Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kuvahaaste

Päätin tehdä tämän haasteen, mikä löytyi Pupunpäivät- blogista jonkun aikaa sitten :) Säännöt kuuluvat näin:

Säännöt ovat hyvin yksinkertaiset: Laita jokaiseen kohtaan mielestäsi sopiva kuva. Kuva saa olla uusi tai vanha kunhan se sopii aiheeseen. Lopuksi haasta mukaan 1-3 blogia.

1. Uninen

2.Iloinen

3. Ystävyys

 4. Epäonnistunut

5. Värikäs

6. Suloinen

7. Ruoka

8. Onnistunein kuva kanistasi/kaneistasi
Tää on yks lemppareista :)


En jaksa nyt haastaa ketään tiettyä, mutta tee ihmeessä, jos haluat! :)

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

17. Luukku: Mitä tapahtuikaan vuonna 2014?


Kanimaisia kuulumisia- blogi haastoi mut tekemään tämän haasteen, eli päätin tehdä sen tänään. :) Postauksen lopussa seuraavat haastetut.

Haasteen ohjeet kuuluvat näin:
1. Etsi kuvia menneen vuoden mieleenpainuneista asioista ja lisää ne blogiisi. Kerro jotain jokaisesta kuvasta. Kuvien suositusmäärä on kolmesta ylöspäin.
2. Haasta mukaan kolme muuta blogia ja ilmoita haasteesta heille vaikkapa kommentoimalla heidän blogiinsa.


 Tämän vuoden huhtikuussa Mella saapui meille pitkän odotuksen jälkeen! Mella näytti heti, kuinka ihana kani se onkaan. :)

 Kesällä yritettiin totuttaa Mellaa luppien kanssa yhteen. Alku näytti hyvinkin lupaavalta, kun Mella tuli heti aika hyvin toimeen Minnin kanssa. Kun totutuskuvioihin lisättiin Hessu, Minnistä tuli agressiivisempi Mellaa kohtaan ja lopulta luovutin, kun pientä kiusattiin koko ajan. Nykyään Minni ei voi sietää Mellaa, se suuttuu vaikka vaan haistaisi sen.

 Olen jo monena vuonna suunnitellut, että kanit muuttaisivat kesäksi leikkimökkiin, mutta vasta tänä kesänä saatiin se aikaiseksi. Mökki oli hieman homeessa keväällä, joten tehtiin pari kertaa homeenpoisto ja maalattiin mökki sisältä, niin se oli taas käyttökelpoinen. Kesäkanilasta tuli oikein värikäs ja iloinen paikka, jossa Mellakin näki koko ajan verkon läpi lajitovereitaan, joten se oli tosi kiva! :)

 Tämä ei liity kaneihin, mutta mun vuoteen aika oleellisesti. Kesäkuussa olin siis riparilla Ahvenanmaalla. Oli kiva ja vähän erilainen ripari. Kesäkuun loppupuolella oli sitten rippijuhlat. :)

 Heinäkuussa oli pitkä hellejakso, jolloin leikkimökissä ei pystynyt olemaan päivisin, joten kanit olivat joka päivä ulkohäkeissä, varjossa tietenkin.

 Silloin kun kanit olivat ulkohäkeissä joka päivä, ne saivat myös ulkoilla pihassa vähintään kerran päivässä. Tänä vuonna alettiin myös pitää Minniä ja Hessua vapaana pihalla, koska todettiin valjaat turhiksi.

Heinäkuussa ostin rippirahoilla uuden kameran, ekan järkkärini. Se on ollut tosi hyvä mun tarpeisiin ja sillä saa kyllä paljon parempia kuvia kuin pokkarilla!

Kesän alussa opetettiin Mella esteille ja Hessukin sai yhtäkkiä lisää intoa hyppimiseen! Tänä vuonna olen vasta kunnolla alottanut tämän lajin, myös kisoissa. Meidän ekat kisat oli 13. heinäkuuta Tampereella.

 Marraskuussa oltiin Mellan kanssa Lemmikkimessuilla Helsingissä ja oli kyllä tosi kiva päivä! Siellä oli paljon nähtävää ja hyppypuolellakin meni kivasti, kun Mel oli luokkansa 6. :)


Mulla tuli nyt suurin osa kesältä, mutta ei se varmaan haittaa. ;D

Seuraavat haastetut ovat:

maanantai 15. joulukuuta 2014

15. Luukku: Haaste

Moikka! Tänään päätin haastaa itse itseni Kaa ja sekalainen sakki- blogista löytyneeseen haasteeseen, kun sen sai tehdä, jos halusi. :) Tarkoitus on vastata kysymyksiin ja haastaa kolme seuraavaa. En nyt kutenkaan haasta ketään tiettyjä, kun ei muakaan kukaan varsinaisesti haastanut, mutta saa tehdä jos haluaa! Laitin nyt sekaan kuvia värittämään postausta. :)

Ensimmäinen kanisi?
Minni on ensimmäinen kanini. Se tuli siis meille huhtikuussa 2011 ja ensi vuoden alussa täyttääkin jo 4 vuotta!
Unelmien kanisi?
Esteristeytys, sukupuolella ei ole väliä. Se olisi sosiaalinen ja utelias ja hyppisi esteitä hyvin ja mielellään. Ja sitten se tulisi vielä muiden kanien kanssa toimeen. :) Mella on oikeastaan aika lailla mun unelmien kani.

