keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kaniesteitä kierrättämällä

Moi! Tein tossa viikonloppuna kaneille puolipyramidi-esteen ja sellasen "renkaan", jonka läpi voi hypätä. Iskä kyllä auttoi aika pajonkin, siis sen esteen tekemiseesä. Meillä oli siis vanha kerrossänky, josta tein sen esteen iskän kanssa. En ole vielä maalannut sitä, mutta aijon kyllä maalata. Sen renkaan tein koripallotelineen aukosta, josta pallo menisi sisään. Purettiin siis meidän koripalloteline, koska sitä ei käytetty melkein ikinä. Mutta tässä ehkä hieman epäselkeät ohjeet ton esteen tekemiseen.


 Tällänen kerrossängyn toinen sänky oli siis. Tein esteen noista pohjalaudoista ja yhdestä sivulaidasta. (eli tosta mikä on kuvassa vaaleampien lautojen päällä.)
 Irrotimme pohjalaudat porakoneella irti sängystä.
 Sitten iskä "nosti" vähän noita niittejä puukolla ja mä irrotin ne pihdeillä.
 Tästä tuli esteen pohjalaudat.
Sitten suunnittelin esteen ja piirsin viivat lyijykynällä lautoihin. 

 Ja sitten vaan sahailemaan!

Lopuksi vielä ruuvasimme laudat kiinni toisiinsa iskän kanssa.

 Sitten mittasin rimojen pidikkeiden kohdat. Laitoin yhden "pidikkeen" eli kaksi naulaa 7:n sentin välein.

 Eli tällä tavalla.
 Sitten vaan pomppimaan! :) Rimoina toimi nuo niin mainiot sanomalehtirimat! (kuvat on huonoja, mutta kai niistä jotain näkee :D)

Sitten tein koripallotelineen aukosta, josta pallo menee sisään kaniesteen laittamalla vaan yhden laudan vaakasuoraan. Eli se lauta pitää tota pystyssä. Ulkona se ei silti vielä pysynyt kauhean hyvin pystyssä, joten teen joku päivä siihen jonkun lisätuen :D. Sitten laitoin vielä paperisen nuolen, jossa lukee "pomppaa!"


Huomenna laitan varmaan pikkuvideon estehypystä tai ainakin joku päivä tällä viikolla. Moikka!




2 kommenttia: