitä mieltä, että kannattaa käydä siellä, koska on vaarallista, jos kani ei syö pitkään aikaan.



Lääkäri sitten tunnusteli Minniä siinä jonkun aikaa ja ei löytänyt mitään erikoista. Se sanoi, että Minnin oireet viittaavat ummetukseen. Sitten, kun se meni laittamaan Minnille lääkkeitä valmiiksi eri huoneeseen, Minni pomppikin äkkiä kuljetusboxiin ja alkoi syömään heinää oikein raivokkaasti! :D Ihan kun se olisi aavistanut, että saa piikkejä, jos ei ala syömään. No, kyllä se tyttö sai silti kaikki piikit. Minni sai siis suoliston toimintaa edistävän piikin, kipulääkettä, B- vitamiinia ja sitä vielä nesteytettiin, eli laitettiin niskaan piikillä nestettä. Muut piikit tyttö antoi laittaa oikein hienosti paitsi nesteytys oli sen mielestä inhottavaa ja tyttö pyristelikin oikein
tarmokkaasti ja piikki osui äitini käteen... :D Mutta ei sen käteen mitään ainetta tullut.
Sitten saatiin vielä kotihoito- ohjeet mukaan ja vähän lääkettä. Eli huomenna laitetaan ruiskulla suuhun suoliston toimintaa edistävää lääkettä aamulla ja illalla.

Minni eläinlääkärin pöydällä
 Kun tuotiin Minni kotiin, Hessu oli oikein innoissaan tytön paluusta ja nuoli Minniä paljon :) Se saattoi kyllä johtua siitä, että Minnin niskaan oli laitettu sitä nesteytysainetta, kun Hessu nuoli juuri sitä kohtaa... :D

Hessu hoitaa♥

Mutta nyt on tyttö onneksi täysin normaali ja iloinen, tälläkin hetkellä pompottaa tuolla jossain :)