Näytetään tekstit, joissa on tunniste Estevideo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Estevideo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Back in business!

Pari viikkoa sitten katkaistiin 8 kuukautta kestänyt kanikisatauko ja suunnattiin Ypäjälle Finnderbyyn! Kirjoittelu tästä on jäänyt, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan, eikö niin? Oli joka tapauksessa mukava päästä pitkästä aikaa kisoihin ja heppojakin oli kiva katsella, ratsastaja kun olen. Ajoin kisoihin myös ensimmäistä kertaa itse. Kyytiin napattiin pelkkä Mella, sillä muita kisakaneja meillä ei enää olekaan.





Mellan olin ilmoittanut eliitti suoralle ja pituushyppyyn. Vähän kyllä jännitti, miten Mella loikkii, vai loikkiiko ollenkaan, kun ei olla hypitty kotona paljoa viimeaikoina.

Eliitti suora
Päivä oli erittäin kuuma, joten jo ennen ratoja Mella vaikutti aivan läkähtyneeltä ja tuntui, ettei lämppäesteistäkään tule mitään. Mentiin ne siispä vain pari kertaa ja nekin taisi tippua, jonka jälkeen Mel huohotti varjossa.

Raahasin Mellan sitten radan lähtöön ja mitäs mitäs, taisi pupulla syttyä kilpailunhalu! Mellassa oli oikeasti heti ihan erilaista energiaa, kun se huomasi pääsevänsä pitkästä aikaa radalle ja se oikein veti sinne. Esteet sujui hienosti ja suht tasaisesti, tosin yhdessä kohtaa tein itse tyhmän virheen, eli mentiin uudestaan este, jonka toiselle puolelle Mella oli jo päätynyt. Vähän säännöt ruosteessa, mutta ei se mitään, Mella jatkoi nätisti ja tiputti radan aikana ainoastaan yhden esteen! Siisti rata ja yhteensä kaksi virhettä, olen kyllä tyytyväinen Mellaan! :)



Toiselta kierrokselta taisi tulla 4 virhettä, sillä Mel oli jo vähän puhki, mutta reippaasti se silti hyppi.

Kanikuvat ©Karkki L.






Pituushyppy
En jälleen odottanut pituushypyltä mitään, sillä Mella ei oikein loista siinä. Aloitettiin metristä ja jänöllä oli jälleen tosi kuuma, niin kuin näkyi olevan monilla muillakin. Mella hyppäsi kuitenkin hienosti pituuden toisensa jälkeen ja viimeinen jonka se pääsi oli 180cm, mikä on Mellalle tosi hyvä! Tällä tuloksella Mel sijoittui toiseksi ja klassautui eliitti pituuteen!




Kisat meni siis paljon paremmin kuin odotin ja olen tyytyväinen mun pikku-Meliin.♥ En silti usko, että me tullaan kisoissa paljoa tänä kesänä pyörimään, mutta tulipahan ainakin yhdet käytyä. Jos sattuisi tulemaan lähelle kisat ja joku eliitti, niin ehkä sitten.



Meille kuuluu muuten ihan hyvää, vähän on Mella tainnut ikävöidä Jummia vierelleen. :( Jummista kirjoitan varmaan joskus myöhemmin, sitten kun tuntuu siltä.
Huomenna lähdetäänkin aikaisin aamuyöllä Helsinkiin ja lennetään Kroatiaan viikoksi. Ihanaa päästä vielä lomailemaan juuri ennen kesätöiden alkua. Puput lähtevät siskoni kanssa mummolareissulle. Taidankin tästä lähteä nukkumaan, jotta jaksan nousta!

maanantai 22. helmikuuta 2016

Palojoki 21.2.

 Postauksen kuvat (c) Karkki L. ja videot Venla ja Terhi S.
 Nyt tulisi taas kisapäivitystä, mutta tämän jälkeen niistä tuleekin varmaan pikku tauko. Eilen olin siis kisailemassa Mellan ja Hessun kanssa Palojoella. Mietin vähän, menisinkö näihin kisoihin ollenkaan, kun Mellalle ei ollut luokkaa ja Hessu nyt ei ole ollut niin innokas esteilijä viime aikoina. Meidän kaupungista oli kuitenkin lähdössä muitakin, niin päätin sitten hypätä mukaan reissuun, kiitos vielä kyydistä! Näissä kisoissa oltiin siis vaan pelkän mukavan päivän toivossa eikä klassauksien tai sijoitusten.

Hessu ei ollut taaskaan ihan parhaassa vireessä niin kun ei viimeksikään, mutta nyt se ainakin yritti paremmin. Eka kierros mentiin muistaakseni viidellä virheellä. Toinen kierros meni reippaammin ja paremmin, kolmella virheellä. Kaikki virheet tuli helpoimmilta esteiltä, paitsi no pysty, joka on Hessun ikuinen vihollinen. Toisaalta ihan hyvä, että näin vuoden alussa ei klassauksia näytä satelevan, sillä ainakaan ihan vielä en poikaa vaikealle mutkalle laittaisi. Suoralta poika on klassautunut jo vaikeaan, ja sitä saatetaan käydä koittamassa huhtikuun maneesikisoissa, katsotaan nyt. 





Hessu ei tosiaan tykkää vedestä... :D

Mellan olin ilmoittanut loikkimaan ihan huvin vuoksi ulkopuoliseksi vaikeaan mutkaan. Oli kiva hypyttää neitiä taas astetta helpommalla radalla ja mennä vähän rennommin. Ekan kierroksen tulosta en muista yhtään, mutta se oli siinä 3-7 virheen välillä. Miten mä en nyt voi muistaa näitä, kisat oli kumminkin eilen! xd Toisen kierroksen Mella hyppi tosi nätisti vain yhdellä virheellä, joka tuli pystyltä. Mella eteni reippaasti ja näytti tykkäävän vähän pienemmistä esteistä, joten onnistunut reissu neidin osalta!





 Lauantaina suuntaamme taas auton kohti Helsinkiä, mutta ei suinkaan kisojen takia, vaan siitä seuraavana päivä lennähdämme Kanariansaarille lomailemaan. Odotan jo innolla hiihtolomaa ja matkaa, on tullut kyllä tarpeeseen! Mellallekin löytyi lopulta hyvä hoitopaikka. Matkalta saatan tehdä jotain pientä postausta. Se on oikeastaan tullut jo tavaksi, jos ollaan oltu jossain.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vuoden kisat 2015!

 Postauksen kuvat ja videot © Maija S.,Venla S., Karoliina L., Ada L., Suvi V., Elsa K., Emma S., Vera L., Emma L., Juulia W. ja Katriona A. (Sano jos puutut! :D)
 2015 oli vasta ensimmäinen aktiivinen kisavuoteni. Kanit ovat kehittyivät paljon ja etenivät korkeampiin luokkiin. Olen myös saanut viettää kivoja päiviä kisoissa ja tutustua uusiin ihmisiin!

Teinkin aiemmin jo katsauksen vuoden tavoitteisiin, joiden yhteydessä kerroin myös pupujen kisamenestyksestä. Nyt kerron kuitenkin vähän lisää tämän vuoden kisailuista sekä meidän poppoon Vuoden Hyppykani -tulokset. Lopussa on vielä videokooste vuoden kisoista!

Mella
 16 kisat
15 sijoitusta, 
joista 9 voittoja
Mel aloitti vuoden helposta luokasta ja lopetti eliittiin. Tyttö kehittyi huimasti ja teki upeita suorituksia. Vuoden aikana Mellan kanssa käytiin 16 kisoissa, mikä on ihan hyvin siihen nähden, että sekä Helsingin että Turun seudulle on meiltä aina se parin tunnin matka. VH-pisteitä Mel keräsi 145 ja pääsi hienosti sijalle 17. parinsadan kanin joukosta!



Hessu
 11 kisat
 5 sijoitusta, 
joista 2 voittoja 
Hessun kisavuosi alkoi helpoilla luokilla, mutta jo helmikuussa se klassautui kv suoralle. Ekalla keskivaikella suorallaan Turussa 16.5. poika hyppi järjettömän kokoisia loikkia, mutta rymäytteli silti monta estettä alas. Seuraava keskivaikea koitti vasta heinäkuussa, josta eteenpäin Hessu kehittyi paljon, löysi paremman hyppytyylin ja klassautui myös kv mutkalle. Halloweenkisoissa Hese klassautui vaikealle suoralle, jota ei vielä tänä vuonna keritty koittaa. Hessu yllätti kyllä taidoillaan tämän vuoden aikana! ♥ VH-listoilla Hessu oli sijalla 64, mikä oli kelpo suoritus pojalle, kun ei niin monia kisoja sen kanssa käyty!


Minnistä en kerro sen enempää, mitä kerroin tässä postauksessa. Tiivistetysti se käväisi kuusissa kisoissa alkuvuotisen innostuksensa takia, joka sitten laantui loppukesään mennessä. Vikat kisat oli elokuussa ja sen jälkeen Minni on hyppinyt vaan vähän kotona. Nyt sille on taas tullut joku hirveä innostus hyppimiseen, joten se saa edelleen pomppia täällä kotosalla aina välillä. :'D VH-listalla tyttö pääsi parin sijoituksensa avulla 126. sijalle.

Tässä siis lupaamani kisakooste. Videota en nyt hirveästi muokkaillut, mikä johtuu osittain siitä, että elokuvatyökaluni toimii erittäin huonosti omalla koneellani. Mutta toivottavasti tykkäätte silti!
  

(Mellan eka eliitti oli  muuten 3.10. eikä 3.9. niin kuin videolla lukee)

Odotan jo hirveästi kisatauon päättymistä meidän osalta!

perjantai 4. syyskuuta 2015

Palojoki 30.8.

 Pssst, nyt on viimeiset hetket ehdottaa toivekuvia, sillä pian teen postauksen!
Koitan kirjoittaa tämän postaksen melko tiivistetysti, sillä näitä kisapostauksia on nyt aika paljon kaniblogeissa. Sunnuntaina suuntasimme Palojoelle estekisoihin. Mella pääsi koittamaan viimeistä klassaustaan vaikealta suoralta ja Hessu hyppimään kv suoraa. Kisapäivä oli kiva, niin kuin lähes aina, vaikka päivä venähtikin melko pitkäksi.

Helpon ja kv suoran ajan kuvasin muita kaneja ja katsoin tietysti Hessun suorituksen Elsan ohjaamana.


Hessu
Hessun ekalla kierroksella satoi ja poika ei siitä tykännyt. Radalta tuli alas kolmonen, A-este ja tuplakryssä. Toinen kierros meni jo paremmin, mutta harmillisesti radan ensimmäinen yhdistelmäeste tippui ja jälleen tuplakryssä eli 2 virhettä. Mutta ei se mitään, ei Hessulle ne klassauket niin tärkeitä ole!



Mella
Mellalla (taino mulla) oli siis jännät paikat, koska sillä oli mahdollisuus klassautua eliitti suoralle! Eka kierros alkoi hiiitaasti Mellan normaaliin vauhtiin nähden ja jatkui loppuun asti lähes samaa tahtia. Mella hyppäsi monta estettä paikoiltaan. Silti ainoastaan viimeinen este, eli tuplakryssä, tippui ja Mel nappasi siispä vikan klassauksensa! Toinen kierros meni jo reippaammin, sekä puhtaasti! Lopussa Mel päätti juosta maaliesteen ohi, enkä ollut siihen varautunut, ja nyppäsin vaingossa pientä hihnasta. Maaliin selvittiin kuitenkin ja tällä radalla Mella sai jälleen luokkansa voiton! :)




Mellan hyppykuvat ©Vera L.




Nyt viikonloppuna en mene kanikisoihin, vaan pitkästä aikaa ratsaskoulumme estekisoihin. Oonkin oottanut niitä jo kauan! :D Seuraavat kisat pupujen kanssa on varmaan sitten ensi viikolla Puotinharjussa, jossa Mel pääsee koittamaan ensimmäistä eliittiään. 

lauantai 22. elokuuta 2015

Estetreenailua videolla

Meillä on nyt pari viikkoa kisataukoa, joten viime lauantaina hypytettiin kaneja pitkästä aikaa kunnolla kotona. Rakensin tällä kertaa etupihalle suoran, jolla hypytettiin kaikkia pupuja. Jos et jaksa lukea postausta, kannattaa silti katsoa postauksen lopussa olevat esteilyvideo. ;D

Hessu hyppi ihan hyvin, mutta radan viimeinen pitkä este tuotti ongelmia. Jostain syystä siitä piti tunkea koko ajan läpi.. Laskin estettä sitten niin kauan, että poika sen pääsi ja pian se meni sen jo isompanakin. Radan ekat esteet sujuivat pojalta parhaiten.
Lupista ei otettu tällä kertaa kuvia.

Mellaa hypytettiin lauantaina tolla suoralla radalla, joka sujui hienosti, niin kun melkein aina sillä sujuukin. Esteet olivat vaikean-eliitin kokoisia. W-tyylisen esteen kanssa oli vähän ongelmia, sillä se ei pysynyt millään kasassa ja rämähti alas aina, kun lisäsi yhdenkin puomin... Ei ihmekään, kun tolpat on toisiinsa nähden ihan vinossa. Pitäisi muutenkin varmaan tehdä joku esteiden kunnostusurakka, kun osa esteistä tuntuu lahoavan käsiin.
Uusista lankuista ja videolla vielä keskeneräisestä muurista on tulossa postausta pian. :)
 Mellan kanssa mentiin myös sunnuntaina yhtä vähän isompaa autoestettä, kun sillä oli niin paljon energiaa. Sitä se hyppi kivasti ja hienolla vauhdilla. Isoimmillaan este oli eliitin maksimikorkuinen ja -pituinen.


Lopuksi Elsa hypytti pikku-Minniä, joka meni radan pari kertaa vaan. Minni pompotti ihan perushyvin, vaikkei paljoa sen kanssa mentykään ja lopetettiin ennen kun alkoi kyllästyttää.



Seuraavat kisat on meidän osalta Palojoella 30.8., jossa Mellalla olisi vihdoin mahdollisuus klassautua eliitti suoralle, hui! Myös Hessu tulee tuttuun tapaan mukaan reissulle kv suoraan.