torstai 10. maaliskuuta 2016

10 outoa faktaa kaneistani

Hiihtoloma on nyt ohi ja Teneriffalta on palattu koulunpenkille. Tauko blogin puolella venähti vähän, pahoitteluni siitä. Matkasta ajattelin tehdä vähän myöhemmin postauksen ja ehkä videonkin tänne, jos se vain kiinnostaa.

Tähän väliin teen kuitenkin vähän erilaisemman postauksen, eli niin kuin otsikosta voi huomata, outoja (ja vähemmän outoja) faktoja kaneista! Osa faktoista on myös enemmän meidän kaninhoitoon liittyviä kuin itse kaneihin. Jotkut saattavat jo tietää osan faktoista, mutta koitin listata myös sellaisia, joita en ole täällä blogissa ennen kertonut.


1. Kun Minni oli juuri tullut meille (2011), meillä ei ollut sille sopivia valjaita. Väsättiin siispä valjaat lasten rannekelloista ja hihna avainnauhasta. Oli kyllä hiukan erikoiset valjaat, mutta onneksi ostettiin pian kunnolliset...

2. Hessu pelkää edelleen kuollakseen koiria. Joskus ei vielä tiedetty tätä niin hyvin ja laskettiin se hoitokoiran pedille, jossa oli siis koiran hajuja. Meni ehkä sadasosasekunti ja poika oli tunkenut itsensä talon toisessa päässä olevan pesukoneen taakse.

3. Jos joku istahtaa meillä sohvalle omenan tai banaanin kanssa, kuuluu pian loikkimísen ääniä. Ääni voimistuu ja yhtäkkiä olkkarin matolla on mulkosilmiensä kanssa kuikuileva Mella. Seuraavassa kohdassa se istuu sohvalla olevan henkilön rinnan päällä kurkotellen ja huitoen kohti hedelmää ja viimeisessä useimmiten mussuttaa sitä tyytyväisenä kauempana saatuaan tahtonsa läpi.


4. Mella on myös ihan hulluna heinään. Se syö sitä paljon ja hyvällä ruokahalulla. Aina, kun tuon lisää heinää telineeseen, se pyörii ja murisee jaloissa ja lopuksi kirjaimellisesti hyökkää heinätelineen kimppuun. Kisoissa Mella käppäilee usein boksien vieressä pää maassa etsien yksittäisiä heinänkorsia. Pahoittelen heinävarkaan puolesta, en vaan voi sille mitään! :'D

5. Minnin ulkonäkö pettää, sillä se on meidän kaneista kipakoin. Kaikista vihaisin siitä tulee kuitenkin päästessään vapaaksi Elsan huoneeseen, jossa luppien häkki sijaitsee. Jos se pääsee sinne puolustamaan reviiriään, kannattaa suojautua hyökkivältä reilun kilon kokoiselta karvapallolta hyppäämällä sängylle tai vähintään torjumalla pikkutaltat lähimpää löytyvällä tyynyllä.


6. Hessulla on ihan järkyttävä määrä lempinimiä ja niitä tulee ja menee kokoa ajan. En tiedä miksi, mutta ehkä se liittyy jotenkin sen hassuun olemukseen. Yleisimpiä on Hese, Heka, Goofy, Kuubo, Burgeri, Popo, Heike, Hesemiäs, Poika, Poopo, Yrmy... Joku päivä se saattaa olla koko päivän vaikka Pertti, mutta seuraavana päivänä nimi on jo unohtunut ja uusi keksitty.


7. Minni viihtyy enemmän häkissä kuin vapaana. Mella ei viihdy hetkeäkään häkissä. Hessu viihtyy kaikkialla, missä on ruokaa.

8. Joka ilta, kun joku seisoo paikallaan matolla, Mella ryntää haistelemaan ensin jalkoja ja sitten alkaa juosta kahdeksikkoa jalkoja ympäri umputtaen ja iloloikkaa heittäen.

9. Minni ja Hessu ovat suurimman osan ajasta samassa paikassa ja samassa asennossa tekemässä samaa asiaa.

10. En ole varmaan ikinä maininnut tätä blogissani (?), mutta Minnillä ja Hessulla on ollut jo tosi pitkään yhteisnimitys Pöppänät. "Antakaa Pöppänille ruoka!" "Onks Pöppänät ollu vapaana?" "Haluuks siivota Pöppänöiden häkin?" on esimerkiksi erittäin yleisiä lausahduksia meillä. Luulen, että tämä on vääntynyt sanasta höppänät, koska sellaisia ne todellakin on. Tästä on vääntynyt myös verbi pöppänöidä, jota on tosi vaikea selittää muille. Oikeastaan se tarkoittaa vaan olemista Minni ja Hessu vapaana ollessaan eli touhottaa, kerjätä ruokaa, hyppiä syliin ja pörrätä ympärillä söpösti.

Nämä kaikki nyt eivät olleet niinkään outoja, mutta en nyt keksinyt parempaakaan sanaa kuvaamaan näitä faktoja. Toivottavasti tykkäsitte postauksesta! Onko teidän kaneilla jotain samoja juttuja?

8 kommenttia: