Tänään kerron pieniä ja suurempiakin asioita kaneissa, joiden takia ne on vaan parhaita. Ajattelin tehdä myös joskus toisen osan, jossa kerron ne vähän tyhmemmät asiat. Mutta eiköhän mennä suoraan asiaan!
Kanit ovat aina iloisina vastassa.
Koskaan ei ole tylsää, koska aina voi mennä touhuilemaan jotain kaneihin liittyvää.
Kun saa luottamuksen herkkään saaliseläimeen.
Ne piristävät huonoinakin päivinä.
Kun huomaa, että kani on kehittynyt jossain, mitä on harjoiteltu kauan.
Kun näkee, että kani on onnellinen.
Niiden järjenjuoksulle saa aina nauraa.
Kun saa tyhmänä pidetyn eläimen tekemään temppuja. x)
Kun huomaa, kuinka helposti kanin saa iloiseksi hetkessä. :3
Tämä on postaus, jonka tekoa olen vältellyt ja pitkittänyt. Postaus, jonka tekoon olen odottanut oikeata fiilistä ja se on nyt. Pitää vaan hyväksyä totuus. Kaikki ei ole kanienkaan kanssa aina pelkkää iloa ja onnea. Tänään kerron teille, mikä Jummia vaivaa.
Kaikki alkoi siitä, kun esittelin Jummin blogissani ja sain kommentin (suuri kiitos siitä, muuten olisin saattanut tajuta asian aivan liian myöhään!), jossa kerrottiin, että Jummi saattaa olla tuplageeninen. Mitä se sitten tarkoittaa, sen kerron kohta. Joka tapauksessa Jummi oli meillä tuolloin vasta kolmatta päivää ja olin niin iloinen siitä, että sain vihdoin kauan toivomani neljännen kanin, toivottavasti myös kaverin Mellalle. Tässä kohtaa ilo muuttui kuitenkin peloksi siitä, että Jummi ei ole terve.
Niille, jotka eivät tiedä mitä tarkoittaa tuplageenisyys ja mihin se voi johtaa, niin avaan nyt vähän asiaa. En ole mikään asiantuntija, joten selityksestäni voi löytää virheitä. Selitän nyt asian kuitenkin niin, miten olen sen itse ymmäränyt ja minkä verran olen siihen perehtynyt. Ensinnäkin, tuplageenisyys ei ole itsessään mikään kamala asia. Se on vain vähän niin kuin värivirhe, joka johtuu siitä, että kani on saanut jonkin kuvion esim. viitan tai schekin geenin molemmilta vanhemmiltaan. Tämä johtaa siihen, että 25% poikueen poikasista on esim. alikuvioituneita viittoja tai schekkejä eli tuplageenisiä. Jummin tapauksessa tämä kuvio on dalmatilaiskuvio, josta puuttuu pilkut lähes kokonaan.
Se asia, joka tässä kammottaa, on se karu totuus, että tuplageenisyys altistaa kanin helpommin megacolon-suolistosairaudelle. Tiivistetysti megacolon on sairaus, jossa kanin suolisto ei toimi oikein, jolloin ruoka ei imeydy tavallisesti ja papanoista tulee liian suuria. Tämä taas johtaa siihen, että liian suuret papanat arpeuttavat kanin suolistoa ikää tullessa. Tämän takia sairaus ei juuri näy eikä vaikuta nuoren kanin elämään, vaan alkaa ilmaantua vasta myöhemmällä iällä suoliston mennessä huonompaan kuntoon. Kanille voi tulla oireita, kuten helpommin suolitukos, mahavaivoja ja kaasuuntumista. Megacolonkani kuolee yleensä ennenaikaisesti johonkin huonon suoliston aiheuttamaan ongelmaan.
Hoitamaton ja oikein hoidettu mc-kani voivat kuitenkin elää täysin erilaisen elämän. Oikealla ja tarkalla ruokinnalla oireet voi saada lähes kokonaan kuriin ja pidentää huomattavasti kanin elinikää. Jotkut ovat sitä mieltä, että kani voi elää aivan hyvää elämää sairauden kanssa ja toiset sitä, että kani täytyy heti lopettaa.
