lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ulkoilu- ja pääsiäiskuvia sekä asiaa blogin nimestä!

 Tähän alkuun pientä asiaa blogini nimestä! Eli niin kun varmaan näette, blogini nimi on Kaksi Karvapalloa ja nyt pupuja onkin kolme, joten nimi pitää muuttaa. Uudeksi otsikoksi tulee pian Pitkäkorvaista Elämää. Osoitetta en kuitenkaan varmaan ala muuttamaan, koska olen lukenut siitä tulevan niin paljon ongelmia. Mitä mieltä te olette? Haittaako, että osoite johtaa hieman harhaan?

Tänään vietiin siskon kanssa Minni ja Hessu ulos. Hypytin Hessua myös pienen talon yli, ja poika hyppi ihan kivasti. :) Se vaan ponnasi välillä vauhtia talon päältä eikä hypännyt kunnolla yli.









Sitten muutama eilen napattu pääsiäiskuva. Kuvat eivät onnistuneet sitten ollenkaan, kun kuvasin vastavalossa, koska en löytänyt muutakaan hyvää paikkaa. Mellan pari pääsiäiskuvaa laitin jo eilen, joten niitä en nyt laita tähän. Ihanaa pääsiäistä kaikille teille!♥





Mella yläilmoissa
Kun saan Mellan videon ladattua youtubeen, niin laitan sen tännekin. Eli lähipäivinä tästä pikkuisesta lisää postausta! :) Moikka!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Uusi pupu! :)

Saanko esitellä...

 Lavella's Electroheart "Mella"!


Nyt meille on vihdoin saapunut kolmas pupu, ja ihana sellainen! :) Eli esteristeytystyttö Mella saapui meille eilen. Ensin yllätyin, kuinka pieni se onkaan, kun kuvissa näyttää aina paljon isommalta! Hakureissulla Mella köllötteli kuljetusboksissaan ja tietysti sitä vähän jännitti, kun joutui yhtäkkiä eroon mammastaan ja sisaruksistaan. :( Mutta Mella oli kotiin tullessaan yllättävän rohkea ja utelias ja tutki koko häkin läpikotaisin. Sen jälkeen tyttö alkoi mutustelemaan heinää ja pesemään itseään. Papanat ja pissatkin osui heti hienosti vessalaatikkoon! Mella vaikuttaa oikein kiltiltä, reippaalta ja uteliaalta puputöltä. Se myös nuoli ekana iltana jo kaikkien käsiä ja tänään vielä enemmän. ♥ Lisää Mellasta voit lukea sen omalta sivulta.





Napattiin tänään pari pääsiäiskuvaa kaikista pupuista. Julkaisen Minnin ja Hessun kuvat myös pian! :)




Mella asustaa nyt tällaisessa aitauksessa keittiössämme. Meidän piti vähän paikata noita alimpia pinnojen välejä kirjoilla ja muilla, kun pieni sintti olisi muuten mahtunut niistä läpi! :D


Mella ei saa nyt vielä pitkään aikaan tavata Minniä ja Hessua edes verkon läpi, kun siinä on aina se riskejä, kun on vielä niin pieni.
Voisin tehdä Mellan tulosta jonkunlaisen videon, jos on kiinnostusta? :)

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Hölläilyä♥

Joo, eli varautukaa unisiin pupukuviin, jota on tullut napattua parin päivän sisällä läjäpäin! Eilen sain myös kotiin kässätunnilla tekemäni kaninpedin. Minni näyttää ainakin tykkäävän aika paljon siitä ja istuu tai makaa siinä usein! :)











Annettiin tänään pelletit tohon, niin siksi niitä on tossa tollanen ruma läjä :D


Haaaaukotus♥ (videolta leikattu)

Huomenna mennäänkin sitten hakemaan pääsiäispupu kotiin, eli palaillaan uuden tulokkaan merkeissä myöhemmin! ;)

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Esteilyvideo ja kuulumisia

Moikka! Minnille ja Hessulle kuuluu aikas normaalia. Minnillä on vaan ollut lähiaikoina joku pakko alkaa alistaa Hessua illalla häkissä... ja välillä taas juostaan Hessua karkuun. Mutta ei kai sille voi mitään. Tänään laitan videon kanien tämän päiväisistä estehyppelöistä, mutta niistä lisää alempana.

Ennen videota tulee muutama kuva lähiajoilta.
 Askartelin tälläisiä pääsiäispupuja mun oveen yhtenä päivänä, kun oli tylsää. :D

Puput ovat lähiaikoina syöneet paljon omenapuunoksien kuorta, kun saatiin oksia naapurilta. Kyllä maistuu Minnille ja Hessulle!



Minni ulkoilemassa ;)

Hessun tassun tervehdyttyä poika on hyppinyt esteitä kaksi kertaa. Kerran hypytettiin ulkona paria ihan pikkuista estettä ja tänään mentiin pientä rataa sisällä. Mä hypytin Hessua ja siskoni Minniä. Mentiin ilman valjaita, joten älkää ihmetelkö tota mun säheltämistä, kun yritän ohjata Hessua käsillä... :D Puput hyppi ihan hyvin, mutta jos (etenkin Hessun) eteen tuli vähänkin korkeampi pystyeste, tyydyttiin sen läpi menoon. Ja niin kuin videolta näkee, Hessu ei myöskään pitänyt pienestä n. 10cm aloitusesteestä ollenkaan. Joka kerta rima piti pudottaa tahallaan. :D Minni taas hyppi ihan hyvin, mutta pudotti jotain esteitä. Minnillä on niin lyhyt kroppa, että se ei oikein pääse korkeampia esteitä. Mutta ei se mitään, Minni silti yrittää aina kovasti! :)

Laittakaa laatu mutterista HD:lle, jos haluatte nähdä tarkempana! :)


Kommentoikaa toki! :) Moikka! 

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kännykän tyhjennystä

 Tänään päätin laittaa kaikki kännykän kuvat koneelle ja nyt laitan joitain pupuaiheisia kuvia tännekin. Nää on tosi huonolaatuisia ja aika turhia, mutta laitan nyt silti.
Pusuhetki♥



Minnin ja Hessun pahvitalo



Talvella tehty lumihermeliini :D

Ja tää on sitten makaava lumipupu

Minnin pesutauko :)

Hessu ulkoilemassa

Karvanlähtöisen Hessun harjaussessio



Minni syömässä lempiherkkuaan ;)

Tällänen pikkupostaus tänään. :) Viikon päästä onkin sitten vihdoin aika hakea uusi pikkupupu kotiin, eli siitä enemmän tietoa silloin. ;)  Moikka!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Minnin resepti♥

Tein aijemmin Hessun resepti- postauksen ja nyt on vihdoin Minnin vuoro! Eli kerron "mistä Minni on tehty". Toivottavasti tykkäätte! ;)

Minni

2 rkl ujoutta
muutama ripaus hellyyttä
3 kupillista uteliaisuutta
pari purkillista ruokahalua
2 dl söpöyttä
kauniit mustat ripset
hyppysellinen estekania
2 ½ rkl älykkyyttä
purkillinen omaa tahtoa
1 dl ystävällisyyttä
ripaus rohkeutta
2 pikkuista luppakorvaa


 Muotoile oikein pyöreäksi, mutta älä kovin suureksi ja lisää kaksi kaunista isoa silmää. Älä säilytä liian kylmässä, sillä jäätyy nopeasti! Tuloksena on suloinen pikku puputyttö♥



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Video kanien iltapäivästä

Huhhuh, taas on vierähtänyt viikko viime postauksesta... No, nyt sain aikaiseksi tehdä uuden postausken ja tänään on vuorossa video kanien iltapäivästä. Viikonloppuna mulla onkin aika paljon kaikkea muuta menoa, mutta saatan silti laittaa tänne jonkun näköistä postausta. Ja ensi viikoksi menenkin koulun sijasta TET: tiin tallille! :D

Tänään vein puput ulos (niin kun videolla näkyy) koulun jälkeen. Minniä jännitti jonkin verran ja se säikkyi kaikkia ääniä. Vauhtia kuitenkin löytyi. Hessulla oli taas hauskaa ulkona ja poika heittelikin hienoja iloloikkia, joista osan sain videolle. Takapihalla Hessukin hieman säikkyi kaikenlaisia ääniä.
Sisällä Hessu haistaa vieläkin hoitokoiran hajut ja sen takia hiippailee tollein yhdessä videon kohdassa, hupsu poika :'D.

Laittakaa laatua paremmaksi mutterista! :)