torstai 15. joulukuuta 2016

Puputaulut + muita DIY-juttuja

Nonnih, mun piti tosiaan tehdä blogiin ennen joulua viikon videoputki ja ehdinkin jo kuvata ja editoida muutaman videon. Nyt kuitenkin kävi niin, että mun kone irtisanoi itsensä. Mitään ei tapahtunut, se vaan sammui kesken kaiken eikä enää auennut. Toisaalta en ihmettele yhtään, sillä olen vuodesta 2012 lähtien tunkenut sen täyteen kuvia ja videoita. Toivottavasti se nyt ei olisi kuitenkaan vaipunut täysin ikiuneen, koska siellä tosiaan on se 600 gigaa tavaraa... Ainakin pystyn välillä postailemaan muilla läppäreillä, mutta videoviikko siirtyy jonnekin ensi vuodelle.

Siirrytäämpä sitten itse postauksen aiheeseen. Olette varmaan huomanneet, että tykkään tehdä kaikkea itse. Yksi ongelma on kuitenkin se, ettei oikein keksi, mitä voisi tehdä. Latasin sitten vasta tänä syksynä Pinterestin ja tajusin, että tää on se mun sovellus! Varsinkin aluksi uusia vinkkejä löytyi koko ajan ja pian toteutinkin niistä muutaman. Nyt jaan teille yhden mun lemppariohjeen ja laitan vielä kuvia muista jutuista, mitä olen tehnyt.

Puputaulut

 Näin ohjeen tällaisiin söpöihin pieniin tauluihin ja päätin kokeilla. Alkuperäisessä ohjeessa taulut olivat kaikki eri värisiä ja eläiminä toimi villieläimet. Tein niistä omannäköisiä ja mun mielestä niistä tuli tosi kivoja ja ne sopii hyvin mun turkoosi-valkoiseen huoneeseen! Nämä voi siis muokata täysin oman mielensä mukaan ja ne on myös helppo tehdä.

Tarvitset:
-Lautaa
-Akryylimaalia
-Mod Podgea (korvasin tämän tavallisella askarteluliimalla)
-Tulostettuja mustavalkoisia kuvia
+Sivellin ja sakset


 1. Ensin sahasin laudasta neliönmallisia palasia. Mulla oli 10cm leveää lautaa, joten tein niistä 10x10cm kokoisia. Sitten hioin lautojen reunat ja pinnan pehmeiksi.


 2. Sitten maalailemaan! Sekoitin valkoiseen maaliin vain ihan vähän turkoosia, niin sain kivan sävyn.
 Sitten enää kuvat!

1. Tein kuvista mustavalkoisia kuvankäsittelyohjelmassa. Itse käytän helppoa ja ilmaista PicMonkeytä, mutta nämä muokkaukset pystyy tekemään melkein millä vaan. Kannattaa myös rajata kuva mahdollisimman läheltä kania, koska se helpottaa paljon. Seuraavaksi nimittäin vein kuvat Wordiin ja säädin ne kuvasta riippuen 9 tai 10 cm korkeiksi. Tällöin ne ovat varmasti oikean kokoisia tauluihin. 

2. Tulostin kuvat ja leikkasin kanit irti ääriviivoja pitkin. 

3. Sitten liimasin kuvat tauluihin. Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin tosiaan käyttää Mod Podgea eli jonkinlaista liimalakkaa, mutta sen puutteessa käytin ihan vaan Tigerin askarteluliimaa. Se toimi oikein hyvin ihan pelkilteen. 

4. Kun kuvat oli paikoillaan, sivelin liimaa vielä kerroksen valokuvan päälle ja reunoille. Sitten vaan taulut kuivumaan!

 
 Lopuksi kiinnitin taulut seinään isoilla sinitarrapaloilla. Valmis!


Turkoosia maalia jäi paljon yli, joten maalailtiin sillä sitten kaikkea muutakin turkoosiksi.




 Ostin viime vuonna Ruotsista tollasen keskeneräisen Dalahästin sieltä pajalta, missä niitä tehdään. Se on makoillut vaan kaapin pohjalla, mutta nyt sain sen maalattua, kun oli kivaa maalia. Innostuin myös vähän koristelemaan sitä kynsilakalla, mutta varsinkin toi etuosa meni aika pieleen. Saa nyt kelvata! :-D


Mulla on ollut pitkään tollanen ruma ratsastuspäiväkirja, joten oli myös aika uudistaa se. Löysin kivan ohjeen avaruustaustan maalaamiseen ja aloin sitten vaan tuputella tota kantta sinisellä ja punaisella maalilla. Pienellä lisäkoristelulla lopputuloksesta tuli aika kiva.


Tämmöinen joulukalenteri tuli myös väsättyä ja täytettiin Elsan kanssa toistemme kalenterit. Tämä on varmaan rumin ikinä, mutta ainakin se on jouluinen ja ajaa hyvin asiansa.

Huih, enää noin vähän avaamatta!

Seuraavan idean löysin ensimmäisenä tästä blogista, ja sekin taitaa olla alunperin pinterestistä. Eli siis liimasin vaan purkin kanteen tollasen pienen pupun ja laitoin vähän maalia pintaan. Harmi kun sisko ei antanut uhrata enempää noita pupuja, nää purkit on niin söpöjä!


 Tein tosta purkista vähän niin kuin muistopurkin ensi vuodelle eli kirjoitan sinne aina joistain kivoista päivistä tai hetkistä pitkin vuotta ja avaan sen sitten vuoden lopussa. Tein tälläsen myös 2015 ja se onkin tossa vieressä. Toi saa oikeesti kiinnittämään huomiota enemmän positiivisiin asioihin ja niitä lappuja on kiva lukea myös myöhemmin! :D



Tästä tulikin aika pitkä postaus, kiva jos jaksoit tänne asti! Otin myös kaneista muutaman kuvan tolla tummalla "pallotaustalla", mutta niitä voisin laittaa joku muu päivä. Hyvää joulunodotusta kaikille! :')

2 kommenttia:

  1. hei! väsäätkö itse esteesi kaneille? jos väsäät voisitko tehdä jonkun simppeli esteen ohjeet tarkasti tänne blogiin? tartten jonkun simppelin esteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu teen esteet ite! Oon tehnyt jo ohjeet videolla semmosen perus nelosesteen tekoon ja sitä voi soveltaa ihan vaikka pystyyn eli käy kurkkaamassa se :)

      Poista