Ensimmäisenä aloin teitysti miettiä, onko Jummilla tätä sairautta. Jummihan on tuplageeninen, joten mahdollisuus siihen oli. Yksi megacolonin oire on huono massa ja yleiskunto. Jummi oli meillä tullessaan hiukan heppoinen, mutta ei laiha. Se oli kuitenkin jäänyt tosi pieneksi, mikä oli myös yksi mc-kanin piirre. Oire, josta kuitenkin huolestuin eniten, oli mc-kanille tyypilliset, suuret ja erikoisen malliset papanat. Muita oireita emme juuri huomanneet alussa, mutta nämä jo melkein vahvistivat sen, että Jummilla on tämä sairaus.
Aluksi en tiennyt megacolinista juurikaan, sen verran kuitenkin, että olin kuullut siitä ja tiesin, että viittakuviolliset vanhemmat voivat altistaa sille. Jummin vanhemmat ovat scheck ja viittakuvio, mutta en tiennyt vielä Jummia hankkiessa, että nekin toimivat aivan samalla tavalla. Mulla oli ollut megacolonista ennen sellainen kuva, että sitä sairastava kani pitää automaattisesti lopettaa. Olen muutenkin ollut aina sitä mieltä, että lopetus ei ole lähes koskaan huono vaihtoehto, sillä silloin eläin ei ainakaan kärsi. Aluksi olin tosi surullinen ja olinkin jo varma, että Jummin päivät on pian eletty. Päivän surkuttelun jälkeen tajusin, että nyt en saa olla itsekäs vaan täytyy tehdä niin kuin kanille on parasta, ei itselle. Jos se pitää päästää parempaan paikkaan, sitten se päästetään. Seuraava kysymys olikin, mikä sitten on kanilleni parasta.
Siitä alkoi hirmuinen aiheeseen perehtyminen. Luin ja luin facebook-keskusteluja ja juttuja megacolonista ja yllätyin eräästä asiasta. Kanin lopetus ei ollutkaan oletus, vaan keskusteluissa puhuttiin pääasiassa megacolonkanien ruokinnasta, eliniästä ja hoidosta. Tajusin, että pari ennestään tietämäänikin kania olivat mc-kaneja ja elivät aivan hyvää elämää.
Aloin miettiä eri vaihtoehtoja. Jummilla ei ollut vielä ilmennyt oireita, jotka aiheuttaisivat kipuja tai muuten haittaisivat sen elämää. Ne saattaisivat kuitenkin alkaa iän myötä. Muistan yhden illan, jolloin valutin suihkussa vahingossa yli puoli tuntia vettä miettiessäni asiaa. Pohdin eri vaihtoehtoja. Pitäisikö oireeton kani lopettaa, vaikkei sauraudesta ole edes varmuutta? Vai odotettaisiinko niin kauan, että mahdolliset ongelmat alkavat? Alettasisiinko hoitaa oireita niiden alkaessa? Mulle ehdotettiin jopa Jummin palauttamista kasvattajalle, sillä se oli ollut meillä vasta alle viikon, eikä kasvattaja ollut kertonut/tiennyt sairaudesta mitään, mutta voitte varmaan arvata reaktioni tähän: Ei. Jos kani otetaan, se hoidetaan loppuun asti. Tietysti on poikkeustapauksia, mutta kani ei ole mikään vaate, jonka voi palauttaa kauppaan, kun huomaa sen olevan rikki.
Lopulta pitkällisen pohdinnan ja Jummin tarkkailun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että Jummin annetaan elää niin pitkään, kun se saa elää iloisesti ja kivuttomasti. Joskus tulee varmasti sen aika päästä pois, niin kuin valitettavasti kaikkien muidenkin eliöiden tämän maapallon päällä, mutta Jummilla se ei ole vielä. Annetaan sille edes mahdollisuus elää onnellisesti ja autetaan sitä niin paljon kuin voimme.
Jummille sitten tehtiin oma ruokavalio, jonka avulla oireiden pitäisi pysyä poissa mahdollisimman pitkään. Mc-kanin ruokavaliossa pitäisi olla mahdollisimman paljon kuitua, jotta suoli toimii. Tässä olemme onnekkaita, sillä Jummi on ihan hurja heinänkuluttaja! Ruokavaliosta poistettiin myös kaikki tuoreet, sillä ne aiheuttavat yleensä juuri ongelmia. Myös pelletti vaihdettiin suositeltuun Selectiveen mm. suuren kuitupitoisuuden vuoksi. Tuoreita Jummi saa kuitenkin vaihtelun vuoksi aina hiukan, eniten kuitenkin sellaisia, jotka eivät kerrytä paljoa kaasua mahaan.
Tällä hetkellä Jummi voi erittäin hyvin. Itse asiassa se on meidän kaneista varmaan parhaassa massassa ja megacolon-papanatkin ovat muuttuneet lähes ihanteellisiksi vaaleiksi ja pyöreiksi papanoiksi! Poika on myös ollut aina reipas, utelias ja iloinen pikku kani, joten tällä hetkellä asiat ovat oikein hyvin.
Tähän loppuun vielä tekemäni video Jummista, aihetta sivuten. Tiedän, se ei nyt ole kovin hienosti editoitu, mutta ajatus on tärkein!
Tulevasta on vaikea sanoa, mutta me elellään nyt päivä kerrallaan ja
yritetään taata Jummille mahdollisimman mukava elämä, oli se sitten kuinka
pitkä tai lyhyt tahansa.<3
Tähän alkuun sen verran, että kyllä, oli jo aikakin vaihtaa kaamea talvinen ulkoasu pois! Väänsin sitten taas nopeasti jonkun pikabannerin ja ulkoasun. En ole vaan jotenkin jaksanut tehdä millään kunnollisia ja vaivalla tehtyjä ulkoasuja viime aikoina, mutta toivottavasti tämä jälleen niin yksinkertainen kelpaa! :D
Kerroin teille ekassa totutuspostauksessa, miten Mellalla ja Jummilla meni alun totutukset. Tänään jatketaan toisella ja viimeisellä osalla.
Jos et muista mitä viime osassa kerroin, kannattaa lukaista tämä kappale. Tiivistetysti aluksi meni yllättävän hyvin pientä kränää lukuunottamatta. Kanit eivät olleet kuitenkaan mitään kavereita vaan hyökkimistä oli vielä paljon. Käytiin totuttamassa pupuja myös isovanhempien luona, jossa ei sujunut erityisen hyvin, muttei huonostikaan. Kotiin tullessa päästettiin Mella ja Jummi kaksin mun huoneeseen, mutta siitä ongelmat alkoivatkin. Tuli pari tappelua ja jouduin erottamaan kanit melkein heti.
Päätin kuitenkin jatkaa vielä totutusta, sillä ihan toivottomalta kaksikko ei vaikuttanut. Pidin erotuksen jälkeen pienen tauon, jotta puput eivät stressaisi liikaa. Tauon jälkeen jatkoin totutusta suihkuhuoneessa. Kanit viettivät siellä joka toinen päivä noin tunnin mittaisen pätkän. Tätä tehtiin kolme kertaa.
Suihkutotutukset sujuivat jo tosi hyvin. Kanit pystyivät olemaan lähes normaalisti toistensa seurassa, mutta vielä sellainen jokin tietty puuttui. Kanien välillä oli edelleen jonkinlainen jännitys koko ajan. Mella hyökki välillä Jummiin varsinkin silloin kun Jummi yritti alistaa Mellaa. Joka totutus lopetettiin kuitenkin siihen, että kanit makoilivat nenät vastakkain tai nuolivat toisiaan. Joka päivä mentiin vain parempaan ja parempaan suuntaan ja kolmannen kerran jälkeen päätin kokeilla uudestaan laittaa kanit yhteen mun huoneeseen, sillä suihkussa sujui jo tosi hyvin.
"Tää on jo tyylssäää!"
Kasasin kaneille ensin aitauksen, joka vei noin 2/3 huoneestani. Tämä siksi, etteivät ne pääsisi tappelemaan sängyn alle, mutta niillä olisi kuitenkin tilaa väistää toisiaan. Aluksi Mella ei erityisemmin pitänyt ajatuksesta, että sen reviirillä on toinen kani. Kaksi ensimmäistä yötä oli mulle tuskaa. Valvoin yli neljään, jotta pystyisin suihkuttelemaan kaneja mahdollisen hyökkimisen alkaessa. Puput pystyivät kyllä olemaan nätisti, mutta Mella muraheli edelleen Jummin mennessä ohi. Kanit eivät selkeästi tienneet, kumpi on pomo, minkä takia Jummi yritti alistaa Mellaa. Kolmantena yönä kanit eivät yhtäkkiä enää hyökkineet, mutta järsivät kaltereita koko yön, minkä takia pääsin taas nukkumaan vasta neljän aikoihin. Sen yön jälkeen eli viime keskiviikkona otin aitauksen pois ja kasasin sahaamistani kompostikehikoista aidan sängyn alle.
Mellan perus "tassut ristissä"- asento :P
Sinä päivänä tapahtui ihme. Mella ja Jummi eivät yhtäkkiä enää tapelleet tai hyökkineet yhtään ja ensimmäistä kertaa musta tuntui, että ne nauttivat toistensa seurasta. Ne pompottivat yhdessä paikasta toiseen, makoilivat vierekkäin, nuolivat toistensa otsia ja söivät yhdessä. En uskaltanut ihan heti vielä iloita, sillä ajattelin, että kumminkin kohta ne ovat taas toisissaan kiinni.
Niin ei kuitenkaan käynyt. Kanit ovat viikon jälkeen edelleen täysin sovussa, ihan kuin olisivat olleet aina kaksin! Vihdoin voin huokaista helpotuksesta ja hymyillä katsellessani noiden kahden toihuilua. Edes Mella ei enää hyöki Jummiin eikä kumpikaan koita alistaa toista. Kanit näyttävät jopa viihtyvän toistensa seurassa. Toisaalta niillä on myös paljon tilaa olla omassa rauhassa niin halutessaan, sillä Minni ja Hessu ovat muuttaneet mökkiin kesäksi ja näillä kahdella on käytössään koko talo. Nyt vaan toivotaan, että ystävyys jatkuu samanlaisena enkä joudu enää erottamaan noita kahta. Tämä prosessi toi kieltämättä väistämättäkin stressiä niin mulle kuin kaneillekin, mutta luulen, että se oli sen arvoista. Nyt meillä ei asu enää kukaan kani yksin ja pystytään huomioimaan jokaista entistä enemmän. <3
Kerron sitten myöhemmin lisää kanien touhuiluista yhdessä, sillä niitä en ala enää tunkemaan tähän postaukseen. Mutta kiva, jos jaksoit lukea tänne asti!
Kesäloma on alkanut vauhdikkaasti. Tekemistä on riittänyt tälle ekalle viikolle paljon, sillä ollaan alettu totuttaa Mellaa ja Jummia toisiinsa. Nyt kerron siispä, miten totutus on sujunut tähän mennessä.
Totutus aloitettiin rauhassa toukokuussa huoneiden vaihtelulla. Mella asui siis alunperin mun huoneessa ja Jummi Siljan, mutta alettiin vaihdella pupuja päivän välein. Tämä auttoi niitä varmasti tottumaan toistensa hajuihin omalla reviirillään. Tätä vaihetta tehtiin viikko.
Seuraava vaihe oli totutus aidan läpi, joka jatkui myös viikon. Koska puolueetonta hyvää paikkaa ei ollut, kasasin huoneeseeni eli Mellan reviirille aitauksen, johon Jummi muutti. Kanien oli alunperin tarkoitus vaihdella häkin ja muun huoneen välillä, mutta Mella teki erittäin selväksi, ettei suostu olemaan häkissä hetkeäkään. Siksi Jummi joutui olemaan viikon vähän tavallista enemmän häkissä, vaikka saikin olla koko talossa myös paljon. Tämä vaihe meni uskomattoman hyvin. Kaneilla olisi ollut täysi mahdollisuus purra toisiaan isojen kompparinreikien läpi, mutta Mel taisi näykkästä vain ihan muutamia kertoja Jummia kerjätessään nuolemista. Muuten puput viettivätkin paljon aikaa vieretysten makoillen.
Seuraavaksi, eli 3.6. perjantaina, koitti jännittämäni päivä. Nimittäin Jummi ja Mella näkivät ensimmäisen kerran ilman aitaa. Putsasimme ja vuorasimme leikkimökin siskoni kanssa uusilla puolueettomilla fleeceillä ensimmäistä kohtaamista varten ja valmistauduimme pahimpaan eli kunnon tappeluun. Laitoimme mökkiin paljon piilopaikkoja, ruokaa ja tekemistä, jotta puput eivät keskittyisi heti toisiinsa.
No, mökissä sujuikin yllättävän hyvin. Tappelua ei syntynyt, tosin ei puput mitään kavereitakaan olleet. Kanit pystyivät hengailemaan lähes normaalisti toisenkin kanin ollessa samassa mökissä. Yhessä syöminen ei ole ollut myöskään koko totutuksen aikana mikään ongelma. Mella kuitenkin hyökkäsi Jummiin aina sen juostessa ohi tai ollessa lähellä, mutta Jummi pysyi silti reippaana ja iloisena eikä alkanut missään kohtaa pelätä Mellaa. Mel alisti Jummia alussa ihan pari kertaa, mutta Jummi ei onneksi välittänyt siitä vaan näytti alistuvan heti hyvin. Jes!
Mökissä olin reilut kolme tuntia, jonka jälkeen siirsin puput samalla boksilla vielä suihkuhuoneeseen. Siellä sama hyökkiminen jatkui ja tuli pientä kränää, mutta lopussa meni jo paremmin. Puput makasivat ensimmäistä kertaa nenät vastakkain ja Jummi jopa nuoli Mellaa!
Boksissa puput eivät ole kertaakaan edes näykkineet toisiaan!
4.6. eli seuraavana päivänä jatkoin totutusta suihkussa. Aamulla hengailimme suihkussa reilun tunnin. Tämä totutuskerta oli luultavasti paras tähän mennessä, sillä Mella pesi Jummin naaman neljä kertaa! Jummi pesi myös Mellaa, mutta aloitti tyhmän tavan, eli hyökkäsi pesun jälkeen Mellan selkään ja Mel suuttui. Pientä jahtailua ja näykkimistä lukuunottamatta tämä kerta meni kuitenkin tosi hyvin. Illemmalla tein vielä uudestaan saman totutuksen reilun kahden tunnin ajan samalla viimeistä kouluhommaa tehden. Tämäkin sujui ihan hyvin, ehkei niin hyvin kuin aamulla.
5.6. Lähdettiin siskoni Elsan kanssa meidän isovanhemmille neljäksi päiväksi. Reissu oli mun mielestä mukava aloitus kesälomalle. Mukaan otettiin myös kaksi pitkäkorvaa, sillä reissun tarkoitus oli alunperin totuttaa kaneja täysin puolueettomalla alueella. Puput kulkivat reilun tunnin ajomatkat samassa boksissa, mikä sujui taas oikein hyvin.
Mella aitassa
Mamman ja papan luona meni aluksi tosi hyvin, kun päästettiin kanit tutkimaan koko taloa. Pian ne alkoivat kuitenkin keskittyä toisiinsa tutkittuaan paikat ja ongelmat alkoi. Mel aloitti taas sen saman näykkimisen Jummin mennessä ohi. Reissun aikana kanit tappelivat, nuolivat toisiaan, hyökkivät ja makoilivat vierekkäin. Ihan laidasta laitaan. Niitä totutettiin aitassa, sisällä, valjaissa, verkon läpi ja boksissa vaihtelevin tuloksin. Kokonaisuudessaan reissussa totutus ei sujunut ihan niin hyvin kuin esim. kotona suihkussa. Puput pystyivät kuitenkin olemaan välillä ihan nätisti toistensa seurassa, niin kuin alhaalla olevalta videolta voi huomata. Olin jo varma, että kotona puput laitetaan samaan häkkiin, sillä kunnon tappeluita ei ollut ollenkaan.
Tässä pikainen kooste reissusta. Videolla näkyy pätkiä myös esim. lähistöllä olevalta kentältä, jossa kävimme hyppimässä pupujen kanssa. Molemmat hyppivät muuten tosi hyvin ja paikka oli mainio hypytykseen!
Kiitos uudesta esteestä kuuluu Reetalle ja Elsalle! 8)
8.6. eli eilen palattiin kotiin ja laitettiin kanit suoraan asumaan yhdessä mun huoneeseen. Aluksi meni ihan hyvin, mutta siitä ne ongelmat sitten alkoikin. Mel alkoi hyökkimään taas Jummiin aina välillä sen mennessä ohi ja ajattelin, että se on ohimenevää ja kuuluu asiaan. Kanit kuitenkin makoilivat vierekkäin ja nuolivat välillä toisiaan.