Haluaisitko kasvattajaksi?
En varsinaiseksi kasvattajaksi ainakaan nyt. Niinkuin jo joskus sanoinkin, unelmoin silti, että saisin tehdä Mellalle yhden poikueen, mutta se ei nyt ehkä olisi kauhean järkevää.

Kanin/kaniesi paras ja huonoin puoli?
Minnin paras on varmaan uteliaisuus uusia aisoita kohtaan ja huonoin ujous.

Hessun paras on sen luonne. Se on vaan niin ihana, kun se on niin vauhdikas, utelias ja rohkea, mutta jos jännittää, se kiipeää mun syliin turvaan. :') Huonoin on Minnin pomottaminen, jota tapahtuu aina välillä..

Mellan paras on sosiaalisuus ja huonoin on varmaankin se, että se on aika säikky.
"Turvaan!"
Pet-näyttelyt vain kanihyppy?
Ehdottomasti kanihyppy, vaikken ole näyttelyissä ollutkaan. Esteillä saa oikeasti toimia kaninsa kanssa ja kanikin tykkää lajista, mikä on tosi ihanaa! :) Kaikkihan ei tietysti tykkää, esim. Minni, mutta sen kanssa en siksi kisaakaan.
Tietysti voisi pet-näyttelytkin olla kivoja, en sitten tiedä, kun en ole ollut.  

Omistatko muita eläimiä kuin kaneja, mitä?
En omista.

Paras ottamasi kuva kanistasi/kaneistasi?
Tää on kyllä varmaan mun lemppari :)


Paras kaniblogi?
Seuraan toosi monia kaniblogeja, joten yhtä lempparia on vaikea päättää ja lempparit vaihteleekin välillä. Mutta tässä muutama lemppari: Never forget to smile, Pupuninjat, Nöpönenulit, ja tosi moni muu!

Mitä pellettiä käytät kaneillasi?
Rabbit Royale. Sen lisäksi olen taas alkanut antamaan Minnille ja Hessulle ton sekaan Hobby Plussaa, koska ne on menettäneet massaa jonkun verran, varsinkin Minni.

Minkä kanin ottaisit jostain toisesta blogista jos saisit?
En vieläkään osaa vastata tähän, koska niitä on niin monia! Oikeastaan minkä vaan kivan luonteisen ja näköisen estekanin, jos vain saisin luvan, mutta en saa.

Ostatko kaneillesi joululahjoja?
En varmaan osta, mutta saatan antaa niille jonkun paketoidun ruuan tai muun, jonka ne saa sitten avata :'D

Käytätkö mielummin H- vai lapavaljaita?
Käytän pelkästään lapavaljaita sillon kun valjaita käytän, koska ne ei kohdista vetoa kanin kaulaan niin paljoa kuin H-vajaat.

Mitä käytät kanin/kaniesi häkkien pohjalla?
Mellan aitauksessa on matot ja vessassa puupellettiä. Minnillä ja Hessulla ei ole tällä hetkellä mitään häkin pohjalla, mutta matot tulee jossain vaiheessa ja vessassa myös puupellettiä.

Ovatko kanisi wc-siistejä?
Ovat, mutta vapaana ollessa pääsee papanat ja välillä pissatkin lattialle, jos ei ole ollut pitkään aikaan pääsyä vessaan.

Kaunein kanin väri?
Musta tosi kauniita ovat esim. ruskea, ruskea otter, kaikki japanilaiset ja erityisesti kauniita ovat km japsi perhoset ja x-kirjavat!

Kaunein kani jostain toisesta blogista?
MaiSun Ada on kyllä tosi kaunis!

Mielipide risteytys kanien kasvatuksesta?
Mielestäni se on ihan yhtä järkevää kuin rotukanienkin kasvatus, kunhan poikueelle on joku tavoite tai tarkoitus. Ja kunhan tietää mitä tekee eikä tee poikueita tyyliin sen takia, että poikaset on söpöjä, niin mikä ettei!

Mielipide kanin ostamisesta eläinkaupasta?
Mun mielestä se on jokaisen oma asia, mistä kaninsa ostaa, mutta itse en kyllä ostaisi eläinkaupasta, vaan kasvattajalta, joka on käsitellyt enemmän poikasia.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Haaste

Teen nyt tämän haasteen, johon minut haastoi Bunnies Story- blogi. Kiitos haasteesta! :)

Haaste

En haasta taaskaan ketään, koska en keksi blogeja, joita tähän ei ois vielä haastettu.. :D Mut kaikki halukkaat saa tehä. :)
Vastaa kysymyksiin:

 1.Minkä rotunen , kuinka korkeeta yksittäisenä ja mitä määrää pystyisi hyppäämään pituudessa unelmakanisi?
-Hmmm varmaankin esteristeytys, koska ne ovat tosi kivan luonteisia. Sillä, kuinka korkeita se pystyis hyppäämään ei ole niin paljon väliä, mutta sellainen kani olisi kiva, jonka kanssa pystyisi menemään ainakin kisoihin ja se nauttisi siitä! :) Plussaa tietty olisi, jos se olisi tosi hyvä esteillä.

2.Näyttely kani vai estetykki?Miksi?
-Estetykki, sillä estehyppy on mun mielestä mukavampaa tekemistä oman kanin kanssa, kuin näyttelyt. Vaikka en voi kyllä tietää, kun en ole ikinä näyttelyissä tai estekisoissa ollut.

3.Ensimmäinen kanisi. (kuva)
-Minni :) (Kuvassa 3kk vanha)


4.Onko mielestäsi parempi kanin asustaa tehdashäkissä vai oma tekoisessa? perustele.(kuva kaniesi/kanisi häkistä)

-Riippuu  tehdashäkin koosta, mutta omatekoisessa on parempi, jos se on isompi. Ja isompaan mahtuu tietysti paljon enemmän virikkeitä kuin pieneen. Mutta ei mulla ole mitään tehdashäkkejäkään vastaan, kyllä Minni ja Hessukin asuvat sellaisessa kaksikerroksisessa talvisin.

Nyt kesällä asuvat leikkimökissä, joka on jaettu keskeltä verkolla kahtia.
Mellan puoli

Minnin ja Hessun puoli

5.Kumman perusteella hankkisit kanin ulkonäön vai luonteen?
-Luonteen, sillä se on paljon tärkeämpää kuin upea ulkonäkö. Mutta on omaa silmää miellyttävä ulkonäkö tietysti plussaa. :)

6.Millainen kanin-omistaja olet mielestäsi?
-Hmm tää onkin vaikee :D No varmaan ihan hyvä, koska haluan aina kanien parasta ja yritän parhaani niiden hoidossa.

7.Minkä teet huonosti tai laiminlyöt kokonaan? (kani jutuissa)
-En ainakaan tietääkseni laiminlyö mitään.

8.Minkä teet taas mielelläsi? (kani jutuissa)
-Monen asian, esim. kanien ulkoiluttamisen ja hypyttäminen ja ihan vaan niiden touhujen seurailun ja niiden kanssa olon. :)


9.Onko asiaa jonka tehdä toisin?
-Voisin ehkä ulkoiluttaa niitä hiukan ahkerammin, vaikka joka päivä.

10.Koristeletko jouluisin kanien/kanin häkkiä/asumusta?

-Joo, ainakin ensi jouluna aijon koristella, vaikka kaikkina jouluina en ole kyllä koristellut.

11. Aijotko ostaa kaneillesi joululahjat?
-Kyllä varmaan, ainakin jotkut pienet! :)

12.Aijotko ostaa kaverisi/kavereittesi kanille/kaneille joulu lahjaa?
-En varmaankaan.

13.Ajotko uittaa kesällä kaniasi/kanejasi?
-En aijo, koska en halua kastella kanejani, etteivät ne vilustu. Enkä usko, että ne muutenkaan siitä pitäisivät.

14.Voisitko koskaan kuvitella luopua kaneistasi/kanistasi?
-En mä näistä kolmesta voisi kuvitella ikinä luopuvani! Riippuu kyllä tietysti myös syystä, jos ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luopua.



Siinä oli haaste tällä kertaa. Teen varmaan tässä lähipäivinä ihan perus kuulumispostauksen, kun en ole vähään aikaan kertonut mitä kullekkin pupuselle kuuluu.










sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Minut on haastettu!

Olen tehnyt tämän haasteen kerran aijemminkin, mutta teen sen nyt toisen kerran. Mut haastoi tämä blogi, kiitos haasteesta!:)

Säännöt: 


 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.  
 2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen. 
 3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
 4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa. 
 5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
 6. Ei takaisin haastamista. 





11 asiaa/faktaa minusta: 





1. Sain ensimmäisen kanini vuonna 2011.

2. Meillä on ollut kanien lisäksi hamsteri, Manu.
3. Olen aika hyvä koulussa.
4. Lähden riparille Ahvenanmaalle viikon päästä.
5. Tykkään kuvata turhia asioita, mutta sitten poistan kuvat kuitenkin.
6. Mun kamera on (ainakin tällä hetkellä) Canon Powershot sx260 hs.
7. Olen ollut seitsemissä ratsastuskisoissa.
 8. Olen aika ujo, mutta yleensä mukava muille.
9. Olen tällä hetkellä 58 blogin lukija, joista lähes kaikki on kaniblogeja, muutama heppablogeja ja pari lifestyle- blogia. :D
10. Mulla on ollut yhteensä 3 blogia, mutta ne kaksi aijempaa oli tosi huonoja.
11. En keksi enää yhtäkään faktaa! :D




Haastajan kysymykset:

1) miksi halusit juuri kanin?
- Oikeestaan mun sisko halusi kanin alunperin, enkä minä. Luulen, että se halusi kanin, kun sen kaverillakin oli sellainen.

2) montako kotieläintä sinulla on?
- 3 kania

3) oletko ollut eläinpainoitteisella leirillä?
- Olen, kahdella ratsastusleirillä

4) Uros vai naaras kani?
-Molemmilla on omat hyvät ja huonot puolensa, eli yhtä kivoja! :)

5) minkä rotuisia/värisiä kaneja omistat? 
- Kaksi kääpiöluppaa ja esteristeytyksen. Värit ovat musta, luonnonharmaa ja luonnonharmaa viittakuvio.

6) tehdashäkki vai kompostikehikko aitaus?
- Kompostikehikko, koska halvempi ja isompi

7) kuinka kauan pidät keskimäärin kania vapaana päivässä?
- Lähes koko ajan on joku pupu vapaana, paitsi sillon kun olen koulussa ja yöllä.

8) Minkä värinen alla oleva kani on?

         a) PUNAORANSSI 

b) MADAGASKAR
c) HOLLANTILAINEN 
d) RUSKEASOOPELI


9) Minkä rotuinen alla oleva kani on?

a) HERMELIINI
b) KÄÄPIÖSCHECK
c) KÄÄPIÖJÄNIS
d) REX



10) Minkä ikäisenä poikaset täytyy suunnileen vierottaa emostaan?

a) n.6 viikon iässä
b) n. 8 ½ viikon iässä
c) poikasia ei vieroiteta emostaan, vaan ne saavat olla emon kanssa luovutukseen asti
d) Erottamiseen ei ole tarkkaa aikaa, mutta parhain aika on 1kk eli n.30pv iässä. 


11) Mikä kani voi kilpailla näyttelyissä c-luokassa?

a) c-luokassa kilpailee yli 4kk ikäinen kani. Kania verrataan rodun rotumääritelmään. Luokassa palkitaan paras yksittäinen kani, korkein pistemäärä voittaa.
b) c-luokassa kilpailee emo ja sen 6-8 viikon ikäiset poikaset. Poikaisten tulee olla samaa väriä/kuviota kuin emä. Mitä enemmän emällä on poikasia, sitä paremmat pisteet se voi saada. Arvostelussa otetaan huomioon emän ja poikasten kunto sekä poikueen tasaisuus. Luokassa palkitaan paras ryhmä (94p tai enemmän saaneet) 
c) c-luokkaan ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki yli 2kk ikäiset kanit. Luokassa kanit jaetaan sukupuolen ja iän mukaan eri luokkiin, joista valitaan luokkavoittajia. Kanin värillä tai rodulla ei ole merkitystä arvosteluun, myös ristetytys-, kastroidut ja steriloidut kanit voivat osallistua tähän luokkaan. Luokassa palkitaan parhaiten hoidetut, ruokitut ja käsittelyt kanit. Luokkavoittajista valitaan lopuksi koko näyttelyn viisi parasta c-luokan-kania. 
d) c-luokkaa ei ole olemassa kuin koirien näyttelyissä. Kaneilla on vain ulkomuoto ja Pet näyttely.
Ei harmainta aavistusta, kun en ole ollut edes ikinä näyttelyissä :D
Kysymykseni haasteen tekijöille:
1. Onko sinulla jotain eläimiä, jos on niin mitä?
2. Mitä harrastat?
3. Entä miten vietät muun vapaa-aikasi? 
4. Mikä on lempiruokasi?
5. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi se?
6. Minkä eläimen ottaisit juuri nyt?
7.  Minne haluaisit matkustaa eniten?
8. Mikä on tärkein tavarasi?
9.  Mikä on lempieläimesi?
10. Kaunko olet pitänyt blogia?
11. Mikä on parasta blogin pitämisessä?


En haasta taaskaan varsinaisesti ketään, mutta kaikki halukkaat saavat tehdä haasteen. :) Jos teit tämän haasteen, linkkaa se vaikka tähän, kun olisi kiva nähdä, mitä vastasit kysmyksiini! :)