Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanien päivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanien päivä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Jouluinen kanien päivä -video

Hyvää joulua kaikille pupuille ja omistajille! Tässä tulee piitkästä aikaa kanien päivä, toivottavasti tykkäätte! Videolla mukana muun muassa vieraileva pupu Rumpali! Kerron myös vähän, mitä Jummille ja Minnille kävi.


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kanien päivä -video

Noniin, nyt sain tämän joulukuussa kuvatun kanien päivän editoitua valmiiksi. Aika pitkähän siitä tuli, vaikka karsin pois tosi paljon materiaalia, mutta toivottavasti tykkäätte!



sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kanien kesäpäivä

Yhtenä aamuna kekkasin, että kun tänään ei ole kauheasti mitään tekemistä, voisi kuvata kanien päivän. Viime tällaisesta on vasta pari kuukautta, mutta tuli vaan joku innostus taas kuvata.

Noh, kun sain sullottua videot kolmelta eri muistikortilta koneelle ja editointiohjelmaan, materiaalia oli huimat 45 minuuttia. :'D Editoinnissa meni siis tosi kauan, että sain videon edes tämänpituiseksi ja silti siitä jäi vielä aika pitkä. Mutta toivottavasti ei haittaa, tällä kertaa vähän pidempi kuin yleensä. Mukaan tuli taas pari pätkää tallilta, mutta kirjoitinkin videoon, miten ne voi hypätä yli, jos ei kiinnosta.


Kertokaahan taas mitä tykkäsitte videosta! Jokainen kommentti tuo lisää motivaatiota postailuun! :)


Niin kun videosta pystyy päättelemään, Minni ja Hessu ovat muuttaneet jo jokin aika sitten leikkimökkiin kesäksi. Nämä kaksi sopii kyllä ulkopupuiksi jotenkin niin hyvin! Hessu nauttii varsinkin hirveästi ulkoaitauksessa kirmailusta, ja onhan se täynnä ruokaa. Pian mökki jaetaan puoliksi ja mun vauvatkin joutuu menee sinne asustelemaan. Tällä hetkellä tykkään vaan niin paljon niistä täällä sisällä, mutta ehkä mun pitää antaa muille hiukan taukoa noista sottapytyistä... :D

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kanien ja mun päivä -video

Kyselyssä suosituin video oli Kanien päivä, joten miksipäs en voinut sitä toteuttaa. Kuvasin siispä viime viikon perjantaina eli aprillipäivänä meidän päivästä videon. Mukana on kanien lisäksi myös joitain pätkiä mun päivästä esim. ratsastuksesta. Tallivideot voi kuitenkin hypätä yli, jos ne ei kiinnosta. Videosta tuli vähän pitempi kuin yleensä, mutta toivottavasti sen jaksaa katsoa.

Mennäänpä pidemmittä puheitta videoon!



Kisoista, joista puhun videolla (Masku 2.4.), kerron myöhemmin. Nyt en ole jotenkin jaksanut innostua kirjoittelusta, mutta ehkä mä tästä kohta ryhdistäydyn, kun koeviikkokin on nyt ohi!

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kanien päivä- video 5

Kuvasin maanantaina Kanien päivä -videon. Mietinkin aluksi, julkaisenko sitä ollenkaan, koska siitä ei tullut kauhean erikoinen. Päätin sen nyt kuitenkin julkaista, kun kuvasinkin, joten toivottavasti tykkäätte!


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

20. Luukku: Kanien päivä- video 4

Noniin, ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen luukku, jota en vaan saanut oikeana päivänä julkaistua. Eilen olin koko ajan menossa johonkin suuntaan, joten aloin vasta illalla lataamaan tätä videota Youtubeen. Mutta mitä ihmettä, se latasi 14 tuntia. :o Eli koko yön ja enemmänkin.

Mutta siis tätä toivottiin, joten toteutin sen ja se on tällä kertaa arkipäivältä eli viimeiseltä koulupäivältäni 19.12. Toivottavasti ei ole liian tylsä! :)


Valomaalaus Tampereelta

Tänään tulee sitten myöhemmin tämän päivän luukku. :)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kanien päivä 3 videolla (+blogi täytti vuoden!)

Kuvasin eilen kanien kesälomapäivän videolle ja tässä se nyt tulee! Siitä tuli aika pitkä, mutta toivottavasti ei ole aivan liian tylsä. Kommenttia olisi kiva saada, että tiedän mikä on hyvää ja mitä pitäisi parantaa! :)

Laita mutterista laatu HD:lle, jos haluat nähdä parempilaatuisena! :)



Mella leikkimökissä :)

Minnin ja Hessun lempparipaikka. :)


Ja niin kuin videolla sanon, Mellaa kiusataan leikkimökissä nykyään koko ajan, koska mökistä on tullut Minnin ja Hessun reviiriä... Täytyy varmaan jakaa mökki puoliksi, että Meltsukin voi olla siellä. Myös silloin kun ei vahdita.


P.S.! Huomasin vasta tämän postauksen julkaistuani, että mun blogi täytti tänään vuoden! :) Vuoden aikana olen julkaissut 148 postausta, eli keskimäärin n. 3 postausta viikossa. Ainakin toivottavasti olen myös kehittynyt bloggaajana tämän vuoden aikana! :D

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kanien päivä- video 2

Vihdoinkin sain tämän valmiiksi monien mutkien kautta. Hetken jo luulin, että en saa tätä ikinä tänne! :D

Video on siis torstailta, joka oli mulla hiihtolomaa, toivottavasti tykkäätte! Laitoin muuten vaan mukaan pari pätkää talliltakin.