sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Lomasakin kuulumiset

Pitkästä aikaa tulin kertomaan kaikkien pupujen kuulumisia kuvien kanssa! Nyt on ehtinyt touhuilla kanienkin kanssa, kun palattiin matkalta ja on ollut muutenkin paljon aikaa. Sää nyt ei ole ollut parhaimmasta päästä, mutta kanien puolesta tosi hyvä! Mökki ei kuumennu hellelämpötiloihin, joten kaneja ei tarvitse laittaa joka päivä ulkohäkkeihin ja keksiä mitä ihmeellisimpiä viilennyskeinoja.

Laitan jokaisesta pupusta kuulumiset ja kuvat sekä voisin myös samalla kertoa, mihin luokkiin ne menee SM- kisoissa. 



Mella

Neidille kuuluu perus hyvää. Mel on aina innoissaan moikkailemassa mökin ovella, kun menemme kanilaan. Onhan se niin sosiaalinen, että sitä pitää käydä usein viihdyttämässä. Nyt se on saanut ulkoilla valjaissa joka päivä 1-2 kertaa, että se saisi vähän kulutettua energoitaan. Mel ilahtuu aina kovasti, kun saa tutkia ja juosta ympäri pihaa. 

Mel menee SM-kisoissa launtaina vaikeaan mutkaan ja korkeuteen ja sunnuntaina vaikeaan suoraan ja pituuteen. Mellalla on meidän kaneista eniten luokkia hypittävänä, joten toivottavasti se jaksaa ne kaikki. Pituutta ollaan harjoiteltu tasan kaksi kertaa kotona, eikä Mel ole pompannut kuin n. 125cm. Mennään kuitenkin koittamaan. :)








Ostin  Mellalle lähiaikoina tollasen söpön mansikkajuomakupin ja pajupallon, josta se onkin tykännyt kovasti.


 Meillä kävi yhtenä päivänä pikku onnettomuus, kun Mella päätti livahtaa Minnin ja Hessun puolelle. Siinä sitten äkkiä ryntäsin itsekin sinne ja katsoin hetken kolmen kanin rypästä kauhuissani. Siitä alkoi kunnon tappelu ja en voinut muuta, kuin yrittää nostaa Mellan pois, joka tietysti tarrasi ranteeseeni ja roikkui siinä hetken. Sitten se kipitti järkyttyneenä omalle puolelleen. Tarkastin heti kauhuissani kaikki kanit, mutta mitä ihmettä, keltään ei löytynyt haavan haavaa! Ainoastaan itselläni oli ranteessa veriset hampaan jäljet, joihin sattui jonkin verran.


Minni 

Minnille kuuluu ihan hyvää, se on normaali kipakka itsensä. :'D Tänään, kun menin luppien häkkiin siivoamaan, Mimu katsoi heti vähän vihaisesti. Se alkoi haastaa riitaa Hessun kanssa pinkomalla ympäri häkkiä ja yritti häätää siivousvälineet reviiriltään. Hessu katsoi vaan vierestä hölmistyneenä ja alkoi nuolla mun jalkoja ja käsiä. On ne vähän höpsöjä.

Minnikin tulee SM- kisoihin lauantaina helppoon mutkaan. Jos sillä olisi vaikka vähän intoa yksiin kisoihin. Myös sen takia Minni täytyy ottaa mukaan, ettei se kestäisi viikonloppua ilman Hessua. Sen jälkeen ei luultavasti kisailla sen kanssa taas pitkään aikaan.

Kotona Mimu on hypännyt jopa pari kv:n kokoista estettä, hyvä Mimu!

Minni nauttii ulkona eniten syömisestä.




Minni kiipesi taas vaihteeksi Siljan olkapäälle, niin kun se usein tekee.

Kyllä on edustava kuva... :D

Hessu

Hessusta lukikin jo tuolla jotain, mutta se on kyllä vaan niin hurmaava otus. Se on nauttinut nyt runsaasta ulkoilusta, ja heittelee aina välillä iloloikkia ja pyrähtelee sinne tänne. Ruoho maistuu tälle pojalle hyvin ja naapuriinkin oli taas eilen hauskaa karata.

Hessu osallistuu SM-kisoissa lauantaina helppoon mutkaan ja sunnuntaina kv suoraan.
Hessu pomppaamassa uusien shakkilankkujen yli. Shakki-este on kyllä Hessun ikuinen kauhu! Se katsoo sitä ennen mua aina silleen "Mami tätä mä en hyppää." Hetken jälkeen se ponkaisee sen yli hirveällä loikalla, ettei vaan este hyökkää kimppuun.




Tällästä meidän pupuilla tällä kertaa. Kommenttia saa heitellä kuvista, jos haluaa! :)

torstai 16. heinäkuuta 2015

Toivekuvapostaus 4!

Nyt on ollut niin paljon kaikkia kisa- ja peruspostauksia, että ajattelin tehdä tähän väliin toivekuvapostauksen. Suurin osa varmaan tietää idean, mutta selitetään se nyt vielä. Eli te ehdottelette kommentteihin asioita tai aiheita, joista otan kuvan tai laitan jo ennestään otetun. Esim. lempipaikka, oudoin kuva, ilo jne. Saa laittaa siis myös muita kuin kaneihin liityviä ehdotuksia. Käyttäkää mielikuvitusta, saa laittaa, mitä mieleen juolahtaa! Aikaa on siihen asti, että ehdotuksia on tarpeeksi, eli eikun ideoimaan!

Ei haittaa, jos on jotain samoja kuin aijemmissa, koska niitä on jo noin paljon, ettei kaikki jaksa varmaan niitä selailla. Tässä kuitenkin linkit aijempiin toivekuviin.
Toivekuvat 1
Toivekuvat 2
Toivekuvat 3

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Puotinharju 12.7.

Sunnuntaina vietettiin päivää Puotinharjun kisoissa sateisessa säässä. Mukana oli Mella vaikeassa suorassa ja lähes 2 kk kisatauon jälkeen myös Hessu kv suorassa! Minni oli myös Hessun seurana, muttei kisannut. Päivä oli mun mielestä oikein mukava, eikä sääkään mua kauheesti haitannut.

Mellan ekan kierroksen aikana satoi jonkin verran. Mel oli ihan outo sateella hyppiessään. Se heitteli ihan jättimäisiä loikkia ja ojenteli takajalkojaan, kun yleensä se ei jaksa liikaa ylimääräistä loikkia. No, mikäs siinä, hyppäsi kaikki esteet jo ekalla kierroksella puhtaasti! 1 virhe kuitenkin tuli, kun päädyttiin vielä ylittämättömän esteen toiselle puolelle ja palattiin takaisin. Toinen kierros meni myös tosi hienosti ja Mel eteni kivasti. Luulin ainakin, että Mellalle olisi tullut puhdas rata, mutta nyt kun katsoin tuloksista niin jostain sinne oli tullut 1 virhe. No, joka tapauksessa 2. sija sekä toinen klassaus suoralta!



Mellasta en bongannut yhtään kuvia, mutta lisäilen, jos löydän myöhemmin. Tässä pari kuvaa harjoitteluesteeltä.



 
Hessu ei ollut siis kotonakaan hyppinyt kuukauteen, lukuunottamatta paria miniestettä tällä viikolla. Tauot tekee Hessulle yleensä aina hyvää, niin kuin tälläkin kertaa. Hessun eka kv sillon Turussa meni 4 virheellä, joten tavoittelin nyt edes pientä parannusta. Hessu ylitti itsensä jo ekalla kierroksella, vaikka tunkikin tuplakryssästä läpi ja tiputti radan toisenkin pisimmän esteen. 2 virhettä siis. Toisella kierroksella poika hyppi aivan upeasti Hessuksi, isoimmatkin esteet ylittyivät... Sieltä tuli Hessun eka puhdas rata ikinä ja 5. sija! :')



Hessun hyppykuvat ©Karkki L., MaiSu, ja Elsa.









Oon hirmu tyytyväinen molempiin pupuihin, ja varsinkin Hessu ylitti täysin mun odotukset tällä kertaa! Seuraavat kisat meidän osalta onkin SM-kisat kahden viikon päästä, hui! Sinne mennään molempina päivinä, ja yövytään luultavasti teltassa Elsan kanssa. Ei Mel sitten tänä vuonna SM- eliitteihin kerennyt klassautua, mutta ei se toisaalta haittaa, ehtiihän sinne vielä... :)

torstai 9. heinäkuuta 2015

Kesäkanilan kunnostus ja Ruotsin reissu!

Noniin, reissusta on palattu, siitä lisää videon jälkeen. Vihdoinkin sain tämän videon muokattua ja ladattua YouTubeen. Videon alku on ainakin parin kuukauden takaa, loppu sitten vähän uudempaa materiaalia. Kanila on myös muuttunut videon jälkeen aika paljon, ja kanit ovat vaihtaneet puoliakin. Voisin tehdä jossain vaiheessa kanilan esittelyn, jos sille on kiinnostusta? Mutta toivottavasti tykkäätte videosta! :)

 Kannattaa laittaa laatu paremmalle mutterista! Linkki videoon.


Tiistai-iltana palattiin siis Ruotsista, jossa oltiin viikko. Minni ja Hessu olivat hoidossa jälleen Minnin kasvattajalla, jossa ovatkin olleet jo useamman kerran. Hessu oli kuulemma vähän jahtaillut Minniä. Varmaan, kun oli uusi paikka, niin piti näyttää kuka on pomo. Lupat saivat asustella puolikkaassa karsinassa, joka oli myllätty ihan kunnolla... :D

Mella taas vieraili yli viikon Elsan kaverilla. Mel oli ollut kuulemma kiltti ja helppohoitoinen kani eikä ollut turhia stressannut uudesta paikasta. Sellainenhan se yleensä aina onkin. Kiitos vielä hoitajille hyvästä hoidosta! :')

Reissu oli ihan mukava. Ajeltiin autolla ympäri Ruotsia, Osloon asti. Joka yö oltiin eri hotellissa ja eri kaupungissa. Käytiin kaupungeilla, nähtävyyksissä, eläintarhassa, Skansenilla, uimarannoilla yms. Tässä joitain kuvia reissulta.


Viikkoa ei tarvinnut onneksi viettää ilman pupuja, sillä eläintarhassa sai kaikista eläimistä mennä juuri pupujen aitaukseen! Se oli tosi kiva, sillä kaikki kanit siellä olivat juuri sellaisia, mistä pidän. Hyvin sosiaalisia, rohkeita ja kauniin näköisiäkin.






Innostuin vähän muokkailemaan Siljan silmääkin.. :D






 P.S. Sunnuntaina kisaillaan Puotinharjussa Mellan ja pitkästä aikaa myös Hessun kanssa! :)

torstai 2. heinäkuuta 2015

Nokia 28.6.

Sunnuntaina käytiin kisailemassa tossa aika meidän lähellä, Nokialla. Mel hyppii siellä aina jotenkin tosi hyvin. Ehkäpä lyhyt ajomatka vaikuttaa myös asiaan! Tällä kertaa edessä oli sekä Mellan että mun ekat vaikeat luokat ikinä! Ajattelin, että jos Mella saa edes jommasta kummasta luokasta klassauksen, olen tosi tyytyväinen siihen.

Ensin oli vaikea mutka. Mella hyppi verkassa toiseen suuntaan tahmeasti, mutta toiseen upeasti ja kovaa. Radan ensimmäinen kierros meni jo tosi kivasti, kahdella virheellä. Vesiestettä tyttö ei tajunnut kotona harjottelusta huolimatta ja tuplakryssä rymähti alas.
Toisella kierroksella pysäytin Mellan veden eteen, ja se hyppäsi sen ihan hirveällä loikalla! Tuplakryssästäkin tippui enää yksi takapuomi, joka jäikin radan ainoaksi. Yksi virhe siis, klassaus ja luokan voitto jo ekasta vaikeasta! ♥


Kuvat ©Vera L. ja Iida A.


Lähtökäskyä odottelemassa
 Suora oli sitten päivän lopuksi. Rata oli onneksi siihen suuntaan, johon Mella hyppi verkassa paljon paremmin. Mel toisti Palojoen kv suoransa tyylin eli juoksi radan täysillä päästä päähän jo ekalla kierroksella tiputtaen vain Femmanin takapuomin. Toinen kierros mentiin samallalailla, mutta puhtaasti! Voitto sitten tuli tästäkin luokasta. Upea jänö jälleen♥ Tästä radasta ei ole videota, koska äidillä oli jotain ongelmia kameran kanssa. Vähän jäi harmittamaan, mutta ei voi mitään enää. :( Tässä kuitenkin kuvia.




 

Nyt olen siis Ruotsissa ja tämä postaus oli ajastettu tälle päivälle. Reissun takia en pääse muutamiin kisoihin, joten seuraavat kisat ovat ehkäpä vasta Puotinharjussa 11.-12.7. No, ainakin SM- kisoihin aijon tulla!