perjantai 17. huhtikuuta 2015

Iloloikkia uudessa aitauksessa

Tänään tulin pitkästä aikaa kertomaan pupujen kuulumisia. Ostettiin tossa lähiaikoina kolme pakettia kompostikehikoita (eli 12 palaa), joita mulla ei olekaan ikinä ennen ollut. Rakenneltiin niistä siskon kanssa pihalle melko iso juoksuaitaus kaneille. Lisäksi yhdistettiin aitoihin parin metrin lisäpala vanhasta verkosta, joten aitauksesta saatiin vielä isompi. Korkeutta aidoilla on vain 70cm, joten ainakaan Mellaa en uskalla jättää sinne vahtimatta, se kun pääsisi niistä ihan helposti karkuun, jos vain haluaisi.
Aitaus on vielä aika autio, mutta laitan sinne myöhemmin lisää virikkeitä
Puput ovat nauttineet aitauksesta todella paljon! Minni ja Hessu ovat olleet nyt aitauksessa kaksi kertaa. Ekalla kerralla Hessulla oli ihan hurjan hauskaa ja se heitti ihan mahtavia iloloikkia. Minni taas oli lähinnä vihainen, kun se haistoi Mellan hajuja ja haastoi koko ajan riitaa Hessun kanssa. Minni päästettiin sitten vaan vapaaksi muualle ulos.
Toisella kerralla eli tänään molemmilla oli tosi hauskaa. Ne kirmasivat ympäri aitausta ja Hessu veti jälleen ilorallia ympäri aitausta. Jopa Minni heitti välillä iloloikkia, mikä oli ihanaa nähdä, sillä Minni ei yleensä ihan niin paljoa innostu!

"Oho, nokkakolari!"






Mel on ollut siellä vasta kerran, mutta sillä oli kyllä niiin hauskaa, että siellä aletaan käymään useamminkin. Se veti tosi kovaa rallia ja hienoja iloloikkia sekä nautti ruohosta ja uuden paikan tutkimisesta.


Kokosin iloloikista videokoosteen. :)

Tänään hypytin myös vähän Minniä. En tiedä, mikä siihen on mennyt, mutta se hyppi Minniksi ihan huippuhyvin! Se kipitti tosi kovaa ja hyppi esteitä jopa ojennellen takajalkojaan. :o Minni hyppäsi myös monta kertaa kolmosen puhtaasti ja pari muutakin sille haastavaa estettä, mikä oli erittäin kummallista. Eihän ne esteet ollut kun ehkä helpon kokoisia, mutta oon silti tosi tyytyväinen pikku tyttöön, sillä joskus se on ollut paljon huonompi esteillä! Ajattelinkin, että voisin EHKÄ ilmoittaa Minninkin Nokian kisoihin, vielä en kuitenkaan ole siitä ihan varma. Oon aina ajatellut, että Minniä en tule ikinä viemään mihinkään, mutta nyt muutamina hyppykertoina se on ollut tosi innoissaan. Ei sitten tiedä, olisiko kisoissa, mutta ainahan voi yrittää.

Sitten vähän Meltsistä. Nimittäin huomasin jonkin aikaa sitten, että sen kantapäät on aika kuluneet ja niissä on karvattomat ja punoittavat kohdat. Etsin netistä tietoa, ja löysin juttua tassunpohjatulehduksesta kaneilla. Toivon, että Mellalla ei sitä kuitenkaan ole, sillä se pomppii täysin normaalisti ja on oma iloinen itsensä. Tassuissa ei myöskään ole haavoja eikä ne vuoda verta. Tassunpohjien kuluminen on kai melko yleinen ongelma kaneilla ja veikkaan, että tämä Mellan johtuu siitä, että sillä on ollut kovat matot häkin pohjalla. Vaihdoin koko häkin pohjalle nyt pehmoisen fleecen ja huolehdin erityisen hyvin häkin puhtaudesta, ettei tassut tulehdu pahasti. Olenkin nyt ottanut tavaksi siivota häkin lähes joka päivä.

Onko jollain kokemusta tassunpohjatulehduksesta? Onko punoittavat kantapäät vielä normaalit ja kannattaako niitä hoitaa jotenkin esim. rasvata? Olisin superkiitollinen, jos joku jaksaisi vastata! :)

14 kommenttia:

  1. Moi! Mun kanilla oli joskus semmoiset vaaleanpunaiset karvattomat ympyränmuotoiset läikät kantpäiden kohdalla. Yks kanikasvattaja neuvo laittamaan bebantheeniä niihin kohtiin ja ne parani. En oo kuitenkaan varma, oliko se tassunpohjatulehdus, mutta kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon neuvosta! Mellalla kuulostaa aika samalta kun sun pupulla. Voisin koittaa auttaisiko bebantheen, kun jostain muualtakin luin sen auttavan :)

      Poista
  2. Kanilla "kuluneet" kantapät ovat aika normaali asia. Tietysti pitää aina katsoa, ettei kyse juurikin ole siitä tassupohjan tulehjuksesta :D Kuluneet kantapäät voivat tulle jos kani istuskelee jatkuvasti kovalla alustalla jne. Romeolle tuli karvaton kohta kantapäihin, jok anäytti vaaleanpunaiselta. Myöhemmin siihen päälle tuli "hilsettä" tai sellaista valkoista kerrosta (joka ei kyllä lähde pois). Vietiin sitten lääkäriin tarkastukseen, tulehduksen varalta ja lääkäri sano, että aivan normaalia. Antoi kuitenkin "hunaja" voidetta, jota voi kantapäihin laittaa jos punotus lisääntyy. Muutaman kerran voidetta käytin, mutta se ei auttanut sitten ollenkaan... Ja Romeo on elellyt aina ihan tyytyväisenä välittämättä tuosta, joten eipä niitä sitten sen kummemin rasvailla. Toisiaan Romeon kantapäät eivät aivan karvattomat ole, vaan niissä on pieni karvapeite "sivussa" Ja kun sen nostaa niin paljastuu se pinkki/vakokerroksinen alue. Toivottavasti tarinasta oli apua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tosi paljon kommentista! :) Tota kuvaa en vaan jostain syystä nää ainkaan kännykällä. :/
      Luulen ettei Mellallakaan aitten mitään tulehdusta ole. Ainoo asia vaan mikä epäilyttää, on se, että kantapäät on oikeesti melko punaiset, mutta katotaan nyt miten ne tosta paranee. :)

      Poista
  3. Tässä vielä todella huono kuva siitä:

    file:///C:/Users/juuliaxwee/Pictures/2014-03-20/IMG_9665.JPG

    VastaaPoista
  4. Kiva aitaus näyttää olevan!

    VastaaPoista
  5. Hattaralla oli kerran kantapäät ilmeisesti tulehtuneet ja ell määräs putsaamaan betadinella(?) ja pistämään "korvatippoja" kaks kertaa kymmenen päivän ajan. kuurin loputtua pistin vielä parina päivänä bebantheenia ja auttoi :)
    -aksu

    VastaaPoista
  6. Ihanan iloisia kaneja! Tuo Minni, ainahan sitä voi kokeilla ja selvittää miten kisoissa menee. :)
    Meillä myös aikoinaan ollut kaneilla katapäistä karvaa lähtenyt, mutta sen pahemmaksi ei ole koskaan mennyt. Ja sitäkin taisi olla vuonna nakki ja muusi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja jep, katotaan nyt ilmotanko :'D

      Poista
  7. Myöhässä kyselen, mutta nyt vastan löysin sun blogin. Mistä siis ostit komposikehikot? Itsellä on aikomuksena saada samanlainen aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin ne K-raudasta. Kannattaa googlailla, mistä muualta saa, koska niitä saa monesta muustakin paikasta. :)

      Poista