lauantai 30. huhtikuuta 2016

Salo 23.4.2016

Viikko sitten oli meidän vuoden ensimmäiset kunnon ulkokisat. Voi että olen jo odottanut ulkokauden alkua! Kisailtiin ekaa kertaa Salossa, vähän kauempana siis meiltä. Kisat oli tosi mukavat ja pienet osallistujamäärältään.

Mella kisasi eliitti suoraa ja pituutta. Oli jännä nähdä, hyppiikö neiti paremmin ulkokisoissa, kun sisällä on ollut nyt vähän epävarmuutta ja yrittämisen puutetta.

Ekan kierroksen alussa Mel juoksi ja ojenteli jalkojaan nätisti. Lopummassa se alkoi kuitenkin jumittelemaan ja alas tuli yhteensä 5 estettä.
 Hyppykuvat ©Maija S.!

Toisella kierroksella Mella yllätti toden teolla ja päätti pinkaista radan alusta loppuun! Huomatkaa Mella päätti, itse päätin sotkea hihnan toiseksi viimeiseen esteeseen, joka kaatui. Tämän takkia Mel säikähti, eikä halunnut enää yrittää kunnolla vikaa estettä. Arghh, että voikin sitten omat virheet ärsyttää! 2 virhettä siis tuli, omia mokiani kummatkin. Mutta toisaalta olen todella iloinen siitä, miten hienosti Mel loikki ja yritti pitkästä aikaa juosta radan täysillä päästä päähän.♥

Harmi kun tätä rataa ei saatu videolle, mutta tässä kuvia.



Pituudessa mulla oli siis Mella ja myös ekaa kertaa Hessu! :D
Mel ei tainnut olla ihan parhaassa pituushyppyvireessään ja loikkasi vain 140cm. Hessun osalta odotukset oli tosi matalalla, tollanen luppa kun se oli niiden kaikkien estejänöjen keskellä. Kyllä sillä vaan ponnu silti riitti hienosti, ja selvittiin muistaakseni 150cm asti! Pidempi ei enää mennyt, mutta ainakin poika voitti Mellan ja itsensä! :')




Tällä kertaa vähän tiivistetympi kisapostaus. Tykkäättekö enemmän pitkistä sepostuksista vai tällaisista?

4 kommenttia:

  1. Tykkään enemmän tälläisistä tiiviistä postauksista. Toivottavasti ensi kisoissa Mellalla on vielä vauhti päällä!

    VastaaPoista
  2. Hienosti ne hyppivät! Minä taas pidän enemmän pitkistä kisapostauksista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja kiva kuulla, niitäkin tulee sitten välillä :)

      Poista