Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kännykän kuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kännykän kuvia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. tammikuuta 2016

Puhelimen tyhjennys

Päätin tyhjentää kännykkäni kuvat pitkästä aikaa koneelle. Tein tällaisen postauksen viimeksi vuosi sitten ja siihen pääset tästä. Kyllä niitä kuvia olikin tullut vuoden ajalta melkoinen kasa ja puhelinkin on jo ihan sekoamassa, kun kuvia ja videita kerääntyy varsinkin whatsapp-ryhmistä kasapäin poistamisesta huolimatta. Tällä kertaa näytän kuitenkin mun kännykällä otettuja kuvia viime vuodelta ja tähän postaukseen tulee siis muitakin kuvia kun kaneja.

Kokosin kuvat aiheittain kollaaseihin, jotta on sitten helppo skipata aiheet, jotka ei kiinnosta.

 Ensimmäisenä Minni&Hessu -kollaasi. Noi kaksi on aina yhdessä ja seuraa toisiaan joka paikkaan, joten suurimmassa osassa mun puhelimen kuvista ne makaavat kaksin. Ja nimenomaan makaavat, ehkä niistä on tulossa jo vähän vanhuksia. :'D Hessu on varsinkin nykyään tosi rento kaveri, niin kuin oikean reunan kuvista voi huomata. Sen voi bongata makoilemasta vaikka keskeltä keittiön lattiaa.

Seuraavaksi tämä mun rakas vauva (jonka nimeksi on vaan jäänyt vauva, vaikka neiti täyttää jo pian 2v...), joka on mukana ihan kaikessa, mitä kotona tehdään. Kerron tähän muutamasta kuvasta:

Ylärivin keskimmäinen: Luulin aluksi, että tämä kuva on ihan tavallinen, kunnes huomasin miten Mella istuu...
Keskirivin eka: Olihan se pakko ostaa, kun bongattiin tollanen suklaarasia meidän neidin nimellä! En oo kyllä ennen nähnyt tollasta!
Alarivin eka: Petexpossa keväällä 2015 Meltsin kanssa.

Seuraavaksi kaneihin liittymättömiä kollaaseja.
 Tykkään tosiaan letitellä, ei siitä sen enempää :'D

 Sitten muutama panoraama. Kuvat ovat otettu ylhäältä alas...
1. ...Kotipihalta, kun lumi tuli.
2. Elokuisesta Yyteristä.
3. Ratsastukoulun pihalta.
4. SM-kisoista.
5. Kesällä muistaakseni Oslosta.

En tosiaankaan oo mikään hyvä piirtämään/värittelemään, ja piirrän tosi harvoin, mutta tykkään kuitenkin siitä! Varsinkin, jos on tylsää fysiikantunnilla, niin kuin oikeassa yläkulmassa... Vasemmassa yläkulmassa on taas yläkoulun käsityössä tekemäni tyyny, johon otin mallia Mellan yhdestä kuvasta.

 Tässä sitten, mitäs muitakaan, kun heppoja!

1. Ekassa kuvassa ihana UP:stakin tuttu Leo-papparainen. Sillä en oo vähään aikaan mennyt, mutta se on kyllä aina semmonen ratsastuskoulun luottoheppa! :3
2. ja 3. Maailman paras poni ja entinen hoitsuni, Arttu. Jouduin vaihtamaan reilun parin vuoden hoitamisen jälkeen jo vähän isompaan heppaan, mutta edelleen Arttu on tärkein.♥
4. Syyskuussa saamani uusi hoitohevonen, Violet G eli "Viivi". Aluksi tuntui, että se ei oikein pidä musta, joten en heti tykännyt siitäkään mitenkään erityisesti. Nyt ollaan kuitenkin tutustuttu paremmin ja Viivistä on tullut yksi lemppari!

 Sitten pari ihan sekalaista kollaasia. Paria kuvaa voisin vähän avata. Numerot menee vasemmalta oikealle, ylhäältä alas. Toivottavasti tajuatte, vaikka kuvat onkin vähän sekaisin:

1. Nean kanssa särkänniemessä kesällä. Kuvassa aurinkoon väsähtänyt possu. :3
4. Kanien jouluateriat. Kyllä maistui (ja mahat pömpötti).
5. Meidän hieno pituusesteviritelmä, kun ei kunnollista omisteta.
7. Kesäloman ekana päivänä serkuilla yritys tehdä joku pyramidi. xd
9. Halloweenkisoihin väsäilemäni kyltti, jossa oleva hämähäkki tosin katosi jo ennen kisoja.

Näistä on vielä vaikeampi kertoa numeroiden mukaan, joten yritetään sitten jotenkin muuten.
-Ekassa kuvassa Niilo-heppa kauniina. Hevonen, jolla en vaan ole ikinä tykännyt ratsastaa.
-Oikeessa yläkulmassa ihana päivä, kun peruskoulu loppui ja loma alkoi!
-Alhaalla keskellä olevasta kuvasta ei puhuta sen enempää, kun että se on KT-tallin leiriltä viime kesältä...
-Vikassa kuvassa mun upeeta snapchat-taidetta...:'D

Vähän erilainen postaus tällä kertaa, mutta toivottavasti tykkäsitte!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kännykän tyhjennys

Saan kohta uuden kännykän. Päätin siis tyhjentää koko kännykän ja laittaa vähän tännekkin kuvia kahden vuoden ajalta. Kaikki kuvat ei liity kaneihin, vaikka tämä onkin pupublogi. Kerron myös kuvista jotain järjestyksessä eli ensin ylhäältä vasemmalta oikealle ja sitten alhaalta vasemmalta oikealle.

2013- 2014 alkuvuosi
1 & 2. Ylärivissä on pari kuvaa ihanasta Asta- ponista, jota vuokrasin muutaman kerran. :)
3. Viimetalven lumista aikaa (jota ei paljoa ollutkaan)
4. Hessulla oli kaamea karvanlähtö keväällä ja kuvassa se olikin ulkona harjattavana.
5. Minnillä oli luultavasti ummetus, kun ei syönyt ollenkaan. Ennen lääkäriä täytettiin sen häkki heinällä ja ruuaalla ja se näytti aika moiselta viidakolta...
6. Pikkuserkkujen Pepe- koira oli meillä hoidossa :) Hessu ei suostunut tulemaan esiin vapaana ollessaan viikkoon Pepen lähdön jälkeen... :D

Kevät 2014
Nää on vähän oudosti aseteltu, joten on vaikea kertoa numeroita. Mutta siis haettiin Mella kotiin ja voi että kun se oli pieni :3. Minni tykkäsi uudesta pedistään ja Hessu ihmetteli Mellaa verkon läpi. Tein Arttu- ponille kampauksen kisoihin. Söin välipalaa kätevästi Mellan häkissä. :D


Kevät 2014
1. Mellan omaperäinen lepoasento
2. Sarmaa syöttelemässä ihanassa kesäsäässä
3. Samaisen hepan kanssa saatiin ensimmäinen sijoitus koulukisoista! :) Eli 4. sija
4. Suklaamuffinsseja
5. Maalattiin leikkimökki, josta tuli kaneille kesäasunto. Vaaleanpunaista jäi hirveästi yli ja maalattiin sillä sitten muutama este ja kanien pieni mökkikin. Sitä on silti vieläkin jäljellä... :D
6. Minnin ja Mellan totutussessio. Enää niitä ei pystyisi pitämään samassa boksissa...


Kesä 2014
 1 & 2. Ahvenanmaan riparilla
3. Leivoin rippijuhliin aika paljon pieniä cookieita.
4. Siskoni kaverin kissaa Lilyä hoitamassa.
5. Käytiin myös hoitamassa kaverieni Pipsa- kania, joka on siis Minnin ja Hessun poikanen. :)
6. Mella väsähti lämpimänä kesäpäivänä nurmikolle.


Loppukesä 2014
1. Piirsin Mellan, josta tuli kyllä liian vaalea.
2. Nomar- hepan hassu ilme.
3. Pyöräilyä kaverin kanssa kesällä :)
4. Mella pärjäsi upeasti Nokian kisoissa♥
5. Namm, ihana mutakakun pala kahvilassa.
6. Ja vielä linssilude Dutte

Syksy 2014
 1. Ihana tallikissa :)
2. TET: issä eläinkaupassa (ja koiranasuompelimossa) evästauolla.
3. Minniltä tyhjennettiin haavan tulehduksesta aiheutunut paise. Kuvassa Minni ei ollut vielä herännyt.
4. Lontoon ostoksia yhdeltä päivältä.
5. Big Ben
6. Tein siskolle ruotoletin.

Syksy- talvi 2014
1. Hessun jättimäinen herkkutarjotin. 
2. Artun kanssa estekisoissa. 3. sija napattiin! :)
3. & 4. Lemmikkimessuilla.
5. & 6. Tein kaneille tonttulakit joulukuvia varten. Mellan lakki näytti vähän hassulta :D

Joulukuu 2014- tammikuu 2015
1. Mella osaa kyllä näyttää kuolleelta...
2. Jouluaattona!
3. Hengailua joululomalla Mellan kanssa :)
4. Innokas matkustaja menossa mummilaan
5. Minni kurkkimassa uudesta kerroksestaan
6. Ja tähän vielä yksi kuva mustakin :D


Tammikuu 2015
1. Ostettiin minipingis ja kolme muuta peliä samassa 9.90€! :D
2. & 3. Mellan söpöilyä
4. Uusi synttärilahjaksi saamani kameranjalka :)


Näitä tulikin aika paljon, mutta toivottavasti joku jaksoi katsoa/lukea kokonaan. Kommenttia olisi kiva myös kuulla! :)