perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pupukuvapläjäys

Pahoittelut tällä hetkellä harvasta postaustahdista! Ei ole vain ollut kauheasti aiheita postauksiin, enkä halua väkisinkään mitään tekstiä vääntää, sillä sellaista ei kukaan jaksaisi lukea.

Mutta siis en ole vähään aikaan julkaissut kuvia kaneista ja niitä onkin kertynyt koneelle muutamalta kuvauskerralta. Nyt siis laitan sekä ulkoilukuvia että poseerauskuvia lähiajoilta. :)

Meillä on ollut aika huonot ulkoilutuskelit kaneille. Koko ajan joko sataa vettä tai lunta tai maa on todella märkä ja sohjoinen. Eilen oli kuitenkin ihan kiva sää, joten vein kaikki pupsit ulos.

Mella
Neiti oli aika jännittynyt ulkona ja säikkyi erityisesti lintujen laulua, jota onkin alkanut nyt kuulua enemmän. Mel kuitenkin juoksenteli ympäriinsä ja innostui erityisesti löydettyään muutaman koko talven lumen alla olleen linttaantuneen ruohonkorren... Kuvista ei tullut mitään kovin erikoisia, koska olin yksin ulkona, mutta tässä muutama otos.







Kuvailin pupuja yhtenä päivänä keittiön pöydällä, mutta Mella ei ollut kovin edustava... :'D
"Joudunko mä nyt lautaselle?"

"En kai?"

Ja sitten vielä kuvia musta ja Meltsusta. :)


Korvaton kani♥

Minni ja Hessu
Luppakaksikko pääsi myös kirmailemaan ulos ja niillä näytti olevan hauskaa. Ne juoksentelivat ja ihmettelivät kaikkea. Jossain vaiheessa Silja tuli lumihangen päälle ruokakipon kanssa ja siitäkös lupat hulluuntuivat! Ne juoksivat ympäri pihaa ja lopulta tajusivat, että ruoka on kukkulan päällä ja suuntasivat sinne.




Hessusta on aina täys mahdottomuus saada hyvää juoksukuvaa. Se on niin tumma, ettei mun kamera ehdi tarkentaa siihen tarpeeksi nopeasti.



"Tässä me seisoskellaan"

"Hessu oota mua, mihin sä nyt lähit!"






"Hei, mami kutsu meidät sisälle!!"


Silja, Minni ja Hessu :)





Mitä pidit kuvista? :)

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Kaikki on niin söpöjä :)

    VastaaPoista
  2. Tosi suloisia kuvia <3 Eniten tykkäsin sinun ja Mella kuvista ja Mellan ruokapöytäkuvat oli tosi hauskoja! :'D

    VastaaPoista
  3. Suloisia kuvia! Järjestän blogissani arvonnan kun on 40 lukijaa ja voittaja saa lahjakortin mustiin ja mirriin. Jos kiinnostuit käy ihmeessä vierailemassa blogissani;), www.luppaunelmia.blogspot.fi

    VastaaPoista