Pian alkoi kuitenkin erittäin tyhmä juttu eli Jummi kekkasi, että se voikin alistaa Mellaa... Voitte varmaan arvata, mitä Mella sanoi tähän. Pupuille syntyi eka pienimuotoinen tappelu, jossa myös Jummi oli mukana. Mainitsen tämän muuten ekan kerran, mutta koko totutuksen olen todennut suihkupullon hyväksi keinoksi estää Mellan hyökkiminen ja nyt Mel jähmettyy jo tssshhh-äänestäkin. Näissä muutamassa pienimuotoisessa faiteissa mulla meni kuitenkin varmaan ekan kerran koskaan hermo kaneihin eikä suihkupullollakaan ollut enää juuri vaikutusta kaneihin.
Voi Mella...
Siksi tajusinkin tänään, että ei tätä totutusta näin voi jatkaa. Vähiten tämä samaan häkkiin heitto niitä auttaa ystävystymään. Päätin siispä tänään erottaa kanit verkon toisille puolille ja aloittaa koko homman alusta. Ehkä me ollaan vaan edetty liian nopeasti, sillä kanit kohtasivat toisensa ekan kerran ilman verkkoa vasta viikko sitten.
Hetken olin ihan varma, että noista tulee ystävät, mutta eilen alkoi jo vähän huolestuttaa. Toisaalta onneksi kanit eivät ole koko totutuksen aikana saaneet yhtäkään haavaa aikaan, ainoastaan Jummilta on lennellyt joitain karvatuppoja. Nyt vaan kaikki sormet ristiin, että kaikki päättyisi parhain päin. Eihän tämä nyt ihan toivoton kaksikko ole, eihän?
Hiihtoloma on nyt ohi ja Teneriffalta on palattu koulunpenkille. Tauko blogin puolella venähti vähän, pahoitteluni siitä. Matkasta ajattelin tehdä vähän myöhemmin postauksen ja ehkä videonkin tänne, jos se vain kiinnostaa.
Tähän väliin teen kuitenkin vähän erilaisemman postauksen, eli niin kuin otsikosta voi huomata, outoja (ja vähemmän outoja) faktoja kaneista! Osa faktoista on myös enemmän meidän kaninhoitoon liittyviä kuin itse kaneihin. Jotkut saattavat jo tietää osan faktoista, mutta koitin listata myös sellaisia, joita en ole täällä blogissa ennen kertonut.
1. Kun Minni oli juuri tullut meille (2011), meillä ei ollut sille sopivia valjaita. Väsättiin siispä valjaat lasten rannekelloista ja hihna avainnauhasta. Oli kyllä hiukan erikoiset valjaat, mutta onneksi ostettiin pian kunnolliset...
2. Hessu pelkää edelleen kuollakseen koiria. Joskus ei vielä tiedetty tätä niin hyvin ja laskettiin se hoitokoiran pedille, jossa oli siis koiran hajuja. Meni ehkä sadasosasekunti ja poika oli tunkenut itsensä talon toisessa päässä olevan pesukoneen taakse.
3. Jos joku istahtaa meillä sohvalle omenan tai banaanin kanssa, kuuluu pian loikkimísen ääniä. Ääni voimistuu ja yhtäkkiä olkkarin matolla on mulkosilmiensä kanssa kuikuileva Mella. Seuraavassa kohdassa se istuu sohvalla olevan henkilön rinnan päällä kurkotellen ja huitoen kohti hedelmää ja viimeisessä useimmiten mussuttaa sitä tyytyväisenä kauempana saatuaan tahtonsa läpi.
4. Mella on myös ihan hulluna heinään. Se syö sitä paljon ja hyvällä ruokahalulla. Aina, kun tuon lisää heinää telineeseen, se pyörii ja murisee jaloissa ja lopuksi kirjaimellisesti hyökkää heinätelineen kimppuun. Kisoissa Mella käppäilee usein boksien vieressä pää maassa etsien yksittäisiä heinänkorsia. Pahoittelen heinävarkaan puolesta, en vaan voi sille mitään! :'D
5. Minnin ulkonäkö pettää, sillä se on meidän kaneista kipakoin. Kaikista vihaisin siitä tulee kuitenkin päästessään vapaaksi Elsan huoneeseen, jossa luppien häkki sijaitsee. Jos se pääsee sinne puolustamaan reviiriään, kannattaa suojautua hyökkivältä reilun kilon kokoiselta karvapallolta hyppäämällä sängylle tai vähintään torjumalla pikkutaltat lähimpää löytyvällä tyynyllä.
6. Hessulla on ihan järkyttävä määrä lempinimiä ja niitä tulee ja menee kokoa ajan. En tiedä miksi, mutta ehkä se liittyy jotenkin sen hassuun olemukseen. Yleisimpiä on Hese, Heka, Goofy, Kuubo, Burgeri, Popo, Heike, Hesemiäs, Poika, Poopo, Yrmy... Joku päivä se saattaa olla koko päivän vaikka Pertti, mutta seuraavana päivänä nimi on jo unohtunut ja uusi keksitty.
7. Minni viihtyy enemmän häkissä kuin vapaana. Mella ei viihdy hetkeäkään häkissä. Hessu viihtyy kaikkialla, missä on ruokaa.
8. Joka ilta, kun joku seisoo paikallaan matolla, Mella ryntää haistelemaan ensin jalkoja ja sitten alkaa juosta kahdeksikkoa jalkoja ympäri umputtaen ja iloloikkaa heittäen.
9. Minni ja Hessu ovat suurimman osan ajasta samassa paikassa ja samassa asennossa tekemässä samaa asiaa.
10. En ole varmaan ikinä maininnut tätä blogissani (?), mutta Minnillä ja Hessulla on ollut jo tosi pitkään yhteisnimitys Pöppänät. "Antakaa Pöppänille ruoka!" "Onks Pöppänät ollu vapaana?" "Haluuks siivota Pöppänöiden häkin?" on esimerkiksi erittäin yleisiä lausahduksia meillä. Luulen, että tämä on vääntynyt sanasta höppänät, koska sellaisia ne todellakin on. Tästä on vääntynyt myös verbi pöppänöidä, jota on tosi vaikea selittää muille. Oikeastaan se tarkoittaa vaan olemista Minni ja Hessu vapaana ollessaan eli touhottaa, kerjätä ruokaa, hyppiä syliin ja pörrätä ympärillä söpösti.
Nämä kaikki nyt eivät olleet niinkään outoja, mutta en nyt keksinyt parempaakaan sanaa kuvaamaan näitä faktoja. Toivottavasti tykkäsitte postauksesta! Onko teidän kaneilla jotain samoja juttuja?
Varoitan heti alkuun, että tässä postauksessa tulee olemaan paljon tekstiä. En olekaan vähään aikaan kertonut ihan vaan kuulumisia meidän poppoolta. Niin kuin olette varmaan huomanneet, postaustahti on ollut jo pitkään tosi huono. Postauksia on tullut vain 1-2 viikon välein. Ideoita on, mutta aikaa ja vaivautumista ei tarpeeksi. En nyt jaksa kuitenkaan pälättää tästä sen enempää. Omapahan on blogini ja harrastukseni, mitä siitä teille jauhamaan.
Kanit pääsivät tänään pitkästä aikaa ulos, sillä aamulla mittari näytti -4 astetta -25 asteen sijasta! Kovia pakkasia onkin ollut jo ihan tarpeeksi ja vihdoin päästään ulkoilemaan enemmän. Kaikki kanit olivat ulkona kuitenkin vaan vartin, koska sisäkaneina niille tuli tälläkin kelillä nopeasti vilu. Napsin jokaisesta kanista muutamia kuvia, joilla tämä postaus on pääosin kuvitettu.
Aloitetaan kuulumiset vaikka Minnistä. Minni on kyllä semmonen touhutäti että. Noin viikko sitten Minni päätti säikäyttää meidät ihan kunnolla nappaamalla syödyn purkan lattialla olleen sanomalehden päältä. Siinä se sitä sitten jauhoi ja me yritettiin vetää sitä kaikilla keinoilla pois sen suusta. Neiti on yleensäkin tosi huono näyttämään hampaitaan ja niin se tälläkin kertaa puristi pieniä talttojaan yhteen niin kovaa kuin pystyi... Lopputulos oli se, että sain ihan vähän purkkaa pois sen suusta, mutta suurimman osan se nieli.
