perjantai 11. joulukuuta 2015

Toteutuivatko tavoitteet 2015?

 Postauksen kisakuvat ©MaiSu ja Karkki!

Viime vuoden lopussa kirjoitin blogiini muutamia tavoitteita tälle vuodelle. Nyt kurkataan, mitkä tavoitteet toteutuivat ja mitkä eivät! Toteutuneet ovat vihreällä ja mönkään menneet punaisella.

Hessu
"Kisailua vielä ensi vuoden helpoissa luokissa, jonka jälkeen jää jo luultavasti pappalomalle"
Niin, noh meni miten meni. :D Hessu sai paljon innostusta esteilyyn ja kehittyi todella paljon vuoden aikana! Eka kv meni rämistellen esteitä alas, mutta sen jälkeen suunta oli vain ylöspäin. Hese näytti upeita loikkia ja kehitteli itselleen hauskan pompputyylin. Poika klassasi vuoden aikana itsensä vaikealle suoralle ja kv mutkalle ja keräsi keskivaikeista muutamia ruusukkeita ja jopa pari voittoakin!
 
"Hyppisi vähemmän sähläten kisoissakin"
 Tämä toteutui mielestäni paremmin kuin hyvin! Hajut eivät saaneet enää Hessua säntäilemään radoillaan sinne tänne ja kaatelemaan estetolppia. Intoa oli silti useimmissa kisoissa!

12.7. Hessu elämänsä toisella kv suoralla, josta tuli sen elämän eka puhdas rata! :'D

"Temppujen harjoittelua kotona, myös uusien"
Temppuja nyt tulee aina tehtyä ton maailman ahneimman kanin kanssa, ja jos ei tehdä, niin se tulee esittämään niitä itse mulle saadakseen namia. Myös muutamaa uutta temppua harjoiteltiin, mutta niiden harjoittelu sitten vähän jäi, eikä Hessu osaa niistä enää montaakaan.

"Tietysti kaikilta vaivoilta säästyminen, eristyisesti tassuvaivoilta, joita tänä vuonna oli ihan tarpeeksi"
Harmillisesti mun täytyy todeta, että ei, tänäkään vuonna ei vältytty täysin tassuvaivoilta. Mutta tänä vuonna oli jo sentään paljon vähemmän niitä ja erittäin lievinä. 
 
Kesäkuussa Hessu kannatteli hiukan oikeaa etujalkaansa ja tossa marraskuussa ainoastaan istuessaan hiukan vasenta. Tämäkin taisi mennä jo ohi, mutta siis kaksi tälläistä outoa pikkiriikkistä jalanarkomisviikkoa tuli. Näiden takia ollaan soitettu monta kertaa eläinlääkärille ja vastaus on ollut useimmiten, että seurailkaa hetki lähteekö pois ja kipulääkettä päälle. Tämän pienen seurailuajan aikana vaivat ovat sitten aina kadonneet.
 
 
Hessun vuosi oli kokonaisuudessaan ihan onnistunut muutamia haavereita lukuunottamatta. Hessu on ehkä jo vähän rauhoittunut siitä nuoresta iloralliin singahdelleesta pojasta, mutta reipas, innokas ja ahne se on silti vieläkin!
 
Mella
"Klassautuminen myös suoralta keskivaikeeaan (tarvitaan vielä 1 klassauspiste)"
 Se nyt saatiin jo vuoden ekoissa kisoissa helmikuussa! XD
 
Mella kv mutkalla 16.5.2015

"Mahdollisimman useisiin kisoihin meno, mikä on oikeastaan mun tavoite. Kisailua toivottavasti pärjäten keskivaikeissa yhtä hyvin kun helpoissakin on pärjätty"
 Kyllä! Tänä vuonna tuli kierrettyä 16 kisat, kun taas viime vuonna niitä kertyi vain 5. 
Kv:ssa Mella pärjäsi upeasti ja napsi ruusukkeita lähes jokaisista kisoista! 


"Mieluiten jopa isompiin luokkiin klassautuminen, ei sitä koskaan tiedä :'D"
 Aliarvioin ehkä vähän tämän Mellan kisaamisen, sillä pomppihan hieno jänö itsensä molempiin eliitteihin ja sai klassauksen vuoden aikana jokaisesta radastaan! Upeita sijoituksiakin kertyi erityisesti keskivaikeista ja vaikeista luokista! Yksi eliitti suora ja yksi mutka ehdittiin kisata. Varsinkaan jälkimmäinen ei mennyt niin hyvin, sillä varmuutta tarvitaan eliittiin vielä vähän lisää. Katsotaan sitten ensi vuonna, alkaisiko sitä tulla pikkuhiljaa.


Mella SM-kisoissa vaikealla suoralla.

"Vielä enemmän luottamuksen kasvattamista ihmisiin"
 Tämäkin toteutui mielestäni hyvin, sillä Mella on nykyään tosi seurallinen ja on kaikessa touhussa mukana. Ääniä se säikkyy edelleen jonkun verran (esim. paistinpannua ja imuria), mutta sille ei voi oikein mitään, kun sisällä asuu. 
 
 
Ohhoh, Mellan kaikki tavoitteet toteutuivat! No mun mielestä sen vuosi menikin tosi hyvin. Ei mitään sairasteluja tai suurempia ongelmia. Kotona on joka päivä villi ja utelias ja kisoissakin on loistanut upeasti.♥
 
Minni
"Terveenä pysyminen"
Jos nyt oikein muistan, tämä tavoite toteutui ihan täysin! Minnille ei tullut mitään vaivoja koko vuoden aikana, eikä eläinlääkärilläkään tarvinnut käydä niin kuin viime vuonna.
 
"Pysyisi hyvässä massassa, muttei kuitenkaan lihoaisi"
 Tästä en ole niin varma, sllä Minni on ehkä jopa menettänyt massaa tämän vuoden aikana. Lihava se ei enää ole, vaikka siltä näyttääkin sille jääneen ison "nahkapussin" takia. Minni taitaa olla tällä hetkellä jopa hoikin meidän kaneista. Nyt sitten vaan yritetään parantaa tämä ongelma. 
 
 
"Onnellista kotipupun elämää Hessun kanssa"
 Hessun kanssa Minni viihtyy kyllä kotona hyvin ja menee joka paikkaan sen perässä. Kotipupu- kohta ei kuitenkaan toteutunut, sillä Minni pääsi näin 4-vuotiaana käymään ekaa kertaa muutamissa kisoissakin. Keväällä sillä oli niin hurjasti intoa esteilyyn, että pakkohan se oli ottaa kisoihin koittamaan onneaan. Kisat meni aluksi paremmin, kun olisin odottanut! Loppukesästä innostus lopahti, joten Minni kisasi ainakin toistaiseksi viimeiset kisansa 9.8.2015 Ypäjällä. 


"Temppujen harjoittelua ja vähän esteilyä kotona"
Temppuja tuli harjoiteltua Minnin kanssa varsinkin alkuvuodesta. Ollaan myös kokeiltu joitakin kertoja agilityä, mikä onkin paljastunut Minnin vahvuudeksi! Estehypystä kerroinkin jo äsken, mutta sitä tosiaan mentiin kisojen lisäksi melko vähän kotona.
 
Minnin vuosi oli siispä tavoitteiden puolesta melko onnistunut. Parin kuukauden päästä se täyttääkin jo hurjat 5 vuotta, mutta virtaa kyllä riittää edelleen! 
 
  ---
 
Tämän vuoden kisoista tulee myöhemmin videota. Teen myös postauksen ensi vuoden tavoitteista. Musta näitä oli ainakin kiva katsoa, että mitä on vuosi sitten odottanut/toivonut tapahtuvan tänä vuonna ja toteutuivatko ne ollenkaan.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Mellan kertomaa


"Jaa, että miks mamma postailee nykyään niin harvoin? En mäkään tiedä. Joulukalenteriakaan se ei tänä vuonna päättänyt tehdä, vaikka kahtena edellisenä vuonna on tehnyt. No mutta ei se ole ainakaan multa pois, ehtiipähän rapsutella mua enemmän!


Mulle kuuluu hyvää. Asustelen edelleen koko ajan vapaana. Joskus mut vaan laitetaan päiväunien ajaksi häkkiin, kun Saara on koulussa. Mä oon päivisin muutenkin aika uninen ja tykkään vaan makoilla maton reunalla ja hiippailla välillä ympäri taloa.


 Ai, että millon mä sitten ehin urheilla? No joka ilta mulle tulee hirmuinen into juosta ja spurttailla. Ihan parasta on, jos joku seisoo keskellä mattoa paikallaan! Niimpä, ihan huippukivaa! Alan aina vetää ilorallia sen ympäri! Mamma sanoo aina, että mulla on iltavilli. Pöh.



Yks päivä olkkariin oli ilmestynyt esterata. Sit mamma ohjas mut esteille ja ihan kivaa se oli hyppiä. Näytin mammalle, ettei sisällä hyppiminen enää pelota. Lensin. Ihan sika korkeelle.


Yöllä Saara kutsuu mut joskus sänkyyn sen tyynyn viereen. Viihdyn siinä hetken, mutta heti, kun rapsutuspalvelu ei enää pelaa, loikkaan vaivihkaa alas mun lempipaikalle. Se on matolla peilin edessä. Siinä on tosi hyvä olla.


 Ainii, mun piti sanoa teille jotain. DIY-postaus ei tullut marraskuussakaan... Saara ei saa kyllä mitään aikaseks. No mut se pyysi mua kertoon teille, että tässä kuussa tulee sitten toivottavasti kaks sellasta. Saas nähä, miten käy."


-Mella-

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Tassunjälkiä lumessa

Niin se ensilumi satoi meillekin perjantaina! Kunnolla satoikin, sillä nyt ulkona on ihan valkoista, mihin suuntaan vaan katsoo.

Perjantaina käytiin näyttämässä lunta Minnille ja Mellalle, mutta silloin oli jo melko pimeää, joten ei saatu montaakaan hyvää kuvaa. Tänään eli sunnuntaina käytiin uudestaan päivällä, ja oli jo paljon helpompi saada juoksukuviakin. Tällä kertaa myös Hessu pääsi ihmettelemään valkoista maata.


Minniä kuvasin vain perjataina, joten siitä löytyy ainoastaan nämä kuvat. Silloin ruoho pilkotti vielä lumen alta.
Minni ei oikein tykännyt kastumisesta ja halusi pian sisälle. 



Mella oli varsinkin perjantaina tosi ihmeissään lumesta ja ei suostunut aluksi liikkumaan ollenkaan. 


 Se tajusi kuitenkin pian, että lumessa pomppininen on hauskaa ja veti jättiloikkia pitkin pihaa.




Järkyttävä salamalla otettu kuva perjantailta, mutta hypytettiin Mellaa muutaman kerran pikkuesteen yli. Käytössä oli vain yksi puomi ja tolpat, mutta hienosti se yritti vielä tätäkin korkeampaa.



Kun Silja yrittää ottaa Mellan syliin...
Mel oli kaneista kovin lumenkaivaja!
 
Mellalle on kasvanut melkoinen leukapussi... No ei, se vaan auttoi vähän pihan auraamisessa. x)




 Hessun annettiin olla vaan hetki varovasti pihalla, koska se on taas vähän ontunut etujalkaansa, tosin nyt vasenta. Muuten se on kuitenkin ihan normaali, syö, juoksee ja on oma reipas itsensä. Ainoastaan istuessaan kannattelee hiukan vasuriaan.

Joka tapauksessa Hessu tykkäsi tutkia lunta ja erityisesti muiden kanien hajuja. :D Se myös jyräsi pitkin lumihankea omalla tyylillään ja söi lunta(?!). Toisaalta ei mikään ihme Hessulta, se kun yleensä yrittää syödä kaiken, mikä eteen tulee.





Hylje vauhdissa




Mä en ole mitenkään talvi-ihmisiä, mutta nyt oli kyllä kiva, kun tuli vihdoin lunta. Ulkona on ainakin paljon valoisampaa ja nätimpää!


tiistai 17. marraskuuta 2015

Lemmikkimessut 2015

Ohhoh, kahden viikon tauko on kerääntynyt postailusta! Ei ole oikein ollut intoa eikä aikaakaan kauheasti. Nyt kuitenkin pikkuisen taon jälkeen on taas kiva kirjoittaa postauksia!

Lemmikkimessut oli siis reilu viikko sitten ja me oltiin siellä sunnuntaina. Messut oli ihan kivat, mutta ei ehkä ainakaan mun osalta parhaimmasta päästä. En tiedä, jotenkin ei ollut sellasta fiilistä ja kaneillakin nyt meni vähän miten meni.

Tein siis tällä kertaa videon messuilta kommentoijien toivomusten mukaan, joten ei kun katselemaan!


Kerron tähän vielä pupujen radoista.
Hessu oli kv mutkassa Elsan ohjaamana. Ekalla kierroksella oli kivoja loikkia, mutta radan loppupäässä poika tyssähti paikoilleen ja Elsa päätti keskeyttää. Toinen kierros meni jo ihan kivasti, 3 virheellä.

Hyppykuvat ©Emma S.!

 

Mella oli ekaa kertaa eliitti mutkassa. Neiti hyppi lämpässä ihan hienosti, mutta radalla se oli tosi outo. Eka este ylittyi lupaavasti. Loppuradan se oli kuitenkin jotenkin niin jännittynyt, että yrityksestä huolimatta lähes jokainen helpompikin este rysähti alas. Ekalta kierrokselta kertyi 7 virhettä. Mietin ettei se haittaa mitään, jos sitten toisella parannettaisiin edes parilla. Toiselle kierrokselle pääsi kuitenkin vaan kolme parasta kania, joten siihen se sitten jäikin. Mutta ei se mitään, aina ei voi onnistua!


Mellan uusi hyppytyyli :'D...


Radoista en edes jaksa nyt laittaa erillisiä videoita, mutta videolla vilahti niistä pieniä pätkiä.
Nyt puput pääsee luultavimmin kunnon kisalomalle, sillä seuraavat kisat on varmaankin vasta ensi vuoden puolella. Katsotaan sitten, jos pupuilla olisi taas uutta intoa hyppimiseen!

Palaillaan toivottavasti pian tällä kertaa!

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Hurjat halloweenkisat!

Tai ainakin joidenkin kanien mielestä! Mun mielestä Humppilan kisat oli tosi kivat. Oikeestaan koko viikonloppu oli tosi kiva. Nyt kerron kuitenkin vaan näistä kisoista. Ajattelin tehdä tämän postauksen vähän enemmän kuvapostauksen tyylisesti.

Mella lähti siis kokeilemaan vaikean mutkan viimeistä klassausta ja Hessu taas kv suoran! Odotukset eivät tosiaankaan olleet korkealla, sillä kotona sisällä hyppiminen ei luonnistunut viikko sitten ollenkaan.

Kisapaikan koristeluun oli nähty selkeästi vaivaa. Palkinnot ja ruusukkeetkin olivat hienoja ja halloweenaiheisia!



Oma panostukseni oli nämä pienet nimikyltit, jotka väkersin pupuilleni... :'D
 Osalle pupuista kisapaikka oli aika stressaava, olivathan nämä vielä ekat sisäkisat pitkiin aikoihin.


Huomasin myös Mellan kohdalla, että tämä ei ole sen lempipaikka hyppiä. Mel ei suostunut hyppäämään lämpässä kunnolla ja koitti jopa mennä esteistä läpi. Radalle lähdettiin ilman suuria odotuksia.

Eka kierros meni sitten miten meni. Mun ei ole ikinä tarvinnut ohjata ja neuvoa Mellaa niin paljon kuin tällä kertaa. Vauhti oli hidas ja aikakin meinasi loppua.Virheitä kerääntyi kuitenkin vaan 3.

Toisella kierroksella Mella ei ollut enää niin jäätynyt ja teki myös välillä kivoja hyppyjä. Edelleenkin meno oli hyyvin tahmeaa, mutta Mel ylitti esteet puhtaasti yksi toisensa jälkeen. Nostin taas neidin tuplakryssän yli, mutta muuten kaikki puomit pysyivät kannattimillaan. 1 virhe siispä, 2. sija ja klassautuminen eliitti mutkaan! :)
 Video loppui harmillisesti kesken, mutta loppu meni puhtaasti.

Ehkä se Mella tästä alkaa taas tottua sisällä hyppimiseen. Sunnuntaina on sen eka eliitti mutka messuilla. Saa nähdä miten menee!

Tässä välissä ehdittiin leikkiä vähän valoilla. :D
©Karkki

Kv suorassa oli multa siis Hessu. Poika oli kyllä ihmeellinen, eihän se ollut yhtään jännittynyt! Taitaa olla nuo kääpiölupan "enälyäpelätämitään-aivot". Poika oli super innoissan ja pomppi lämmittelyn esteet jättiloikilla.


Eka kierros meni reippaasti 2 virheellä. Toisella kierroksella poika eteni taas kivasti ja maaliin selvittiin ilman virheitä! Tosi hassua, sillä kukaan muu kani ei selvinnyt puhtaasti tai edes yhdellä virheellä. Hessu oli kyllä porkkanansa ansainnut! :')



 ©Karkki

Poika sitten voitti luokan ja sai hienon ruusukkeen lisäksi ämpärillisen herkkuja (omistajalleen :'D). Hessu klassautui myös vaikealle suoralle! Saa nähdä, aletaanko kisailla sitä kunnolla, ensi kesänä poika täyttää kuitenkin jo 5 vuotta. Tällä hetkellä Hessulla näyttää olevan intoa hyppimiseen, mutta kisailu lopetetaan sitten, kun poika siltä vaikuttaa.

Mellakin sai hienon mustan ruusukkeen!

Olin välillä myös kameran takana, mutta koska hyppykuvat eivät onnistuneet sisällä ollenkaan, otin kuvia lähinnä esteiden välistä. Näistäkin kuvista tuli tosi rakeisia, joten en jaksa nyt tehdä niistä mitään kansiota. Jos kuitenkin kaipaat paria kuvaa kanistasi, laita vaikka s-postia, niin voin katsoa löytyykö sun pupusta!
Sähköpostini: saara.kuusijarvi@gmail.com

 ©Henna V. (?)


Pahoittelen, että lokakuun DIY-postaus ei tullut viime viikolla enkä usko että tulee tälläkään. Nyt on niin paljon muuta hommaa, että siitä tulee sitten marrastuun DIY.

Sunnuntaina suunnataankin jo messuille! Haluaisitteko mieluummin videon päivästä vai kuvia (+ratavideot) sieltä?