Illalla annettiin Minnille paljon heinää ja vettä. Onneksi sillä oli ruokahalu säilynyt ja se puputti heinää reippaasti Hessun kanssa. Kauhulla odotettiin aamua, että onko neiti vielä kunnossa vai onko se saanut suolitukoksen. Minni oli onneksi ihan normaalin oloinen aamulla ja on ollut edelleen! Toivottavasti selvittiin säikähdyksellä, vaikka mistä sitä tietää, kuinka kauan se (oikeastaan ne kaksi purkkaa) siellä elimistössä kiertää...
Minnin ja Hessun häkkiin on tullut pieni laajennus. Oltiin mietitty jo pidempään, että Elsan huoneeseen mahtuisi isompikin alue niiden käyttöön, kun sillä on melko iso huone. Siirrettiin sitten vähän pöytää ja kasattiin muutamasta kompparista ja aidasta lupille pieni aitaus häkin ympärille. Minni ja Hessu ovat kyllä varmaan tykänneet, kun saavat liikkua vähän vapaammin ja tulla häkin ulkopuolle milloin haluavat. Minnin lempipuuhaa on myös ryömiä häkin alla varsinkin silloin, kun joku yrittää ottaa sen kiinni... :'D
Uusi alue on vielä aika tyhjä, mutta koitetaan hommata sinne joku tunneli tai piilopaikka, kun löydetään hyvä.
Hessulle kuuluu perus hyvää. Marraskuussa kerroin, että poika ontui etujalkaansa. Hessu pääsi sitten kunnon hyppylomalle Lemmikkimessujen jälkeen ja hyppi esteitä seuraavan kerran vasta kahden kuukauden päästä, silloinkin ihan pieniä. Jalka on jo ihan normaali ja niin on herrakin.
Kunnon lurppa vauhdissa xd
Torstaina kokeilin hyppiä sen kanssa sisällä pitkästä aikaa kunnon esteitä. Pystytin olkkariin minipystyn ja uudemman pitkän femman tyylisen esteen. Hese pomppi hienoja loikkia melkein paikaltaan niin kuin yleensä, mutta ei jaksanut hyppiä kauaa. Muutama Hessun pompuista tuli videolle, joten kokosin niistä ja Mellan loikista pikkukoosteen.
Mellakin pääsi siis myös pomppimaan torstaina. Päivällä hypytin sitä valjailla, jolloin se oli aika laiska ja jännittynyt. Päätin kokeilla illalla lisää, kun Mel oli jo virkeämpi ja kyllä loikka lensi! Otin myös valjaat kokonaan pois, koska ne tuntui vaan häiritsevän sisällä.
Estekisoja on jo parit tiedossa, enkä malta odottaa niitä! Vuoden
ekat kisat tulee olemaan meidän osalta Liedon ystävänpäiväkisat 13.2.,
jossa kisaillaan mutkia Mellan ja Hessun kanssa. Myös Maskuun 2.4. olisi
suunnitteilla lähteä samaisen kaksikon kanssa. Suuria odotuksia ei ole
varsinkaan Mellan kohdalla, sillä viimeaikoina sisällä eliitin
hyppiminen ei ole oikein napannut ja messuillakin meni miten meni.
Mella vähän sukelteli hangessa...
Joulukuun toinen DIY ei yllätys yllätys ehtinyt ajallaan
valmiiksi. Päätinkin nyt, että tänä vuonna en enää yritä tehdä
DIY-postauksia joka kuukausi. Eihän siitä mitään tule, kun
projekteissani menee aina enemmän kuin se kuukausi. Jatkan silti näiden
tee-se-itse- postausten tekoa aina silloin, kun tulee innostusta. Se
joulukuun toinen ohje sitten tulee kun tulee, sillä en ole pystynyt
tekemään sitä hirveiden pakkasten takia. Onneksi pakkaset lauhtuu nyt ja
pääsen tekemään vihdoin yhden ulkona tehtävän osan siitä.
Tässä olikin kunnon kasa kuulumisia, toivottavasti joku jaksoi lukea! Mulla on nyt muuten hirmuinen innostus kuvata joku video tai ehkä parikin. Äänestä toki sivupalkista, jos haluat nähdä jonkun videon. Kommentteihin saa myös ehdottaa, jos tulee muita mieleen!
